Pages

Saturday, 30 August 2014

Oikeustieteellisessä opiskelu - omat kokemukseni


Lupasin vähän aikaa sitten avata vähän oikeustieteellisessä opiskelun kiehtovaa (?) maailmaa. Aloitin siis oikiksessa Helsingin yliopistossa 2005, heti lukion (Ressu) jälkeen. Vaikka minua varoiteltiin etukäteen, että en sopisi oikikseen - "et sinä jaksa päntätä", niin viihdyin siellä todella hyvin.

Taustastani sen verran, että aloitin ensiksi oikikseen, mutta haimme pienellä porukalla myös Hankeniin seuraavana vuonna, jolloin pääsin myös sinne. Valmistuttuani juristiksi jatkoin ekonomin opintoja, ja valmistuin Hankenista 2012.

Miksi oikeustieteelliseen? En oikein tiedä mistä ajatus pyrkiä oikikseen lähti. Suvussani ei ole yhtään juristeja. Ajatuksenpoikanen lähti valehtelematta varmaan Ally McBeal -sarjasta. Naurettavaa kyllä. Kun olin lukiossa päätin vain jossain vaiheessa, että haenpa oikikseen. En ihan muista miten asiaan päädyin. Ehkä tuossa oikiksen ja lakiemiehen stigmassa on jotain hienoa. Se antaa ihmiselle tietyn brändin. Mutta myönnän, että jos en olisi päässyt sisään ensimmäisellä kerralla, olisin itse asiassa hakenut Kauppakorkeaan seuraavaksi.

Pääsykokeisiin lukeminen: Aloitin heti kun kirjoitukset olivat ohi (muistaakseni siinä oli 11 viikkoa aikaa). Luin ensimmäiset kuusi viikkoa joka päivä ehkä noin 8h, siten että sain kaikki pääsykoekirjat kerran per viikko läpi. Viimeiset neljä viikkoa meni sitten omalta osaltani aika hutiin. Tuli "muuta tekemistä" enkä jaksanut lukea paljon ollenkaan. Kun menin itse pääsykokeeseen, menin vaan suorittamaan sen minkä olin aloittanut. Olin ihan varma, etten pääse sisään, koska olin luovuttanut jo niin aikaisessa vaiheessa.

Jostain kumman syystä koe nyt vain onnistui kaikesta huolimatta, ja myönteinen kirje tuli heinäkuussa. En ollut uskoa sitä todeksi. Se oli varmasti elämäni hienoin päivä. Uskon, että tapauksessani se, että olin lopettanut lukemisen ja ns gonahtanut, koitui onnekseni, sillä en ollut hermostunut itse koetilaisuudessa. Ei ollut mitään menetettävää samalla tavalla kuin niillä, jotka olivat päntänneet hulluna loppuun asti.

Miltä se opiskelu sitten käytännössä oikiksessa näyttää? Pidin siitä, että opiskelu on erittäin itsenäistä. Aika vähän pakollista osallistumista luennoille ja paljon itsekseen opiskelua. Monet lukevat kirjastossa tai ainejärjestöjen tiloissa tentteihin, mutta itse en ole koskaan pitänyt ns. sosiaalisesta lukemisesta, vaan istuin itsekseni kotona kirjojeni kanssa. Se oli tehokkain tapa keskittyä ja saada oikeasti luettua.

Suunnittelin yleensä etukäteen, että luen tietyn sivumäärän per päivä - yleensä noin 70-150 sivua/pvä.
Pidin aika hyvin kiinni noista lukusuunnitelmistani. Olen aamuihminen, joten aloitin pänttäämisen yleensä heti aamusta, joten illat olivat aina vapaat.

Koska aloitin aina ajoissa tentteihin lukemisen, tippui niin sanotusti kynä tenttiä edeltävänä päivänä yleensä viimeistään seitsemältä kahdeksalta. En ole varmaan koskaan tehnyt ns. all nighter -sessioita. Pidän siitä, että pystyin lukemaan rennosti, stressaamatta. Aamulla ennen tenttiä heräsin sitten kuuden aikaan vielä pikakertaamaan jotain täsmäjuttuja (monta kertaa tämä oli todella kannattavaa tenttikysymysten osuessa nappiin).Tentteihin luin yleensä kaiken kerran läpi, ja viimeisenä päivänä saatoin kerrata tärkeimmät, jos ehdin. Kun on noin 1000-2000 sivua luettavaa, ei yksinkertaisesti ehdi lukea montaa kertaa.

