Pages

Thursday, 31 December 2015

2015 goes Maslow'n tarvehierarkia

Kuten kaikki muut näemmä niin Instagramissa kuin blogosfäärissä, on minunkin pakko ottaa pieni recap tämän vuoden tapahtumista. En nyt lähde purkamaan mitenkään kronologisesti, mutta teemoittain. Edetäänkin  Maslow'n tarvehierarkiaa sillä lailla mukavasti alhaalta ylös.


Liikunnan osalta on mennyt todella hyvin; pääsin alle 4 tunnin maratonin aikatavoitteeni ja jopa palkintosijoille. Painoa on tippunut ja lihaskuntokin alkaa olla aika hyvä. Kaiken kaikkiaan super hyvä olo (kunhan pääsen tästä joulu/Italia -kuopasta veks) ja tunnen, että kohta 30-vuotiaana olen melkein elämäni kunnossa. Rupsahdusta ei vielä havaittavissa. Muutin Ullanlinnaan aivan mahtavaan asuntoon, jossa on pelkkää isoa ikkunaa ja vaaleutta. Valoa ja isoja ikkunoita olinkin toivonut unelmakodilta. Myös elintilaa tuli noin kolminkertainen määrä, joten minä ja kenkäni mahdutaan elämään sovussa aika hyvin.


No jos mennään turvallisuuden tarpeeseen, niin aika turvallinen olo on ollut. Paitsi ehkä  kymmenen vuoden jälkeen ekat laskut laskettelusuksilla Norjassa. Mutta sekin meni yllättävän hyvin. Ai niin, se kolari. No se oli pieni setback. Onneksi silmäteräni (musta pikkuinen avoaudi) voi hyvin. Vaikken kännykkää silloin räplännytkään, niin opin, etten enää tee kaikkea muuta ajaessa vaan keskityn tiehen. Olen kiitollinen ettei käynyt pahemmin.


No sitten se mielenkiintoinen osuus. Eli rakkaus. Se on ollut semmoista OJ-tyylistä pörräämistä paikallaan epäonnistumisia kuitenkin luoden. Vuosi on ollut värikäs, mutta sanottakoon kiteytettynä, että vuosi loppuu huomattavasti paremmin kuin se alkoi. Läheisyyttä ja tukea olen kuitenkin saanut aivan mahtavilta ystäviltä, joita on tullut jopa pari lisää kuluvan vuoden aikana.  En olisi mitään ilman heitä. Myös Dingleltä on muodostunut ympärille värikäs ihana verkko ihmisiä. Ja tietysti perhe, joka piikittelee, mutta on aina loppujen lopuksi viimeisenä tukemassa vastatuulessa.


Oman arvostuksen ja kunnioituksen osalta en mielestäni ole tehnyt mitään sen suurempaa. Paitsi se maraton, jolla taas kerran osoitin itselleni, että pystyn mihin tahansa kun vain päätän niin. Vaikka veren maku suussa. Yritän yhä enemmän tehdä asioita joita oikeasti haluan, ja jättää pois semmoista jonka koen vain velvollisuudekseni.


Itseäni olen toteuttanut vaikka millä mitalla tänä vuonna. Olen käynyt niin Kaliforniassa  - palelemassa kun piti ruskettua, Norjassa laskettelemassa, Wienissä ihastelemassa arkkitehtuuria, poikien reissulla häröilemässä niin Ilosaaressa kuin Tallinnassa, Thaimaassa kärtsäämässä ja nyt Milanossa tekemässä henkilökohtaista konkurssia. Kun moni ympärilläni saa lapsia ja vakiintuu, olen päättänyt nauttia vapaudestani täysin mitoin.

Ammatillisesti olen puolestaan paininut aivan uusien tehtävien ja pienoisen identiteettikriisin kanssa, mutta fiilis on ollut koko ajan vahvasti se, että työnteko on kivaa enkä palaisi lakimieheksi ihan tanssien. Paljon on tehty ja paljon on vielä tehtävää.


Tässä ihan vain pintaraapaisu vuodestani. Tottakai tämän kaiken lisänä on +95% arkea. On ollut kyyneleitä, sydänkipuja, lievää masennusta, unettomuutta, perhesekoilua, tylsiä päiviä ja pohdintaa siitä, että mitäköhän minä oikein puuhailen. Ja sitten niitä hetkiä kun mietin että "hitto - tämä elämä on mahtavaa!"



Minulla on kuitenkin sellainen tutina, että ensi vuosi tulee olemaan jotain vieläkin parempaa kuin tämä. Oikein ihanaa ja onnellista uutta vuotta teille kaikille <3!

Wednesday, 30 December 2015

Milano, you'll ruin me.

Terkkuja vaihteeksi Milanosta, jonne saavuin tänään aamulennolla.

Noin yhden yöllä nukutun tunnin jälkeen niin tulolento kuin ensimmäiset kaksi tuntia hotellissa meni goisiessa. Sen jälkeen raahauduin pöpperössä ulos inspektoimaan kaupunkia. Monet olivat haukkuneet Milanoa rumaksi, mutta en kyllä allekirjoita moista dumausta. Saan täältä ehkä hieman samaa vibaa kuin Wienistä, mutta muoti ja tyyli paistaa eri lailla. Kaupunki on myös jotenkin todella autio Il Duomoa (kuva alla) ympyröivää turistiparvesta kyllästynyttä keskustaa lukuunottamatta.




Mielestäni täällä on kauniita ornamentein koristeltuja vanhoja rakennuksia ja pidän italialaisesta puheensorinasta. Erityisesti Duomo ja sen vieressä oleva Galleria Vittorio Emanuele tekivät vaikutuksen loistokkuudellaan. Ihastelin silmät kiiluen kaikkea kaunista ja kimaltelevaa.

 Galleria Vittorio Emanuele
Ja se ruoka. Sanotaanko että ei täällä mistään nälkävuosista kärsi. Mielestäni vedän koko ajan jotain naamaan ja kaikki mitä leipäläpeen menee on hyvää kuin faaan. Karpparin pahin painajainen. Ja tosiaan se shoppailu.. Voitte kuvitella kasvoni kun hypistelen massoittain mm Dolcen ja Pradan korkokenkiä. Yritän kuumeisesti samalla miettiä miten pääsen vanhasta tavarasta eroon, jotta voin mahduttaa lisää.

Pahoittelut ettei ole mitään esteettisempiä kuvia mutta seuratkaa esim Snapissä, jossa kertyy videopätkää kaupungin meiningistä päivittäin ('jasm11na').

Palaillaan taas. Ciao!

Monday, 28 December 2015

Salietiketti ja muuta elämää suurempaa

Sain raahattua itseni salille kaikkine joulumassoineni tänään. Tuntui siltä kuin en olisi treenannut ikuisuuteen. Kun rupesin laskeskelemaan niin lepopäiviä oli itse asiassa tullut vain kaksi, sillä vedin 10 kilsan lenkit jouluaattona ja -päivänä. Mutta sali on jotenkin eri juttu. Ja siinä määrässä ruokaa ja herkkuja mitä tuli tuhottua (ihan kyllä tarkoituksella) tunnin lenkki ei paljoa paina. Outoa kyllä, näytti kuitenkin erehdyttävästi siltä, että kädet olisi aiempaa enemmän pumpissa. Selittäviä tekijöitä voi olla kolme:
a. kaikki neste oli vain asettunut lihaksen ympärille 
b. Elixian peilit on tehty kusettamaan katsojaa
c. TAI väittämä lihakset kehittyy levossa, pitää paikkansa

Kyllähän me siitä lähdetään, että se on tuo vaihtoehto c.

Niin ja tähän loppuun pieni salietikettigallup. Kun joku tekee laitteessa sarjaa, niin onko ok käydä kysymässä saako tehdä omaa sarjaa toisen "taukojen" aikana? Mielestäni ei. En itse ikinä menisi, sillä toisten treenirauhaa pitää kunnioittaa. Se, että menee muuttelemaan painojen määrää ja tekemään omia luoja-tietää-miten-pitkiä-toistomääriä, sekoittaa laitteessa ensiksi olleen treenaajan rytmin ja häiritsee muutenkin keskittymistä. Asia on tietysti toinen, jos ensimmäisenä laitteessa ollut viipyy tuhottoman kauan ja keskittyy somettamaan/haahuilemaan tai peilailemaan enemmän kuin tekemään itse liikkeitä. Mutta minä en sitä tee. Enkä halua että kukaan tulee edes 150 sentin lähietäisyydelle keskittyessäni treenaamaan, enkä varsinkaan, että joku tulee lokittamaan välillä laitteeseen. 
OK, tämä oli saatava ulos. Nyt olen taas iloinen ja joviaali oma itseni. 
Not.




