Pages

Saturday, 3 December 2016

Miksi jengi bloggaa?



Tämänhetkinen toistolla soiva biisi puhuu varmasti puolestaan.

Olen pohtinut sitä, että kannattaako bloggaaminen oikeastaan? Ketä aidosti kiinnostaa lukea esimerkiksi minun tilitystäni? 

Kaikkihan bloggaa nykyään, eikä lukijoita varmastikaan riitä kaikille. Itse esimerkiksi luen todella vähän blogeja, koska en yksinkertaisesti tiedä yhtään niin hyvää bloggaajaa että kiinnostaisi seurata tämän tarinointia päivästä toiseen. Minulla ei myöskään ole tarpeeksi luppoaikaa, jotta ehtisin lukea muuta kuin (hävettävän vähän) uutisia ja illalla pari sivua kirjaa. 

Silloin kun tuntuu, ettei ole mitään järkevää blogattavaa, mietin, että onko pakko keksiä vain jotain jotta tänne saisi sisältöä? Mielestäni ei. Mieluummin luen jotain hyvää silloin tällöin, kuin turhanpäiväistä horinaa usein. 

Olen pohtinut myös sitä, miten egoistista bloggaaminen oikeastaan on. Olenko niin täynnä itseäni, että kuvittelen että jengiä kiinnostaa seurata elämääni ja selailla kuviani? Vai onko tämä aidosti sitä itseilmaisua, mitä blogilla aluksi hain. Alun perin lähdin kirjoittamaan blogia, koska olen pienestä pitäen tykännyt kirjoittamisesta. Kirjoitin milloin päiväkirjaa, milloin loruja ja äidinkielen ainekirjoituksia. Opiskeluaikana kirjoitin järjestölehteemme. Rakastan musiikkia ja halusin myös jakaa biisejä joista itse saan kiksejä, siinä toivossa että samanhenkiset ihmiset saavat niistä inspiraatiota. Toisaalta näen ympärilläni koko ajan kauniita asioita joista haluan ottaa kuvia. Täällä saan jakaa myös niitä. Ehkä halusin myös näyttää ettei kaikkien tarvitse olla fäshiön, vaan jotkut voi olla korkeasti koulutettuja urakeskeisiä tyyppejä, jotka kirjoittaa ihan muuten vain.

Kuten olen aiemminkin todennut, blogi oli minulle paikka missä kirjoittaa ja ilmaista itseäni, ilman, että häiritsen muita ihmisiä ja tuputan tavaraa heidän Facebook tai Instagram -feedille. Tänne saa kuka tahansa tulla, JOS huvittaa. Koin että bloggaaminen on vähemmän egoistista toimintaa kuin se, että jaan päivittäin kuvia ja tyhjänpäiväisiä ajatuksia some-kanavissani. Vähemmän egoistista kuin, että spämmäisin jengiä heidän uutisvirrassa ja pakottaisin heitä "tykkäämään" pärstäkuvistani. Jos joku sitten pitää tyylistäni ja sisällöstäni ja haluaa käydä täällä kurkkaamaassa niin sehän on vain kivaa bonusta.
Mutta kyllä minäkin usein ajattelen vain sitä miten saan mahdollisimman makean kuvan itsestäni blogiin jossain tilanteesta. Silloin tiedän, että olen taas liikkunut kauas itseilmaisusta ja ruman lähelle narsismia. 

Tässä kirjoituksessa ei nyt tainnut olla mitään järkevää punaista lankaa.
Pointtini on varmaan se, että kamppailen motiivieni kanssa ja haen omaa paikkaani blogosfärissä.
Jos haluat kertoa miksi sinä käyt lukemassa blogiani niin kuulen sen mielelläni :)







Sunday, 6 November 2016

Ihana valo!

Päätin kuulkaa pitää tänä viikkona kunnon lepoviikon. En ole käynyt kuin kerran lenkillä, parilla aamukävelyllä ja joogassa. Ihan hyvin pääsin rytmiin, sillä eilenkin kännykkä iloisesti ilmoitti, että joogatunti alkaa minuutin päästä Elixiassa ja itse istuin kotisohvalla. Yllättäen en ehtinyt. Ihanaa laiskotella välillä. Harmikseni en ole kuitenkaan saanut nukuttua aamuisin pitkään vaikka kerrankin olisi saanut vetää hirsiä aamukasiin myös arkisin. Syynä varmaan kellojen siirtyminen ja se, että on aika paljon asioita päässä tällä hetkellä. Aivot aktivoituu jotenkin aikaisin, enkä saa nukahdettua, vaikka väsyttää.

En pidä lepoviikkoja melkein koskaan. Treenaan sen kuusi kertaa viikossa ja pidän yleensä yhden päivän lepoa. Nyt kuitenkin ajattelin, että ehkä tekee ihan hyvää antaa kehon olla lepotilassa pidempi pätkä putkeen. Ensi viikolla sitten jaksaa treenata taas kunnolla.

Aamukävelyistä puheen ollen, jumaliste että tykkään tuosta lumipeitteestä ja pienestä pakkasesta! Marraskuu ei ole yhtään marraskuu. Missä on harmaanmusta sateinen ympäristö? Ei niin, että välittäisin, sillä toivon todella, ettei se palaa tänne. Voi sitä onnea, jos tuo pikkupakkanen ja lumi suosisi meitä koko loppuvuoden. Eilenkin aurinko paistoi niin, että silmiin sattui. Aaaaah.




Back to Top