Työnteko opiskelujen ohella? Tein koko opiskeluajan samalla töitä eri asianajotoimistoissa, mikä on alalla aika normaalia. Lukukausien ajan työskentelin yleensä noin 2 päivää viikossa ja kesällä enemmän. Tein myös yhden kokopäiväisen 4 kk:n harjoittelujakson.

Aiheena lain opiskeleminen on todella sivistävää, sillä saat yleiskuvan oikeastaan koko yhteiskunnan perustoiminnoista. En usko, että mikään muu aine antaa vastaavanlaista yleiskattausta. Toisaalta oikeustieteellinen opiskelu on hyvin teoreettista, eikä se valmista itse juristin hommiin oikeastaan ollenkaan. Ylivoimaisesti eniten olen oppinut töissä.

Minä olin (melkein) aina ihan innoissani uutta oikeudenalaa päntätessä. Juridiikka on jotenkin todella no bullshit, käytännönläheistä. Huonoiten minulla menikin ne vähän abstraktimmat oikeudenalat kuten sosiaalioikeus. Intoni opintoihin näkyi siten, että tentin aika tiheään tahtiin (myös kesäisin ylimääräisiä), ja valmistuinkin jo 23-vuotiaana, neljän vuoden jälkeen.

Entä opiskelijaelämä? Se on ihan parasta!! Siis opiskelijaelämä - varsinkin ne pari ensimmäistä vuotta - on ollut elämäni hauskinta aikaa. Suosittelen ehdottomasti osallistumaan ahkerasti ainejärjestöjen (Helsingissä suomalaisilla Pykälä, ruotsinkielisillä Juristklubben Codex) toimintaan. Itse olin heti ensimmäisenä vuonna emäntä (teimme sitsiruokaa) ja toisena vuonna hallituksessa talousvastaavana. Bileitä on melkein joka viikonloppu ja niissä saa mahtavasti sosiaalista kapitaalia. Vaikka vapaaehtoistoiminta näissä tietysti vie aikaa, se on myös äärettömän antoisaa. Ja siis, onnistuinhan minäkin käymään töissä, olemaan kaikessa mukana (en missannut kahden ensimmäisen vuoden aikana yhtäkään sitsiä) ja opiskelemaan nopeasti. Kaikki on siis itsestä kiinni. Juuri siksi oikeustieteellinen on mielestäni ihan paras opiskelupaikka.

Tässä siis kooste siitä, miten itse koin oikeustieteellisen. Voisin kirjoittaa enemmänkin, mutta yllä olevakin jo varmaan pelästyttää sanamäärällään. Jos tulee lisäkysymyksiä niin vastaan mielelläni! Yritin löytää jotain kuvaa opiskeluajoilta, mutta sieltä ei löytynyt sitten yhtään julkaisukelpoista otosta. Eli hylkäsin suunnitelmani.

“The minute you read something that you can't understand, you can almost be sure that it was drawn up by a lawyer. ” 

Friday, 29 August 2014

Landestyle

Tässä pienet perjantaifiilistelyt Tammisaaresta. Lenkkeilin aamulla lampaiden ohi ja yritin heittää vähän läpyskää niiden kanssa. Kavereita ei paljon kiinnostanut, kuten voitte nähdä täältä (ääneni kuulostaa jostain syystä tuossa ihan kauhealta). Tässä myös ehta landeoutfit ja selfie koiran kanssa. Hyvää viikonloppua kaikille.

@thetourist: here's some pics of Friday mode here in Tammisaari. I passed some sheep on my morning run and tried to make friends. My friend request was denied  - as you can see here (my voice sounds terrible for some reason - almost blends in with the nasal sounds of my four-legged pals-to-be). Below is also some pics à la country style and a selfie with my only real furry friend Mambo.



idkuva








Thursday, 28 August 2014

Uudet kujeet


Tuo aiempi postaus tuli vähän myöhässä tänne, mutta totta joka sana. Heräsin tänään Helsingin kämpästäni ja siinä piti sekunnin murto-osa kelata, että missä sitä nyt ollaan. Juhlistin ihania turvonneita kasvojani aamulenkillä, saadakseni vähän nesteitä liikkeelle. Muuten hoidin pari asiaa keskustassa ja kävin moikkaamassa vanhaa kaveria lounaan merkeissä Ysissä. Sitten karkasinkin maalle. En voi kohdata liikaa arkitodellisuutta heti ensimmäisenä päivänä.