Sunday, 27 December 2015

Aamujuttuja.

A morning without coffee is like something without something else.

Olipa mukava herätä aamulla lumisiin kattonäkymiin vaaleanpunaisella taivastaustalla.
Pidän myös aamuisesta hiljaudesta ja siitä, että saa juoda aamukahvin (2 mukia ennen kuin pääsen ovesta ulos) rauhassa - vaikkapa bloggaillen. Arkiaamuisin on varattu aina puoli tuntia kahvitteluun ja uutisten lukemiseen, mikä tekee tiukkaa. Tässähän kuluttaisi helposti yli tunnin.

Toisaalta arvostan unta sen verran, että en viitsi herätä tuntia aikaisemmin nauttiakseni hiljaisuudesta. Elämän haastavia priorisointeja.

Vaikka huomenna on työpäivä on onneksi vielä tämä päivä aikaa rentoutua. Ensi viikollakin heti parin päivän jälkeen pääsee Milanoon ihmettelemään elämää. Mietin että menisin keskiviikkona illalla yksin La Scalaan katsomaan Tuhkimo -baletin. En ole koskaan käynyt baletissa (lasten baletteja ei lasketa), ja jos sitä nyt aikoo kokeilla niin miksei aloita maailman tunnetuimmista oopperataloista. Jos sitten totean balettipuuhat tylsäksi niin ainakin annoin kunnon mahdollisuuden.



Rauhallista aamua teillekin!






Saturday, 26 December 2015

Snow White - valkoinen kotini

Valkoista talvea odotellessa on sen sijaan oma asuntoni muokkautunut hyvinkin valkoiseksi.
Koska en pahemmin mitään kuvia täältä ole näyttänyt niin tässä muutama detsku. Joskus otan vähän parempia koko kämpästä, mutta täällä on niin pimeä nyt päivisin(kin), ettei mahdollisuutta oikein ole tullut.

Kun eräs ystäväni saapui asuntoon ensimmäistä kertaa oli spontaani toteamus seuraava: "Vad det är vitt! Du har ju inga saker." Aika hyvin kuvailtu. Väljää ja valkoista on tämän kodin hengen teema. Inhoan siivoamista ja vähäinen tavaramäärä helpottaa vastenmielistä prosessia huomattavasti. En jaksa mitenkään levottomia värejä. Silmääni sopii aika pelkistetty ja sointuva meininki. Rakastan kuitenkin kukkia ja haen niillä väriä. Nämä marjat (en kuollaksenikaan muista nimeä) oli uusi kokeilu kukkateitse ja pidän niistä kovasti. Toisia ehdottomia suosikkeja on neilikat, morsiusharso, liljat sekä kalla.
 
Tosin valkoiset lilja ja kalla ei nyt varsinaisesti sykähdytä väripilkkuina. Mutta kuten sanottu, white on white ei tällä hetkellä ärsytä minua lainkaan - päinvastoin.
Morsiusharso on kestävä ja kaunis. Suosikkini on haalea rosa. Jackson Pollock on lempparitaiteilijoitani.



Friday, 25 December 2015

The Grinch




Joulumieli jäi tänä vuonna omalta osaltani vähän puuttumaan. Kuten monella, työmäärä huipentui ennen pyhiä ja vapaa-ajalla en oikein keskittynyt Joulun tuloon. Torstaina tullut aatto hiipi sitten päälle siten, että harmitti vain, että oma arki häiriintyi. Kaikista eniten teki mieli vain jäädä kotiin yksin hiljaisuuteen. Ehkä tuli vähän murrosikä ja lapsellinen uhma sen suhteen, että miksi kolmekymppinen ei muka voisi viettää jo Joulua omassa rauhassa, syyllistymättä.

Nyt kun asiaa täällä perheen keskellä mietin, niin luonnollisesti olin ihan väärässä. Se joulufiilishän rakentuu paljolti läheisten kanssa olemisesta. Kun kaikilla ei syystä tai toisesta ole mahdollisuutta olla perheensä kanssa niin ei voi muuta kuin pudistella päätään omalle itsekkyydelle ja hapannaamalle. Joku päivä näitäkään tyyppejä ei enää ole ja silloin kadun varmasti kyseisiä ajatuksia. Ehdin  niin halutessani olla yksin muut 363 päivää vuodessa.

Liikaan ankeuteen vaipumatta toivotan teille iloista joulumieltä. Toivottavasti saatte viettää aikaa läheisten ja rakkaiden kanssa.



Sunday, 20 December 2015

Periscope -hommia

Kuinka moni teistä käyttää Periscopea?

Kokeilin eilen vähän niin kuin puolivahingossa lähetyksen tekemistä. Se oli hauskaa mutta en ehkä tajunnut, että koko hommaa pitää juontaa. Vaikka kuvasinkin kun kundit lauloi ja soitti kitaraa, niin ei kukaan sellaista jaksa katsoa minuuttia pidempää (sorry guys). Jotain sepustusta siinä pitäisi olla päällä. Paitsi ehkä jos olisi ollut kyse Elastisesta ja Robinista olohuoneessani ilman paitaa. Oispa.

Vääjäämättä tulee sellainen olo, että vaaditaan jonkinasteista narsismia kun tekee livelähetyksiä omasta tekemisestään. Snäppäämisen, Instaamisen ja bloggaamisen lisäksi. Huhhuh. Mielestäni monet sortuu jo ylijakamiseen. Kuten tämä kuva, jonka julkaisin eilen Facebookissa, hyvin ilmaisee:

 

Tai ehkä se vain on nykymaailman juttu, että kaikki - siis maitokaupassa käymisestä jokaiseen ateriaan - pitää saada jaettua tuttujen kanssa ja valtavirtaa ihmisistä ihan oikeasti kiinnostaa? Don't think so. Vai onko keskuudessamme vain paljon tirkistelijöitä, enkä ole tajunnut sitä?
Ja siis, itsehän teen snappejä joka toiselta juoksulenkiltä, joten pata kattila soimaa.

Nyt fiilistelen taas Spotifyn Christmas Classics Playlistiä. Ihania vanhoja jenkkijoululauluja.
Pääsen parhaiten joulumoodiin musiikin saattelemana. Suosittelen. Tämä musa saa minut aina toivomaan, että kävelisin Manhattanilla kaikkien jouluvalojen ja laulujen keskellä. <3

I used to think it would be cool to be able to read other people's mind. 
Then I joined Facebook and got over that.

Thursday, 17 December 2015

Guten morgen!

Vaihdoin Motivuksesta Elixiaan reilu pari kuukautta sitten ja olen ollut ihan tyytyväinen. Tietenkään se varsinainen syy miksi vaihdoin, eli, että voisin käydä samalla kärpäsen iskulla myös kerran viikossa joogassa, ei ole liikkunut ajatuksen tasolta yhteenkään fyysiseen asanaan. Eli salilla olen puristellut aivan niinkuin ennenkin. Juuh paitsi että kerran kävin sysävenyttelyssä (Yin) ja kerran Coressa. Se nyt ei ole tuottanut valtavaa tulosta. Mutta saleilu on kivaa - nautin siitä tosi paljon.

Itselleni sopii vuoden aikana vuorottelu juoksuun keskittymisen ja salitreeniin keskittymisen välillä. Nyt käyn lenkillä ehkä kerran pari viikossa. 4. kesäkuuta on tiedossa Stockholm marathon. Siirryn harjoittelemaan siihen näillä näkymin maaliskuussa. Tavoitteena on juosta 3:45 ja alittaa lokakuinen ennätys reilulla 5 minuutilla. Käytännössä siis pitää juosta aika reippaita lenkkejä, jotta vauhtikestävyys paranee. Ja pari kiloa massaa pois avittaisi myös 42 kilsan urakkaa aika paljon. Mutta pääasia on, ettei koko hommasta tule pakkopullaa. Vaikka tietysti olen ottanut jokaisen maratonin jälkeen juoksulenkkareihin pikkaisen etäisyyttä, ihan vaan, että henkiset haavat paranee ja rakastuu hommaan uudelleen.

Mutta nyt salille.

ps. mikä ihmeen kansanvaellus uudesta Star Wars elokuvasta on muodostunut? Understand, I cannot.

Wednesday, 16 December 2015

Hyvästi näköradio!

Olen ylpeä itsestäni. Jo puolet kaikista joululahjoista hankittu. Eikä tarvinnut edes vaipua sen suurempaan epätoivoon. Vielä muutama hankkimatta, mutta kyllähän tuossa viikonlopun aikana ehtii vielä ihan hyvin.

Itselleni ostin (tottakai se tärkein) etukäteen Sonoksen äänentoistosysteemin (kaksi kaiutinta, yksi keittiöön ja toinen olkkariin).  Olen ihan rakastunut. En tajunnut miten helppoa musan tykittäminen kotona on ennen tätä. Oli kädessä läppäri, iPad tai iPhone, voin nyt parilla klikillä pistää musan soimaan ilman, että koko kaiuttimeen tarvitsee koskea tai vaivautua yhdistelemään jotain johtoja. Ahh. Tämän muutoksen aallossa tein muuten niinkin radikaalin teon, että heitin telkkarin kokonaan pois. Minulla on siis ollut säälittävä huonosti toimiva 10 vuotta vanha telkkari, joka on herättänyt vähänkin tech-savvy vieraissani hilpeyttä. Mutta en ole halunnut ostaa uuttaa, koska en katso telkkaria melkein ollenkaan. Olen viimeksi katsonut telkkaria ehkä 3 kuukautta sitten (!). Eli koska se on ruma ja hyödytön, koin, että koko lååtan voi heittää mäkeen. 

Jos joskus haluan katsoa jotain niin katson sitä läppäriltä (yleensä SATC tai The Affair HBO:lta), mutta viime aikoina en iltaisin jaksa tuijottaa mitään. Teen töitä aika myöhään ja selailen sitten lehteä ja luen kirjaa. Oikeastaan aika ihanaa. On järjetöntä, että joudumme maksamaan veroa siitä skeidasta mitä telkkarista nykypäivänä tulee. Kun joskus vähän edes tekisi mieli nollata ja katsoa tv:tä niin sieltä ei oikeasti tulee yhtään ohjelmaa jota vaivautuisi edes nollatakseen töllöttämään. Ihan niin kuin meitä suomalaisia pidetään vähä-älyisinä, joille voi syöttää ihan mitä shaibaa tahansa. Huoh.

Nojoo, mutta nyt minulla on Sonokseni ja leijun täällä onnellisessa musiikkikuplassani. 

Nyt esim näissä tunnelmissa:

Joulumaisemia odotellessa...

Sunday, 13 December 2015

Onni on.

Eilen vietettiin tupareita ja kämppä täyttyi mahtavista ihmisistä. Olen niin onnellinen. Jotenkin tuntuu, että melkein kaikki asiat elämässä on kohdallaan. Tiedättekö sen tunteen? Ei ole mitään mikä olisi kovin huonosti ja päivittäinen perusvire on euforinen. Kun tanssii nauraen itsekseen kotona silkasta ilosta ja vain koska pystyy, tietää, että asiat on aika hyvin. Kävelen kaduillakin hymyissä suin ja on hauska huomata miten se tarttuu vastaantulijoihin. Paskat harmaudesta, valo tulee sisältäpäin.

Heräsin nyt viikolla joka aamu viiden jälkeen treenaamaan ja oli makeeta miten paljon sai aikaan päivisin. Sammuin myös kuin lyhty kymmeneltä. Toivottavasti tämä rytmi säilyisi vielä hetken. Jetlagilla on puolensa.

Smile. Happiness looks gorgeous on you.

Saturday, 12 December 2015

Bangkok life




Ajoimme Koh Sametilta Bangkokiin kahdeksi viimeiseksi yöksi ennen paluulentoa. Ensinnäkin, jouduimme sinne tullessa aivan järkyttävään ruuhkaan, mikä johti siihen, että istuimme taksissa pari tuntia kauemmin kuin oli tarkoitus. Voitte kuvitella meikäläisen naaman, kun kiemurtelen hermoromahduksen partaalla kolmatta tuntia taksissa. En pystynyt edes puhumaan, potutti niin paljon. Inhoan tuollaista tilannetta, kun asialle ei oikein voi tehdä mitään mutta ottaa aivoon niin vietävästi. Kuuntelin vain musiikkia mököttäen ja yritin meditoida v*tutusta pois.

Nojoo, selvisimme kuitenkin perille hotelliin, joka oli aivan ihana. The Landmark -ketjun 5 tähden hotelli. Bangkokissa huippuhotellit ovat aika edullisia, joten olimme päättäneet "spräädätä". Seuraavan päivän pyörimme huippumerkein varustelluissa kauppakeskuksissa ja kävelimme katsomaan temppeiletä sekä jokiajelulle. Halusin tomerasti kävellä kuuden kilsan matkan jokiajelulle mikä oli inhorealistisen epämiellyttävä kokemus. Ymmärrän miksei ihmiset kävele siellä. Kontrasti hienon hotellin, ostoskeskuksen ja haisevan, meluisan, epäsiivon ja ränsistyneen katukuvan kanssa oli aika jäätävä. Jokiajelulla koko joen vartta "koristi" vieri vierin omaan (kuplassa eläneen) silmääni lohduttomilta ja aivan ränsistyneeltä näyttäviltä hökkeleiltä. Hökkelit olivat ihmisten koteja.  Hyvä, ettei talot olleet juuri murtumassa veteen. Joessa taas telmi aivan järkyttävän kokoisia liskoja (semmoisia krokotiilin näköisiä), ja silti lapset ui. Tuo köyhyys ja likaisuus kyllä pisti naaman peruslukemille. Varsinkin kun, ihmiset iloisesti vilkutteli meille kermaperseturisteille jotka olemme siellä vain ihmettelemässä kauhun valtaamia. Tasan ei mene onnen lahjat. Ei todellakaan.

Tuli aika nopeasti sellainen olo, että haluaa takaisin pieneen ylelliseen kuplaansa. Mitään kun ei asialle voi itse tehdä. Out of sight, out of mind. Päätimmekin pysyä todellisuudenpaossa ja söimme illallisen oman hotellin yläkerrassa. Olimme ajatelleet, että menisimme ulos viimeisen illan kunniaksi, mutta jotenkin kumpaakaan ei enää paljon kiinnostanut lähteä seikkailemaan.

Täytyy sanoa, että vaikka aurinko ja upea lämmin meri teki nannaa, niin tuo viikko riitti hyvin. Oli mukava tulla kotiin. Nythän ei sitä paitsi ole kuin muutama viikko töitä ennenkuin alkaa taas pyhät ja uusi vuosi Milanossa. Jos teillä tosiaan löytyy vinkkejä nähtävyyksistä, merkki-outleteista, baareista jne niin otan kiitollisena vastaan.

Mukavaa viikonloppua!



Wednesday, 9 December 2015

Koh Samet - toimettoman lomamatka

Thaimaan reissu meni tosi hyvin, mutta tuntui siltä, että oli aika tulla takaisin kotiin. Tuo 9 päivää matkoineen riitti hyvin. Reissu oli ensikosketukseni niin Thaimaaseen kuin ylipäänsä Aasiaan. Olen ollut jotenkin todella west-bound reissuissani, joten nyt sai hyvää vaihtelua.

Koh Samet oli kiva saari, joskin rantaviiva ei ollut aivan optimaalista, sillä vesiraja oli niin korkealla, ettei auringonotolle itse asiassa meidän rannalla jäänyt tilaa ollenkaan. Kävelimmekin muutaman kilsan päässä sijaitsevalle ihanalle rauhalliselle paratiisirannalle kolmena päivänä viidestä. Turkoosi meri ja aivan hienon hieno valkoinen hiekka oli itselleni jotain uutta ja ihanaa. Koh Samet oli rauhallinen paikka, joten rentoutusta kaipaavalle se toimii, mutta viikko on mielestäni aivan max. Sen jälkeen on jo tekemisen puute. Mikään kekkerimesta se ei ollut.

Matka saarelle oli kenties vähän liian pitkä. Ensiksi lento Bangkokiin reilu 9h, minkä jälkeen taksi saaren lähisatamaan 2,5h ja sieltä pari tuntia myöhemmin  45 min venematka saarelle.
Se taksikyytihän on sitten aivan omaa luokkaansa. Luulimme kuolevamme. Emme edes siinä aivan kammottavassa 24h-putkeen-hereillä -koomaväsymyksessä kyenneet autossa nukahtamaan, sillä koko ajan sai pelätä että ajamme kolarin. Loppujen lopuksi olin kuitenkin niin poissa että itsesuojeluvaistokin antoi periksi ja vedin sikeitä viimeisen tunnin taksissa.