Vähän kyllä tekisi mieli ottaa kone takaisin länteenpäin. Mutta mutta, minulla alkaa uusi duuni maanantaina ja haluan nähdä miten se istuu. Alkoi olla jo tylsää olla jouten koko ajan, joten työnteko on kaivattua vaihtelua. Ja rutiinit! Rakastan ruutineja. Kaiken kukkuraksi saan pukeutua taas tyylikkäästi ja tepastella koroissa. Odotan myös innolla uusia työkavereita. Työn vaihtaminen on oikeastaan aika jännittävää - vähän niin kuin uuteen kouluun meneminen nuorempana. Olen muuten luvannut kirjoittaa oikisopiskeluistani ja ajattelin tarttua toimeen tässä viikonlopun aikana.

 Sillä aikaa pitää keksiä miten saan herra Turistin kuljetettua Suomeen, ja kaikki olisi täydellistä... Joka tapauksessa toivotan teille ihanaa perjantaita, minulle se onkin viimeinen arkivapaa pitkään aikaan.

idstone


Itku pitkästä ilosta

Noniin nyt istun sitten itsekseni Heathrown-kentällä odottaen lentoa Helsinkiin. 
Voin todeta, että on suoraan sanottuna aika paska fiilis. Pardon my French. Eilinen päivä San Diegossa oli täyttä kidutusta. Lentoni lähti vasta illalla, mutta päivä oli vaan tuntien laskemista ja itkin ihan koko ajan. En pystynyt melkein puhumaan Turistille, kun purskahdin kaikesta vollottamaan. 

Lentokoneessakin kuuntelin lippis päässä itsesäälimusiikkia nenä ihan tukossa ja kyyneleet valuen. 
Lohduttaudun tällä "If you can't taste the salt then you can't taste the sugar" (vai miten se nyt menee) -filosofialla. Eli pitäisi olla vain iloinen, että tuli heti tosi kova ikävä. Katsotaan miten tästä edetään. 

En jaksa värittää oikein mitään huumorilla tänään, yritän ehkä huomenna uudestaan. Pahoittelut melankolisesta vibasta. 

Todisteena kuva eroahdistuksen kasvoista. Brutal.

Tuesday, 26 August 2014

Last supper

Noniin, nyt viedään sitten ihan viimeisiä täällä Atlantin toisella puolella. Vuorokauden päästä lentelen jo jossain Yhdysvaltojen keskiosalla matkalla kotio. Totesimme, että nämä viimeiset päivät ovat oikeastaan olleet sillä lailla "turhia", että tuntuu jo, että haluaa vain ns. repäistä laastarin mahdollisimman nopeasti. Välttämätön exit kun on kuitenkin edessä. Myönnettäköön, että olen sortunut pienimuotoisiin porauskohtauksiin kerran jos toisenkin. Siksi vedän aurinkolaseissa. Koska en halua viettää viimeisiä tuntejani hirveästi bloggaillen, annan päivän kuvien puhua puolestaan. Ohjelmassa on ollut muun muassa tukan siistiminen surffifledasta enemmän asianajotoimistohabitukseen sopivaksi. Littanahan tuo nyt on..hmph.

Pistän ehkä jotain kuvabloggausta vielä aamusta, mutta muuten palailen sitten HooKooIin päässä. Huoooooookaus.




Välikommenttina muuten, että San Diego on makea siinä mielessä, että lentokoneet laskeutuvat ihan keskustan läpi. Eli näyttää siltä, että ne ovat törmäämässä johonkin.



Monday, 25 August 2014

A little bit about San Diego





En ole vielä kirjoittanut kovinkaan paljon siitä minkälainen alue San Diego on, joten ajattelin, että nyt viimeistään!

San Diego on eteläisin kaupunki Kalifornian megaosavaltiossa ja se sijaitsee noin 40 minuutin ajomatkan päässä Meksikon rajasta ja Tijuanasta. Pohjoisempana olevaan Los Angelesiin ajaa parissa tunnissa. San Diegossa on lämmin vuoden ympäri, mutta meri viilentää ilmaston sopivaksi. Eli vaikka olen ollut täällä heinä-elokuun, on lämpötila ollut siedettävä (jopa tällaiselle pohjoismaiselle ikiroutaiselle). 




Muihin Kalifornian rantakaupunkeihin verrattuna San Diego on rennon letkeä. Täällä ei ole sitä ruuhkaa ja epäaitoa meininkiä, mitä esim. Losi pahiten edustaa. Rantaa on vaikka millä mitalla. Löytyy niin tupaten täynnä olevia turistibiitsejä, kuin "salaisia" surffitaskuja.


Ruoka on hyvin meksikolaispainotteista ja, kuten jo totesin, on reggae-musiikki vahvasti läsnä. Ihmiset ovat todella ystävällisiä ja urheilullisia. Täällä ei näy paljoakaan liikalihavia. Mutta maukkaita lähellä tuotettuja kasviksia, hedelmiä ja marjoja saakin helposti ja halvalla.  Hintataso on muutenkin aika huokeaa - varsinkin jos vertaa Nykiin. 


Satumaisen pelottava mormonikirkko
Vaikka ollaan melkein Meksikon sylissä, ei ainakaan itselläni ole ollut turvaton fiilis kertaakaan täällä ollessa. Lisäksi, vaikka meressä on haita, ne eivät ole rannoilla, kuten Losissa, Oregonissa, Kapkaupungissa ja Ausseissa. Eli surffaaminen on turvallista. *Okei tähän pieni disclaimeri, sillä en voi taata, etteikö se hai muuttaisi mieltään ja tulisi simmailemaan juuri sinun laudan kohdalle.* Muuten täällä on valaita ja delfiinejä, joita voi ihastella läheltäkin, varsinkin auringonlaskun aikaan. Vesi on lämmintä vuoden ympäri, eli uida voi koska vain.

Turistikohteina täältä löytyy esim. Sea World ja yksi maailman tunnetuimmista eläintarhoista. Muuten San Diegosta löytyy upeita näkymiä kuten Sunset Cliffs, Black's Beach ja Mission Bay. Muita kivoja alueita on mm. La Jolla, Del Mar ja Encinitas. Me olemmekin käyneet kuvailemassa ja ihastelemassa tosi makeita mestoja ja auringonlaskuja. 



Meillä on auto, joten en tiedä miten kätevästi julkisilla pääsee ympäriinsä, mutta sanoisin heti suoraan, että jenkki on aina jenkki, eli liikkuminen on autoilun ympärille rakennettu. Kannattaa siis vuokrata auto, jos täällä päin oleskelette. Turistit taitavat yleensä vuokrata pienempiä taloja ihan rannan läheisyydestä tai rannalta. Kesällä huippuaikaan niiden vuokrahinnat ovat ihan katossa (varmaan tonni/viikko), mutta uskoisin, että talvella saattaa löytää inhimillisemmällä hinnalla.



Jos teillä tulee jotain lisäkysymyksiä mieleen, niin hit me, mutta muuten en voi kuin todeta, että kannattaa ehdottomasti tulla tänne päin jos haikailette Kalifornian lämpöä ja eritoten, mikäli haluatte välttää stressiä. San Fransisco ja Los Angeles on tähän verrattuna kuin Hullujen Päivien perjantai-iltapäivä.

Minulla on huomenna viimeinen kokonainen päivä täällä, joten koetan valmistautua henkisesti lentokentällä huipentuvaan itkuseremoniaani. Suomalainen ei itke, suomalainen ei itke, finnjävel gråter inte, finnjävel gråter inte.


Saturday, 23 August 2014

Täyslaudallinen


Suomen ollessa Cheek-hurmiossa olen täällä San Diegossa nauttinut auringosta ja merestä. Jostain syystä väri ei enää tartu, vaan olen vain ruskettunut. Mutta en sillä lailla "grillattu" kuten joskus lyhyempien lomien jälkeen. Kävimme torstaina illalla surffaamassa niin myöhään, että saimme seurata auringonlaskua surffilaudoilta pois rannasta. Aika makean näköistä, kun märkä iho ja lauta kimaltelee vaaleanpunaisenkeltaisena ja merellä on ihan rauhallista. Taas hyvä muisto talven varalle. Totesimme, että olisi pitänyt ottaa GoPro mukaan, mutta ehkä sitä joskus pitää vaan nauttia hetkestä ja luoda niitä mentaalikuvia.