Päivät rullasi omalta osaltani aika samaa rataa; aamulla lenkkiä, aamupalaa, rantaa, uimista ja lukemista, musiikin fiilistelyä, bisseä ja drinkkejä, tuoreita hedelmiä ja thaikku-illallisia. Emme tehneet mitään suurempaa tutkimusmatkailua alueelle vaan vedettiin aika iisisti ja ilman suunnitelmia. Juuri minunlainen tapa matkustaa. Olen aika go with the flow henkinen kun pääsen maan rajojen ulkopuolelle. Stressaa jos joku suunnittelee joka askeleen ja päivät ovat suorittamista turistinähtävyydestä toiseen. Vaikka suorittaminen erityisalaani onkin, haha. Huomenna voisin kertoa vähän fiiliksistäni Bangkokin suhteen. Kaupunki nostatti tunteita jonkin verran.

Monday, 7 December 2015

The black is back.



Jeps jeps, hyvin tuli otettua etäisyyttä koneelta rusketuslomallani. Eli elossa ollaan ja vieläpä omalle tyylilleni sopivan ruskeahkon värisenä. Ihan ei ylletty niihin tummuustasoihin joihin pyrin, mutta kelpaa kyllä muihin kalpeisiin kaamosmasennuksessa rypeviin suomalaisiin verrattuna.

Olin siis viikon Thaimaassa Koh Samet nimisellä saarella ja lopuksi pari yötä Bangkokissa. Eilen olikin oikein mukava palata kotiin miellyttävään vastatuuleen ja sateeseen. Lenkkeiltyäni melkein joka aamu 30 asteen trooppisessa lämmössä viikon ajan, oli luonnollisesti ilahduttavaa ja mieltä ylentävää lähteä täällä tuulen hakkaamaksi ja sateen piiskaamaksi. Mutta sain kuin sainkin juostua. Jotenkin melkein 12 h lennon jälkeen en vain voinut jäädä makaamaan kotisohvalle. Nukahdin kyllä kuin tukki kello 22, sen verran väsynyt unettoman lennon jälkeen.

Tänään olenkin sitten herännyt viideltä kaikessa jetlagissani ja ollut töissä jo 7 jälkeen. Kerrankin olin ihan ensimmäinen paikalla. Iltatreenien ja hullunkiireisen duunipäivän jälkeen en oikein jaksa kirjoittaa enempää matkasta. Palaan asiaan huomenna uusin silmin ja levätyin mielin. Puss & godnatt.


Wednesday, 25 November 2015

Pikku pikku bikinissä


Yllä oleva Andy Warholin lainaus lienee paikallaan kuvailemaan status quo'ani. Mietin kuumeissani monetko bikinit pitää pakata mukaan, jotta rusketusrajat saa optimaalisen vähäisiksi. Pitää olla kolmiobikinit, joissa saa selän paljaaksi, olkaimetonta, jotta saa olkainnauharajat vähäisiksi ja brasilialainen bikini, jotta takamus on mahdollisimman ruskea. En tule takaisin ennen kuin olen siinä pisteessä että jos pitäisin piparia kädessä olisi vaikea erottaa missä menee minun ja piparin raja.
Varsinkin tämän aamuisella lenkillä kun mieletön vastatuuli antoi parastaan, olin aika kypsä koko marraskuuhun. Tsemiä teille jotka jäätte tänne!

Matkalukemisetkin on jo hankittu. Mukaan tulee Lisa Marklundia ja Andre Agassin elämänkerta. Lisa Marklundia en ole lukenut kuin kerran monta vuotta sitten, mutta kait se menee.

Tässä tämän hetkinen musiikillinen inspiraationi.



Monday, 23 November 2015

The Devil Wears Prada

Olin jo vähän huolestunut Uudenvuoden vietostani, mutta asia ratkesi tänään, sillä varasin lennot Milanoon. Olen lievästi sanottuna innoissani. En ole koskaan käynyt Italiassa ja maa on ollut to do -listalla kauan. Milano muodin kaupunkien kärkikastissa taas kiinnosti erityisesti. Dolce & Gabbana, Prada, Valentino ja Gucci. Ah, Gucci... Like like like. Tulen olemaan sellaisessa kenkäzonessa, että vaivun varmaan koomaan. Siis saan jo nyt adrenaliinikiksejä ajatuksesta hyllymetreistä korkkareita.

Ylivoimaisesti parhaimmat korkokenkäni ovat olleet Gucceja ja Dolce & Gabbanaa. Tiedossa on varmaan kevyttä konkurssin poikasta. Mutta eihän se ole konkurssi, jos varat siirtyy käteisvaroista taseeseen, eihän? Näin se mielestäni kirjanpidossa opetettiin, haha. 
I put my money right where I can see it...

Olen kuullut, että Milano on aika ruma ja ns teollinen, mutta dikkaan teollisesta tyylistä myös, eli uskon, että viisi päivää jaksaa ihan hyvin tepastella ja ihastella. En itse asiassa tiedä yhtään mitä nähtävyyksiä siellä on, eli jos teillä on suosituksia niin mielelläni otan vinkkejä (myös rafla/yöelämä tms -ehdotuksia otetaan vastaan!).

Pitäisiköhän ruveta rakentamaan lisää kenkähyllyjä... Tai sitten pistän Tinderin laulamaan ja jään sille tielle haha. Ei paha. Viihtyisin kenkieni kanssa varmasti erinomaisesti.






Sunday, 22 November 2015

...or maybe I'll just go with a rhino.

Pitkä, karismaattinen, fiksu, urheilullinen, kunnianhimoinen, huumorintajuinen, rento, komea, hyvin pukeutuva ja luotettava. Bonusta jos tykkää musiikista. Eikä saa olla säkki (Jasmiinaa saamattomalle, laiskalle), tai viinamäen miehiä. Ketä tämä kuvailee? Tunnetko ketään? Jos näin, niin maksan salakaadosta palkkion.

Mietin itselleni naureskellen lenkillä yksi päivä, että pitäisiköhän noita laatuvaatimuksia miesten suhteen pikkuhiljaa tarkistaa. Vähän niin kuin yritykset tekevät kirjanpidossa taseissaan arvonalennuksia, ehkäpä allekirjoittanutkin voisi tehdä pientä uudelleenarviointia, ottaen huomioon nykyisen markkinatilanteen. Alkaa nimittäin hiipiä päälle pienehkö epäilys, että täysosumaa ei ihan heti ole tulossa vastaan. Hauskaa on myös se, että täysosumaakin on melkein tullut, mutta ei. Tyypillä oli mielestäni liian laihat jalat ja huonot farkut. Eihän se käy. Ohisektoriin.

Pitäisiköhän tässä katsoa peiliin? Kun en kyllä todellakaan ole mikään Prinsessa Ruusunen itsekään. (Salaa tietysti näen olevani kuitenkin Tuhkimo ja semmoiset 9,75/10 - ja ainakin 10+/10 verrattuna moneen muuhun hulluun naiseen markkinoilla). Missäs ne toiset yksisarviset oikein on?
Tässä muuten aivan älyttömän hauska video miesten vastaavasta tuskasta.


Thursday, 19 November 2015

November - I'm going to kick your ass.

Tämä päivä lukeutui selkeästi niihin, joina marraskuinen kylmä vesisade ja harmaasta mustaan liukuva pimeys näytti reippaasti keskaria. Huh. Onneksi viikon päästä odottaa paremmat ajat ja suuntaan nokka kohti sitä ainoaa oikeaa, eli Heliosta - kavereille aurinkoa. Sormet syyhyä jo bikinejä, farkkusortseja ja Hawaianaksia. Grand plan on kölliä 7 päivää putkeen rannalla, kuunnellen hyvää musaa. Sen lisäksi vaivaudun ehkä nukkumaan pitkään, käymään aamukävelyillä rantaa pitkin ja lukemaan sielun täydeltä. Saatan myös perehtyä kauniisiin auringonlaskuihin ja siihen, että voin vetää hihaton päällä vielä kun on säkkipimeää. On kyllä kovat ajat edessä.

Kaiken tämän kruunaa se, että tullessani kotiin Itsenäisyyspäivänä, on Joulu jo oven takana, joten voin heittäytyä bikini-modesta suoraan kuumimpaan Joulu-fiilistelyyn. Tämän jälkeen on Uusivuosi - kenties vielä toinen reissu (who's in??)? - ja siinäpä se pahin talvi sitten olikin. Voidaan siirtyä piteneviin ja aurinkoisiin kevättalven päiviin. Eli no worries - kyllä me selvitään tämä(kin) vuosi. 




Tuesday, 17 November 2015

Vuosi uudella uralla. Kaduttaako?





Tänään tuli tasan vuosi täyteen siitä kun vaihdoin alaa. Vaikka arki on kutakuinkin samaa kuin aiemmin, on yksi asia muuttunut suuresti. Teen ensimmäistä kertaa elämässäni työtä, joka ei tunnu työltä. Kyllä, sellaista työtä on ihan oikeasti olemassa! Enää en saa pahoja angstikohtauksia ja marmata kavereilleni duunistani joka kerta kun näemme. Teen työtä varmaan enemmän kuin aiemmin, mutta se ei tunnu siltä. Työ on jotenkin niin integroitunut elämääni, etten edes aina erota työtä ja vapaa-aikaa. Tietysti tulee niitä tehtäviä ja projekteja, jotka tuntuu tylsiltä ja joissa tekisi mieli hakata päätä pöytään. Mutta perusvire on innostunut ja positiivinen.

Muistan, että istuin noin 14 kuukautta sitten San Diegossa rannalla ja mietin, että mitäköhän minä ihan sydämeni pohjasta oikeasti haluaisin tehdä. Mikä sopisi minulle? Olin juuri irtisanonut itseni paperilla hemmetin hyvännäköisestä duunista yhdestä Suomen johtavista pääomasijoitusyhtiöistä. Mieleeni tuli markkinointi ja projektinjohto, sillä tykkään saada asioita aikaan ja pidän siitä, että on monta rautaa tulessa. Ja Hankenin paperit veti taskussa tyhjäkäyntiä.

Niinpä. Kannattaa varoa mitä toivoo.

Tänä aikana moni on todennut minun tehneen rohkean vedon. Jotkut ovat myös kertoneet miten he itse eivät välitä työstään yhtään ja pohtivat eri uralle heittäytymistä. Sanonkin heille, että duuni on ajallisesti niin iso osa elämää, että go for it. YOLO. Itse mietin usein, että olenko vain todella heikko ja laiska kun en kestänyt juristin hommaa, ja kadehdin niitä jotka oikeasti jaksaa puurtaa osakeostosopimuksia ja due diligence -rapsoja aamusta iltaan 60 tuntia viikossa. Ehkä olen luuseri. Tai sitten vaan kuuntelen sydäntäni enemmän kuin muut.

Vaikka Etelä-Espaa puvussa patsastelevana lakimiehenä on arvostettu ja enemmän "status"-työntekijä kuin nyt, niin uskon menestyväni pitkällä tähtäimellä paremmin tekemällä jotain mikä tuntuu itselleni luontaiselta. Epämukavassa puvussa sopimusta yömyöhään hinkatessa ja osakkaiden/asiakkaiden työmyyränä, on kyllä glamour aika hiton kaukana. Saan nyttemmin töissä paljon enemmän tilaa ja nimeä kuin aiemmin nuorena lakimiehenä. Egoni ei ihan oikeasti kestäisi sitä nöyryytystä enää.

Sitä paitsi, onhan minulla aina kontolla juristin paperit, kokemusta kovista liikemaailman piireistä ja sen myötä tietynlainen uskottavuus. Vaikka jouduinkin ottamaan pari steppiä taaksepäin ja kasvukipuilemaan uusien asioiden kanssa niin en silti päättäisi toisin. Niin, ja olenko jo kertonut, miten paljon ihania uusia ihmisiä olen saanut uravaihdoksen jälkeen elämääni? Niitä ei korvaa mikään. Eikä sitä, että yleensä kävelen kotiin töistä hymyillen enkä kylmähiki valuen.




Sunday, 15 November 2015

Onnellinen nainen.

Vaikkakin olen niin itsenäinen minä-itse-osaan -tyyppi kuin voi sinkkunainen olla, niin jopa meikäläisen säkissä on pohja. Nyt olisi lattialla seinää vasten nojaamassa kaksi ison koko- ja painoluokan taulua, jotka pitäisi saada kunnolla kiinnitettyä seinään. Keittiössä taas odottaa irti oleva lankku. Taulut ovat nojanneet seinään vuodesta 2012 ja liikkuneet mukana kämpästä toiseen. Nyt olisi aika saada ne ylös. Mutta mistä löytyy hyvä handyman? Nyt kun ei ole haaviin osunut mitään varteenotettavaa yksilöä ja muutenkin tuntuu, että ympärillä pyörivät miehet ovat lähinnä itsekeskeisiä somehörhöjä tai muuten kädettömiä (no offense), niin tarvitsisin semmoisen kivan remonttireiskan.

No minäpä tuossa eilen kuukeloin ja arvatkaas mitä löytyi?! Aviomiespalvelu. Siis aivan loistava sivusto, josta en koskaan ole kuullut pihahdustakaan. Ehkä se on suojeltu salaisuus, jota vaalimalla yritetään salaliittomaisesti pakottaa parantumattomat sinkkunaiset miesten huomaan. Mutta paljastettakoon, että nyt voi aika huokeaan tuntihintaan palkata jonkun toisen aviomiehen fiksaamaan pikkujutut kotona. Säästyy siltä vaivalta että joutuu roikkumaan baareissa ja etsimään itselleen miehen. Goodbye Tinder - I do so not need that shit anymore. Eikä sille muuten tarvitse kokata, pestä sen pyykkejä eikä murehtia, että kenen kanssa se paneskelee kun silmä välttää. Aamen, siskot. Paremmat päivät ovat täällä.








Saturday, 7 November 2015

Jätemäen portaat - vähän erilainen treeni

Kävimme taannoin työkaverin kanssa kokeilemassa Malminkartanossa ns Jätemäen portaita. Portaita on 426, ja reilun 90 m korkeudessa oleva nyppylä onkin suosittu treenipaikka. Menimme tietysti nöyrästi sillä asenteella, että vedetään portaat alle 1:30 (olimme lukeneet, että se on jo kova aika).

Elikkäs, ei nyt mennyt ihan niin kuin ajattelin. Olin kaikessa erinomaisuudessani päätellyt, että jos nyt on vetänyt maratonin äskettäin alle neljässä tunnissa niin kai muutama sata porrasta lähtee kuin lehmä laitumelle. Juuh, ei. Vedimme ensiksi kerran kävellen koko homman. Jo sen jälkeen totesin, että nyt on Ojala ottanut liian ison annoksen. Siitä seuraava veto pitikin vetää niin kovaa kuin pakaroista vain lähti. Voin kertoa, että aika kauas jäin ajasta 1:30. Toisin kuin juostessa, tuossa nimittäin tulee ihan totaalinen maitohapporomahdus. En edes loikkinut puoliväliin ennenkuin voimat hyytyi sekunnissa nollaan. Siinä sitten lähinnä raahauduin loput ylös ja kirosin kaikki maailman kukkulat ja kikkulat joita joku urpo keksii tehdä treeninäyttämöiksi. Nopein aikani taisi olla kuninkaallinen 2:10.

Jännä oikeasti nähdä miten erilaista kuntoa tuon tyyppinen harjoitus vaatii verrattuna maratoninkaltaiseen kestävyyteen. Loistavaa, että tulee tehtyä näitä silmiäavaavia treenejä. Monipuolinen kunto on kuitenkin se, mihin itse pyrin. Työkaverini joka on entinen kilpaiuimari, veti paljon paremmin, koska hän (arvatakseni) on tottunut tuontyyppiseen maitohappoa tuottavaan vähän lyhytkestoisempaan mutta rankkaan harjoitteluun.

Kaiken kaikkiaan vedimme portaat varmaan viitisen kertaa ylös. Varsinkin etureidet olivat itselläni aivan spagettina. Treenin jälkeen kuitenkin lähinnä pohkeet ottivat suurimman trauman. Vielä ensimmäisenä treeninjälkeisenä päivänä ei tuntunut missään. Mutta sitten. Ai!!!! Pohkeet olivat niin jumalattoman kipeät viikon (siis kyllä, seitsemän päivää) verran että en pystynyt edes istumaan jalat ristissä kun kosketuskin teki kipeää. Lievänä masokistitreenaajana olin tietysti katkeran onnellinen sillä kipu vain kertoi siitä, että työtä oli tehty. Eli ihan varmasti käyn kokeilemassa uudemman kerran.