Kävimme myös eilen aamulla surffailemassa. Itselläni meni hyvin ja sainkin muutaman aallon rantaan asti (tosin otin ne jo murtuneena rantavedestä). Aallot olivat valtavia ja virtaukset todella kovat, ja ne veivät meitä koko ajan pois surffialueelta uima-alueelle. Vedessä lautaa oli mahdoton työntää takaisinpäin. Virtaus oli niin kovaa, ettei jalat yksinkertaisesti jaksaneet puskea vastaan. Turistin päälle oli kaatunut mega-aalto ja siinä pesukoneenomaisessa myllerryksessä oli lauta iskenyt päähän ja hänellä oli varmaan lievä aivotärähdys. Mies olikin poissa pelistä koko päivän, selkä ja niska ihan kipeinä. Onneksi ei käynyt pahemmin. Meren voima ja se, millä täyslaidallisella lauta (joko oma tai toisen) voi iskeä päälle pitää huomioida, kun veteen menee. Joutuessani aallon "limboon" laitan automaattisesti kädet pään suojaksi siltä varalta, että lauta kolahtaa. Meksikossa yksi suomalaistyttö kertoi, miten hänen laudan evä meni reidestä sisään. Kiva. Lisäksi pohjassa saattaa olla joillakin vähemmän turistialueilla, pahoja kiviä, joihin kaatuminen on sitten oma tarinansa. 

Nojoo tämä surffitarinointi ja kauhuskenaarioiden maalaus lähti nyt vähän lapasesta. Kivaahan se on, mutta ei kannata luulla itsestään liikoja. Itse olen ainakin niin riskiaversiivinen, että pelaan mieluummin varman päälle. Meinasin kirjoittaa tuohon sanan nössö, mutta varovaisuus on fiksua.

Ja päivän muihin aiheisiin: minulla on kova paine miettiä miten aion ehtiä käymään viimeisessä manipedissä, leikkaamassa surffifledaani, tulla ammattilaissurffariksi, treenata ja saada niin aurinko- kuin Turistikiintiötä täytettyä ennen lähtöä. Nyt pitää siis lähteä hommiin! Tai kuten Turisti sanoisi: we gotta hustle. Aloitan aamusalilla.


Katsoin muuten vähän sääennusteita. Ei olisi pitänyt.



Thursday, 21 August 2014

Nyyh.

Koska teillä on ihan kohta perjantai ja koska enemmän tai vähemmän sattumalta bongasin seuraavan kivan kipaleen (tiedättekö, se kolahti sillä lailla heti), päätin jakaa sen teillekin:
Lily Allen - Our Time

What do you think?
Minulla alkaa olla pala kurkussa ja sellainen ilkeä olo on hiipinyt vatsanpohjaan tietäen, että lähtö lähestyy. Voi haikeus.





Wednesday, 20 August 2014

Sporttinen elämäntapa ei ala vahingossa



Törmäsin Laura Grönqvistin kirjoitukseen sporttisesta elämäntavasta ja miten sellainen aloitetaan
(löytyy TÄÄLTÄ). Mielestäni siinä oli ihan hyviä pointteja siitä, miten liikunta tuodaan osaksi elämää ja halusin itsekin vähän käsitellä asiaa.

Korostan sitä monen tukemaa sanomaa, että mikäli liikunta ei entuudestaan ole osa elämää, mutta sen haluaa elämäänsä tuoda, on kärsivällisyys A ja O. Lähtisin aloittamaan ihan pikkuhiljaa, vaikka reippailla kävelyillä pari kertaa viikossa. Sen jälkeen voisi juosta yhden vaivaisen kilometrin kerran viikossa. Tämän jälkeen kaksi...ja siitä eteenpäin. Muistan, kun itse tein niitä, nyt-aloitan-tyhjästä-juoksemaan-viisi-kertaa-viikossa -päätöksiä junnuna, ja joka ikinen kerta haistatin päätökselle huilut jo keskiviikkona.

Tosin silloin kun en vielä harrastanut paljon ollenkaan liikuntaa (joskus lukioaikoina), oli juoksulenkki kyllä ihan pahinta myrkkyä. En siis ikinä lähtisi aloittamaan kunnon kohotusta juoksemisella, koska en pystyisi miettimään mitään muuta kuin sitä montako senttimetriä on vielä juostava samalla kun rinnasta painaa ja tuntuu, että keuhkot räjähtää. Itse lähdin ohjatuilla aerobic-tunneilla sporttisen elämäntavan tielle. Tie tosin meni osaltani ehkä vähän överiksi, sillä jossain vaiheessa tein pahimmillaan noin 12 aerobic-tuntia viikossa. Muistan vieläkin Kampin Motivuksessa Iinan torstain tuntien hattutempun, jossa vedin kolme putkeen - olisikohan ollut kiinteytys 60 - muokkaus 60 - army 60. Kun sitten aloitin opiskeluaikana juoksemisen (olisikohan ollut vuonna 2008), oli aerobinen kunto sen verran hyvä, että juokseminen tuntui helpolta alusta alkaen. Tämän jälkeen matkapituudet vain ovat lisääntyneet. Nykyään juoksen kesäkuukausina - tai tarkemmin noin 3 kuukautta ennen tähtäämääni maratonia - enemmän (n. 4 krt/vko) ja talvella vähemmän (1-2 krt vko) mutta teen enemmän salitreeniä. Pidän siis aerobistakin kuntoa yllä koko talven, silloin maratonharjoittelu on helpompi aloittaa heti kunnolla.


Sanon aina niille, jotka huokaavat, etteivät ikinä voisi juosta maratonia, että niin minäkin aina ajattelin, mutta ihan varmasti pystyy jos (tarpeeksi) haluaa. Ilmaista se ei ole. Varsinkaan se harjoitteluosuus - itse maratontapahtuma on sitten oikeastaan vain loppuseremonia, jossa se tahdonvoimaosuus on noin tunnin-puolentoista pituinen - se joka vie sinut maaliin asti vaikka oksettaa, huimaa ja särkee. Mutta aika paljon tahdonvoimaa vaaditaan siihen, että jaksaa raahautua kerta toisensa jälkeen niille 20 kilometrin lenkeille (tosin kaikki eivät niitä tee - puhun nyt omasta harjoittelustani) töiden jälkeen tai lauantai-aamuna. Liikunnasta ja sen hyvistä vaikutuksista lukeminen ja inspiraatiokuvien ja -lauseiden selaaminen antaa myös motivaatiota treenaamiseen, silloin kun sitä tarvitsee.

Liikunta on minulle henkireikä ja keino hallita stressiä. Huoli kuin huoli ja murhe kuin murhe kevenee lenkkipolulla. Varsinkin pitkien maratonharjoituslenkkien (sanahirviö!) aikana ehtii miettimään, analysoimaan ja unelmoimaan ummet ja lammet. Liikunta piristää ja parantaa unen laatua ja auttaa jaksamaan arjessa. Varsinkin niille, joilla on haastava ja paljon aikaa vievä työ tuo liikunta tärkeää vastapainoa.

Tuesday, 19 August 2014

Color bomb - California style


Tässä pläjäys kuvia värikkäästä rantatyylistäni. Näissä kiteytyy niin hyvin Jasmiina kesäkuusta-elokuuhun. Maksihameita. shortseja ja avonaisia värikkäitä toppeja. Kuvat on by the way Losissa Madden ottamia, ja on ihan pakko tässä kohden todeta, että hän on a) todella lahjakas valokuvaaja ja b) loistava ohjaamaan tällaista jäykkääkin "mallia". Kuvat puhukoot puolestaan.







Toppi - Diesel, Maksihame - Filippa K,  Kello - Shark Clip, Lippis - BillaBong, Lasit - Fendi

Monday, 18 August 2014

Barre-workout - raportti kokeilustani

Noniin, lupasin raportoida Losissa kokeilemastani barre-tunnista, mikä on täällä todella suosittua. Ensinnäkin, koska tuo nimitys ei ainakaan minulle suonut mitään lisäinformaatiota, täytyy heti selventää, että barre-käsite tarkoittaa baletissa käytettyä seiniä pitkin menevää tankoa. Lyhyesti kiteytettynä laji keskittyy harjoittamaan reisien, lantion, vatsan ja käsien lihaksia (myös pienempiä outoja lihaksia) piiiiitkillä sarjoilla mutta käyttäen vain kehon omaa tai pientä käsipainoa. Tarkoituksena on muokata kehoa kiinteäksi ja lievästi lihaksikkaaksi, kuten balettitanssijoiden vartalot.

60-minuuttinen tunti alkoi marssityyppisellä jalkojen nostelulla, jonka jälkeen ruvettiin tekemään liikkeitä. Monissa liikkeissä käytettiin hyväksi tankoa, ja muutamat polvenojennukset ja kyykyt olivat selvästi baletista tuotuja. Niissä liikkeissä, joissa painoja käytetään ovat painot minimaaliset (ehkä 1 - 1,5 kg). Toistojen määrän takia lihaspolttoa tulee kuitenkin. Liikkeet ovat pumppaavia, ja niiden jälkeen venytetään heti kulutettua lihasta, jotta lihaksista tulisi "pidempiä". Omasta mielestäni reisi- ja pakaraliikkeet olivat vaikeita, mutta selvisin niistä suhteellisen hyvin. Käsilihaksetkin vielä menivät, mutta vatsalihakset olivat ihan tappoja. Paljon jalkojen nostamista pelkkien vatsalihasten varassa, ja sain ähkiä, että pystyin tekemään niitä edes puolihuolitellusti.