Varoituksena muuten, ettei portaita ole valaistu, eli tähän vuodenaikaan paikalla kannattaa olla hyvissä ajoin ennen auringonlaskua. Portaat oli myös todella liukkaat kohmeesta. Eli plussakelit varmasti paras ajankohta käydä uhkaamassa kohtaloaan.


Thursday, 5 November 2015

Onko se some hölynpölyä?

Kävin tänään toisessa asianajotoimisto Hannes Snellmanin järkkäämässä Sisters in Law and Business tapahtumassa. Tällä kertaa aiheena oli henkilöbrändäys ja johtajaviestintä. Hullunkuristahan on, että juristista mm some-viestintään erikoistuneeseen yritykseen hypännyt menee asianajotoimistoon kuulemaan henkilöbrändäyksestä. Hieman hymyilytti kyllä elämän ironia.

Mutta itse asiaan. Paikalla oli puhumassa mm Hill+Knowltonin Strategiesin toimitusjohtaja Tarja Jussila. Hän puhui siitä, miten asiantuntija- ja johtajaviestintäänsä voi kehittää. Yksi hänen mielipiteistään oli, että sosiaalinen media (eritoten Twitter) on viestintäkanavana yliarvostettu ja, että hän tuntee monta oman alansa tunnustetusti kovaa asiantuntijaa, joilla ei käytännössä ole mitään some-presenssiä, mutta jotka silti ovat kiistattomasti alansa kovimpia nimiä. Jussila myös totesi, että Twitter on käytännössä täynnä tyhjiä twiittejä, jotka ei merkitse mitään kenellekään. Toisaalta hän sanoi, että asiantuntijoiden pitää olla yleissivistyneitä, jotta he pystyvät viestimään uskottavasti.

Niin. Jäin miettimään tuota. Itsehän työskentelen yrityksessä joka kannustaa yritysjohtajia olemaan sosiaalisessa mediassa aktiivisia. Puhdasrotuinen asiantuntija -  kuten esimerkiksi juristi - ei kenties ole ihan sama asia kuin yritysjohtaja, mutta asia jäi silti vaivaamaan minua.

Itse lähden siitä, että ei sinne someen välttämättä omasta ilosta kannata lähteä. Uskon kuitenkin (ihan rehellisesti, kuivahko juristihattu päässä), että sosiaalisen median kanavat ovat niin valtavan olennainen osa yhteiskuntamme nykyistä viestintää ja ihan perus olemista, että ei kukaan, joka haluaa viestiä olevansa ajan hermolla, voi niitä sivuuttaa. Se on sama kuin huoneessa olisi armeija elefantteja, ja väittäisi, ettei kärsiä näy. Some ja siellä oleminen kuuluu juurikin siihen yleissivistykseen. Vähintäänkin sosiaalisen median kanaviin kannattaa paneutua siksi, että niin suuri osa ihmisistä - kuluttajista, asiakkaista, sidosryhmistä, jne jne - on siellä. Ja julma totuus on, että olitpa siellä tai et, sosiaalinen media elää ja siellä voidaan keskustella muun muassa juurikin sinusta. Ehkä silloin on parempi olla aitiopaikalla reagoimassa, kuin autuaan tietämätön siitä mistä kuhistaan. Ihan noin henkilöbrändin kannalta. Sama koskee yrityksiä.

Ehkä koetan tässä sanoa, että vaikken usko siihen, että jokaisen tarvitsee ponnistella kohti Twitter -herruutta ja vähintään kolmea tuhatta seuraajaa, niin kyllä jokaisen, joka tässä maailmassa tekee liiketoimintaa ja yrittää olla uskottava, on vähintään tiedettävä mistä on kyse. Se massojen voima minkä sosiaalinen media mahdollistaa on semmoinen, että kannattaa ehkä harkita kahdesti ennenkuin tyrmää kanavat hölynpölyksi. Varsinkin te, jotka saatte leipänne ihmisten ostokäyttäytymisestä (lue: kukapa ei saa?), miettikääpä missä ihmiset viettävät aikaansa (lue: netissä) ja mitä vaikutteita sieltä saa ostopäätöksiin? Enpä jättäisi sattuman varaan.
On aika monta ennen autuaasti maineessa kierinyttä brändiä, jotka ovat aliarvioineet digitaalisuuden (ja mm sosiaalisen median) merkityksen. Niitä brändejä ei meikäläiset enää muistakaan.




Tuesday, 3 November 2015

Pää täyteen.

Meillä oli eilen Mindfulness -kurssin ensimmäinen sessio. Ottaen huomioon, että normi toimistoelämämme muistuttaa lähinnä spiidillä menevää eläintarhaa, oli aika jännä tunne yhtäkkiä pysähtyä alas hiljaiseen huoneeseen ja yrittää keskittyä läsnä olemiseen. Niin, se läsnä oleminen on pirun raskasta puuhaa. Oma ajatuksenkulku kun yleensä pomppii asiasta toiseen kuin vieteröity pallo. Itselläni on niin fyysisesti kuin ajatuksen tasolla yleensä se viisi rautaa tulessa koko ajan. Koko ajan. Olen aina joko tulossa tai menossa seuraavaan asiaan.

Jokaisen session aikana on tarkoitus tehdä mindfulness-harjoitus. Saamme sitten jonkinlaisen kotitehtävän seuraavan viikon sessiota varten. Tällä kertaa hiljennyimme, suljimme silmät ja lähdimme kohdentamaan ajatuksia ohjaajan johdattelemana eri kehon osiin. Siinä istuskellessa mieli harhaili aika lailla ja minuutin välein sai komentaa itsensä takaisin huoneeseen. Toisaalta rupesin vainoharhaisesti miettimään, että onko keskittyminen keskittymiseenkin oikeastaan ajatuksen harhailua ja epäkeskittyneisyyttä? Siinäpä pähkinä. Jotain hyvää tuossa itseensä menemisessä kuitenkin oli, sillä ajantaju väistyi. 20 minuutin läsnä olevaan tilaan hakeutuminen tuntuikin menevän hujauksessa. Kun vihdoin avasimme silmät oli huone täynnä vähän raukeita - ja yllättävän hiljaisia - Dingleläisiä. Kotitehtäväksi saimme tehdä päivittäin samantyyppisiä 5 minuutin mittaisia harjoituksia. Lähdin vielä myöhemmin illalla Elixiaan Yin Yogaan syvävenyttelemään, mikä oli aika hyvä jatkumo tuohon rauhoittumiseen. Olen itse asiassa peräti joskus kotona saanut niin voimakkaan tunteen rauhoittumisen tarpeesta, että olen laittanut jotain flow-musaa päälle ja mennyt matolle makaamaan/venyttelemään hetkeksi. Salettiin pistän kerääntyvän iän piikkiin tuonkin oudon mielihalun.

Mutta nyt pitäisi sulkeutua johonkin toimistomme huoneeseen ja ottaa 5 minuutin breikki. Katsotaan miten käy.

"Perfection of character is this: to live each day as if it were your last, without frenzy, without apathy, without pretence." (Marcus Aurelius - Meditations)


Rauhoitun kyllä kaikista parhaiten luonnon ja meren äärellä kävellen.


   


Sunday, 1 November 2015

Hyötyliikunnan merkityksestä

Luen parhaillaan urheilulääkäri Aki Hintsan kirjaa Voittamisen Anatomia. Lääkäri suositteli sitä minulle silloin keväällä kun menin aika ylikierroksilla ja kärsin unettomuudesta. Kirjassa käydään läpi sitä, miten tärkeää kokonaisvaltainen hyvinvointi ja mm lepo/uni on urheilijalle. Kirjassa puhutaan myös hyötyliikunnan merkityksestä. Hyötyliikunnalla on valtava merkitys ihmisen fyysiseen (ja sanoisin kyllä henkiseenkin) hyvinvointiin. Itse olen vankka hyötyliikunnan puolestapuhuja.