Barre-tyyppinen harjoittelu on 180-asteinen vastakohta omalle lihastreenilleni, joka perustuu isoihin painoihin pienillä toistomäärillä (mikä taas kasvataa lihasta ja lihasvoimaa, ei kestävyyttä). Tiesin, että reisissäni on myös hyvät kestävyystasot (eli lihas pystyy tuottamaan paljon toistoja), ja ne kestivätkin ihan hyvin. Vatsalihasliikkeissä, sanoisin, että kyse on enemmänkin tekniikasta ja oikeiden lihasten aktivointikyvystä. Summauksena totean, että olisi ehdottomasti hyvä tehdä barre-tyyppistä harjoittelua kerran viikossa, tuoden vaihtelua lihasärsykkeisiin. En kuitenkaan hikoillut melkein ollenkaan, eikä tunnin jälkeen ollut sellainen spaggetimainen en-pysty-edes-kävelemään-ylös-mäkeä-kotimatkalla -väsymys. Lihakset eivät myöskään oireillut mitenkään seuraavina päivinä, kuten omien treenieni jälkeen, jolloin juuri ja juuri pystyn kävelemään. Itse tarvitsen vähän enemmän kulutusta. Mutta kannattaa kokeilla, jos laji rantautuu Suomeen.

Pari lisähuomiota: tunnilla piti olla sukat ja pitkätlahkeiset trikoot. Tosin juttelin erään San Diegolaisen barre-ohjaajan kanssa, ja hän taas sanoi, että heidän salilla ei käytetä sukkia.

Pientä lisäpresistä lajista voitte lukea esim. TÄÄLTÄ.


Separate from the rest, where I like you the best




Important encounters are planned by the souls long before the bodies see each other

Halusin lopettaa tämän viikon tähän, mielestäni superkauniiseen, (Paulo Coelhon) lausahdukseen ja
toisaalta seuraavaan seesteiseen pieneen kappaleeseen, joka sopii hyvin laskevan auringon kylkiäiseksi:
Elliot Smith - Between The Bars

Nauttikaa alkavasta viikosta ja ihmisistä ympärillänne. Minä olen viettänyt sunnuntain aamulenkillä, SUP-lautailemalla pari tuntia lahdella ja lötköttelemällä hot tubissa. Nyt istun tässä sohvalla katsoen palmuja, jotka nojaavat tuulen mukana ja kuuntelen, kun joku soittaa kitaraa ulkona uima-altaalla.
Life is pretty fantastic.





psst! Niille, jotka eivät pystyneet avaamaan eilistä videotani, kävin korjaamassa linkiksi, joten pitäisi toimia nyt. 

Sunday, 17 August 2014

Aamun surffisessio - videopostaus

TOIM HUOM: muutin vähän tuota videota (Vimeo-linkiksi), koska se ei näkynyt kunnolla esim. mobiililaitteissa. Nyt pitäisi toimia paremmin!


Tämän lähemmäksi laudalla seisomista en sitten kyllä päässyt. Tänäänkään.
Hallooo!

Kävimme aikaisin aamulla surffailemassa ja päätin tehdä teille siinä hehkeänä ja silmät turvonneena pienen videotervehdyksen. En tiedä pidättekö näistä videopostauksista, mutta jotenkin minusta on helpompi välittää sitä aitoa oikeaa Jasmiinaa ja ympärilläni olevaa maailmaa höpöttäessä kameralle. Haluan sitä paitsi oppia käyttämään videoeditointiohjelmia, joten saan samalla harjoitusta (nyt laatu ei ole mitään kehumisenarvoista). Eli alla teille ehtaa tavaraa:











Friday, 15 August 2014

Older & Better




Olemme joskus ystävien kanssa puhuneet siitä miten erilaista oli olla opiskelija ja miten elämämme ja keskusteluaiheet illanistujaisissa ovat muuttuneet. Olemme juuri siinä lähempänä 30 kuin 20 -vaiheessa, jossa ollaan vakituisessa työpaikassa, edetään uralla, solmitaan ihmissuhteita ja avioliittoja ja tehdään lapsia. Kaveripiirissäni syntyy pelkästään syksyn aikana 5 uuttaa tulokasta. Ryhdyin tekemään pientä listaa siitä, miten itse olen kokenut muuttuneeni nyt kolmenkympin eteiseen tultaessa (en ole vielä ihan kynnyksellä, huh!).

  • vahvistunut itsetunto ja sitä kautta myös itsevarmuus. Tiedostan piirteeni, heikkouteni ja vahvuuteni. En ota itseäni liian vakavasti
  • urakeskeisyys lisääntynyt siinä mielessä, että nyt en halua enää haaskata aikaani huonoon työpaikkaan, oli palkka hyvä tai ei. Haluan oppia.
  • mitä oikeasti haluan elämältäni? -tyyppinen pohdiskelu ja pieni kriisinpoikanen. Olen huomannut tätä monilla ympärilläni olevilla ihmisillä viime aikoina ja olen käynyt monia keskusteluja asian tiimoilta. 
  • yksinolosta pitäminen. Olen mieluummin yksin kuin huonossa seurassa. Myös seurustelusuhteessa haluan löytää jonkun jonka kanssa ollaan yhteensä enemmän kuin minä yksin. Ei helppoa löytää. 
  • ihmissuhteiden, kuten ystävien, vaaliminen.
  • siitä huolimatta, etten ole koskaan kuulunut juomaelitistien ja -hifistelijöiden luokkaan, vaan suhtautunut kyseiseen toimintaan peräti melko antipaattisesti, juon nykyään mieluummin lasin kylmää hyvää shampanjaa kuin pullon kuoharia. Tämä uusi mieltymys on tullut aika yllätyksenä itsellenikin.
  • luonnon ja hiljaisuuden arvostaminen on lisääntynyt. Myös kauniit asiat, kuten kukat ja varhaiset aamut, saavat aikaan ihan eri kiksejä kuin aikaisemmin. On päästävä melkein joka viikonloppu ainakin yhdeksi päiväksi maalle, missä hektinen arki, ongelmat ja stressi ei ole seurana.
  • unen tarve. Ja krapulan halveksiminen, jopa siinä määrin, että se ihan oikeasti ohjaa käyttäytymistä käytännössä. "Huomenna ei saisi olla paha olo, mutta hällä väliä, juodaan kuitenkin" -tyyppinen päätteleminen on so last season.
  • korostunut arvostus kotimaisuuttaa ja kotimaisia merkkejä kohtaan. Jopa hedelmien osto on jäänyt vähäiselle siksi, että olen sitä mieltä, että itsesi - ja luonnon - vuoksi on parempi syödä sitä mitä enemmän tai vähemmän luonnollisesti pystytään kasvattamaan Suomessa.
  • suonikohjuja...kuulun siihen huono-onnisten joukkoon jolla alkaa puhjeta näitä viehättäviä muodostumia.
  • muita kolotuksia ja jomotuksia.


Oletteko te huomanneet tämäntyypistä metamorfoosia?

Iästä puheen ollen, jotkut ovat huipulla jo pienenä: Little Surfer Girl

Nimim. alemmuuskompleksi.






Me & the Shitty Photographer



Ohessa  minun ja shitty photographerin (a.k.a. Turisti) taannoisen yhteistyön tuotoksia. Olemme aina tukkanuottaisilla kun hän yrittää ottaa minusta kuvia, sillä noin 99 % minun pärstäkuvistani näyttää ihan hirveiltä. Sessiot etenevät yleensä näillä stepeillä:
1. Minä kiemurtelen kameran edessä ja yritän vaivautuneesti hymyillä, mikä muuttuu irvistykseksi.
2. Hän pyörittää päätään kuville ja yrittää huutaa "do something".
3. Minä nolostun ja huudan: "you are a shitty photographer!".
4. Hän loukkaantuu
5. Katson kuvia ja karjun: "they all suck!" "I look like a dude!"
6. Minä annan hänelle potkut blog photographer -tehtävästä ja marssin pois (saatoin myös ehkä mainita tässä yksi päivä, että liityn kotona Helsingissä Tinderiin ja etsin itselleni sieltä kunnon blog photographerin...tätä kommenttia ei hirveästi arvostettu)
7. Olemme hiljaa vähän aikaa

Siis sanon vaan, että mallin hommat on sitten ihan eri tyypeille kuin minä.

Muuten jätän teidät viettämään perjantaipäivää (jeee!) ja toivotan rentouttavaa viikonloppua! Olen itse samassa rotanpyörässä tässä muutaman viikon kuluttua.






Back to Top