Hoidan arkilogistiikkani apostolin kyydillä aina jos vain mitenkään mahdollista. Kävelen töihin (n 3 km yhteen suuntaan), kauppaan, kaupungille, salille, luisteluun, juna-asemalle. Joskus raahatessani miljoonaa kassia 10 cm koroissani mietin kyllä että joku minulla varmaan viiraa päässä, mutta en vain yksinkertaisesti tykkää käyttää julkisia, jos ei ole ihan pakko. Pyöräilynkin sijasta valitsisin kävelyn. Kävelen myös aina raput (ja joo, asun 5. kerroksessa). Jos pitää mennä kauppaan tai viemään roskiksia niin näen sen liikunnan mahdollisuutena. Bonuksena. Enkä oikein ymmärrä, että miksi maksaa esimerkiksi ryhmäliikunnasta, jos sinne menee ratikalla? Sehän on vähän paradoksaalista.

Sanotaan että pitäisi pyrkiä kävelemään n 10.000 askelta päivässä.
Meillä oli jossain vaiheessa töissä kilpailu kertyvistä askeleista, jolloin seurasimme kännykän sovelluksilla kertyvien askelten määrää. Voitin aivan ylivoimaisesti. Minulla kertyy keskimäärin 17.000 askelta päivässä.

Hyvinvoinnista puheenollen, meillä alkaa huomenna Mindfulness -kurssi töissä. Tekee varmasti oikein hyvää kaltaiselleni multitaskaajalle, jolla on aina tuli perseen alla. Aionpa vielä käydä ihan Yin joogassakin myöhemmin illalla. Kun nyt kerran aiotaan keskittyä keskittymiseen niin keskitytään oikein kunnolla.

Kohta pääsen kävelylle siskoni ja hänen aivan ihanan Tallinnasta pelastetun koiranpennun kanssa. Pikkukaveri on niin sydämensulattava, että meikäläiselläkin nousee vähän äidillisiä tunteita.

Tämän lähemmäksi Halloween pukeutumista en päässyt tänä viikonloppuna.


Tuesday, 27 October 2015

Absofuckinlutely

Snapchat: Jasm11na

Pientä friikahtamista ehkä meneillään. Elikkäs, ollaan saavutettu taas se kulminaatiopiste elämässä kun uskon olevani Carrie Bradshaw. Jälleen kerran tuttu, kun-miehet-potkii-päähän -sarja on löytänyt tiensä arkeeni.

Miksi Sex and the City on niin koukuttava? Miksi niin monet samaistuu sarjaan? Moni likkakaverini nyökyttelee ymmärtäväisesti kun viljelen lainauksia ja esimerkkikohtauksia Carrien elämästä - ihan kuin hän olisi läheinenkin ystävä. I shit you not, ostin aikoinaan ensimmäiset korkokenkäni 20-vuotiaana kovasti sarjan vaikutuksen alaisena. Ja siitä se alamäki (ja korkojen kasvaminen) sitten alkoi.

Syitä on varmasti monia. Mutta varmasti ainakin seuraavat luonteenpiirteet puhuttelevat. Carrie on:
1. hauska
2. kärkevä
3. vähän hölmö
4. sinkku
5. onnettomasti rakastunut
6. vahva
7. hyvännäköinen
8. tyylikäs
9. idealisti

Kun elämä antaa kenkää niin tuohon on aika helppo nojautua. Mietin itsekseni, että paljonkohan tämäntyyppinen sarja on oikeasti vaikuttanut ikäisteni naisten minäkuvaan ja nykyajan naisihanteeseen? Uskon, että yllättävän paljon. On ok olla 40 ja sinkku, jos se oikea vähän kylmäpäinen mies ei vaan ole tajunnut rakastua sinuun. Ei tarvitse tyytyä. Ystävät on kaikki kaikessa. Ja kengät.

Nojo tässä omasta mielestäni parhaimpia sarjasta ripattuja lausahduksia:

 1.




2. I squirrel is just a rat in a cuter outfit. 

3. The fact is, sometimes it’s really hard to walk in a single woman’s shoes. That’s why we need really special ones now and then to make the walk a little more fun.

4. You and I are like that red wall. It's a good idea in theory, but somehow it doesn't quite work.

5. I don't believe in the Republican party, or the Democratic party. I only believe in parties.

6.

Jos visuaalinen piristys ei riitä, niin tässä myös auditiivista sielunhoitoa:
 James Hersey - What I've Done (Feast. Remix)

Mr Bigiä odotellessani.

Sunday, 25 October 2015

Yksin matkustamisen edut



Tässä on poikien reissusta kotouduttu ja käyty jopa tuota taivaallista keliä uhmaavalla lenkillä. Oli Eiran rantaan jokunen muukin juoksija eksynyt, joten ihan yksin ei tarvinnut irvistellä.

Yksinolosta ja teissuista puheen ollen (see what I did there ;)?), olen reissannut jonkin verran yksin. Yhtäältä siviilisäädystä johtuen ja toisaalta omasta itsenäisyydentarpeesta johtuen. Olen päättänyt, että reissuseuran puute ei estä minua lähtemästä matkoille. Sitä paitsi, kun omaa minunlaisen ehkä hieman joustamattomaniiishhh luonteen, niin saattaa olla parempi reissata yksin kuin seurassa.
Yksikseni olen ollut mm Miamissa, Amsterdamissa, Mexikossa, Nykissä ja Dubaissa. Pidän sooloilusta seuraavista syistä:

1. Olen aamuvirkku ja -aktiivi ja voin ponkaista heti liikkeelle odottamatta muiden heräämistä.
2. En jaksa suunnitella hirveästi mitään etukäteen. Yleensä saavun määränpäähän lentokentälle ja rupean siitä sitten pohtimaan seuraavia steppejä. Yksin reissatessa saa mennä sillä omalla ad hoc tyylillä. Minua stressaa jos joku suunnittelee jokaisen päivän ohjelman.
3. Yksin ollessa tarkkailee enemmän ympäristöään.
4. Uudessa paikassa haluan mennä virran mukana, nauttien niistä paikallisista arkisista jutuista enkä vain juosta museosta ja turistinähtävyydestä toiseen. Haluan soluttautua siihen paikalliseen meininkiin ja kokea ympäristöäni sitä kautta.
5. The obvious: eli voin tehdä ihan mitä haluan ja milloin huvittaa,  syödä mitä huvittaa, shoppailla jos huvittaa, istua penkillä tunnin jos huvittaa jne jne miettimättä muita.
6. Voin loikoilla rannalla sen 7 tuntia ilman, että kukaan inisee, että polttaa ja pitää tehdä jotain muuta.
7. Yksin ollessa tutustuu uusiin ihmisiin ehkä vähän helpommin.
8. Olen todella kärsimätön ja heikkohermoinen, joten on oikeasti parempi muillekin, että menen yksikseni sillä tuolloin en voi purkaa pahaa oloani kenenkään muuhun. Minut hyvin tuntevat varmasti hymyilevät ja nyökkäilevät tässä vaiheessa.

San Diegos swagger - tosin siellä ihan hyvässä seurassa muutaman kuukauden


Huonot puolet minä minä-tyylissäni on:
1. Tylsät illat yksin. Baarissa en oikein jaksa hillua itsekseni.
2. Jos näkee jotain makeeta, ei voi jakaa hetkeä kenenkään kanssa.
3. Turvallisuus? En tosin tähän mennessä koskaan ole kokenut itseäni turvattomaksi.

Sanoisin, että jokaisen kannattaa kokeilla yksin reissaamista ainakin kerran elämässään. Siinä oppii itsestään aika paljon. Niin hyvässä kuin pahassa.
Yksin mäessä Norjassa ei ollut kivaa :(



Thursday, 22 October 2015

I have my moments

Miten huomenna voi olla taas perjantai? Nämä viikot kiitää! Allekirjoittaneella on melko paljon töitä nyt mutta olen ihan fiilareissa. Paljon eri projekteja ja kampanjoita päällä. Tänäänkin kiisin vain paikasta, ja asiakkaasta, toiseen. Kiva tehdä jotain johon oma persoona ja temperamentti sopii, ja jossa siitä on oikeasti hyötyä.

Puhuimme illalla duunissa ihmisten erilaisuudesta ja tein sitten työkaverini innostamana yhden persoonallisuustestin täällä.
Sain tulokseksi Vahvan vaikuttajan, ja täytyy kyllä sanoa että tuntui kuin lukisi peilikuvaansa.
Kakkosvaihtoehdoksi tuli Tehokas suorittaja. Hahaha nämä osui kyllä niiiiiiin naulan kantaan. Hauska huomata miten hyvin sitä itsensä jo tässä vaiheessa ikää tuntee. Myös ne heikot puolensa. Sitten tajusin, ettei kukaan varmaan koskaan tule kestämään minua parisuhteessa, ja rupesi vähän masentamaan, haha. Onneksi on niin paljon hyviä ystäviä, etten kärsi hätää - päinvastoin!

Kokeiltaa tekin tuota testiä. Kertokaa mitä tulosta saitte.

Huomenna on tiedossa poikien reissu vol. II. Lähdemme kahden kundikaverin kanssa Tallinnaan. Viimeksi olimme porukalla Ilosaaressa ja reissuhan oli parasta aikoihin. Nyt toivottavasti yhtä hauskaa. Toivotaan vaan, että tuo tuuli vähän hellittää huomiseen iltapäivään mennessä. Minulle kun tulee huono olo jo pelkästä taksissa istumisesta...urk.

Ja tässä tämänhetkinen soundtrackini:
Tove Lo - Moments


Sunday, 18 October 2015

Life is better with a tan.

Olen varmaankin pitämässä viikon verran ylityölomaa marras-joulukuun vaihteessa ja  tässä hieman tutkiskellut mihin pitäisi suunnata. Tavoitteena on aurinkoinen ranta, lämmin vesi ja rusketus. Euroopassa ei kunnon lämpötiloja enää tuolloin löydy ja Jenkkienkin lomakohteet ovat siinä vaiheessa aika kylmät. Mietin Marokkoakin, mutta sielläkin on vähän vilpoisaa marraskuussa. Yksi makea vaihtoehto olisi Brasilia, mutta yhtä viikkoa varten ei varmaan kannata lennellä pariakymmentä tuntia. 

Eilen ruvettiin puhumaan Thaimaasta ja siellähän olisi lämmin tuohon aikaan. Sinne myös lentää Finskillä suoraan, eli aikaa ei kuluisi tuhottomasti. Sitä paitsi siellä on käsittääkseni halpaa elää, niin rahaakin säästyisi esim Jenkkeihin verrattuna. En ole koskaan itse asiassa ollut Aasiassa päin joten siinäkin mielessä kohde kiinnostaa. Onko teillä kenties jotain vinkkejä mihin kannattaisi suunnata? 

Reissaan varmaankin yksin, joten en ole menossa megabilettämään vaan ihan vain lukemaan kirjoja ja löhöilemään rannalle. Tykkäisin aika rauhallisesta meisingistä, ja lapsiperheet voisin myös jättää väliin, jos mahdollista. Mielelläni tekisin myös jotain trekkausta lähimaastossa. 

Uuh olen nyt ihan innoissani tästä! Ruskettunut Jassu 2.0 - here I come. Vinkkailkaa, please! 

Eilen "taitelemani" kynnet. Mustaa lakkaa pari kerrosta ja yksi pigmenttinen vaaleanpunainen raita, voilá! Näyttää kyllä kaukaa paremmalta ;)



Tuesday, 13 October 2015

On repeat




Tässä taas muutama helmi, jotka löysin viikonloppuna:

Sam Sure - Hunger

OMGWTF Records - Promiscuous (Basic Tape Remix)

Glimmer Of Blooms - Take My Hand (Max Liese Remix)


Naurattaa, että muut bloggarit "löytää helmiä" kirppareilta ja vintagekaupoista. Juuh, meitsi bongaa Soundcloudissa ja Sportifyssa. En vaan tiedä montaa asiaa josta saa (liikunnan lisäksi) niin paljon kiksejä kuin musiikista. Rakastan musiikkia. Se on tosi oleellinen osa jokapäiväistä elämääni. Ollut sitä pienestä pitäen. Muistan vieläkin kun saimme kotiin cd-soittimen ja ostin ensimmäisen cd-levyni: Hit Man 96 (joo, vuosi oli 1996). Siinä oli muistaakseni mm Rednex ja olisiko ollut Pandoraa.
Siitä se sitten lähti. Kun saimme 100 markkaa isoisältä mummolassa käydessämme muut ikäiseni olisi kenties ostanut barbeja, meitsi osti cd-levyjä. Siitä lähtien lauloin tuntikausia viikossa omassa huoneessani. Osasin varmaan ihan jokaikisen Spice Girls ja Britney Spears -laulun sanat. Vieläkin tulee selkäpiistä kuin vettä vaan, kun kuulen nuo tutut kappaleet. Oih. Oisinpa ollut Geri Halliwell.

Ääni on madaltunut jonkin verran ja musamaku on ehkä vähän muuttanut. Mutta kyllä Wannabe on aina Wannabe.

Olen soittanut selloa ja pianoa monta vuotta nuorempana. Vieläkin seisoo sello tuossa nurkassa, mutta en kyllä osaa soittaa enää. Pitäisi ehdottomasta aloittaa uudestaan. Jos olisi aikaa. Seinänaapurissa asuva vanha ystäväni varmaan unfriendaisi (somesuomea, much?) minut Facessa jos rupeaisin taas harjoittelemaan.

Yritin muuten etsiä kuvaa tuolta nuoruuden ajalta, mutten löytänyt mitään julkaisukelpoista. Oikeasti, kaikki kuvat jotka on otettu alle 20-vuotiaana pitäisi hävittää. Omalta osaltani itse asiassa kaikki alle 25-vuotiaana otetut. Voi sitä oikiksen alkuaikojen biletyspöhötystä...



Saturday, 10 October 2015

Aamupala-ajatuksia



Aaah, lauantaiaamut!
Heräsin jo kuuden jälkeen- lähetin pari työmailia (kollegat varmaan rakastaa minua), mutta kiritin sitten vielä pari tuntia unta.

Mitäs sitä tänään keksisi? Ajattelin että voisi käydä salilla - sillä lailla h i t a a s t i ja kiiireettömästi ja tavata kaveria lounaan merkeissä. Ehkä voisi käydä kaupungillakin. Haluaisin ostaa jonkun kivan uuden laukun ja nahkahanskat. Täytyy käydä scouttaamassa. Pitäisi myös siivota...mutta en halua ajatella sitä. Vapaaehtoisia otetaan vastaan - ainut vaatimus on, että pysyy imuri kädessä! Ja saa bisukan kaupan päälle.

Kävin muuten eilen aamulla ekalla lenkillä maratonin jälkeen.

  • Vastoinkäyminen no 1: Siellä oli laittoman kylmä! MIIIIIINUS KUUUUSI astetta??! Lokakuussa - seriously?? 
  • Vastoinkäyminen no 2: Pohkeet olivat niin jäätävän jumissa, etten pystynyt kuin töksöttelemään etanavauhtia (okei 9 km/h - niin semmosita reippaan etanan vauhtia). Ehkä lenkkeilen vasta ensi viikolla seuraavan kerran.

Nyt kuukeloin lentoja uudeksi vuodeksi Nykiin...voispa lähteä. Jos saan jonkun kaverin mukaan niin lähden satavarmaan. Decision made. Nyrkki pöytään.

Näihin tunnelmiin:
Petit Buiscuit - Alone
Breakfastin'

Thursday, 8 October 2015

Egosentrinen narsistibloggaaja

Olen tässä pohtinut taas super syvällisesti yhtä juttua. Asiahan on niin, että en hirveästi välitä ihmisistä, jotka "leijuvat", ylikorostavat itseään ja saavtuksiaan, pätevät ja "lesovat". Okei, suoraan sanottuna, minua ärsyttää semmoinen. No toisaalta esimerkiksi nyt, kun juoksin maratonin alle neljän tunnin, monet ovat hehkuttaneet minua - ja se tuntuu kivalta. Mutta samalla mietin, että "ei se nyt niiiiiin hyvä aika ollut...siellä veti monta minua rutkasti vanhempaa naista parempia aikoja."

Olen saanut osakseni aika paljon hehkutusta muistakin jutuista, kuten opiskeluista jne. Ehkä koska olen tähdännyt semmoiseen omnipotenttiin profiiliin ja tykkään suorittaa asioita. Mutta samalla tiedän, että on niin paljon minua joka saralla parempia. En oikeasti aina koe että ansaitsen sitä hehkutusta mitä saan osakseni. Mutta onhan se varmaan kuitenkin niin, että suuri osa motivaatiosta tehdä asioita on juurikin se ulkoinen palkitseminen - se, että rakentaa itselleen tietyn imagon. Olen aivan varmasti ulkoa ohjautuva. Mitä enemmän saan palkkiota, sitä enemmän haluan suorittaa. 
Siksi sitä snappaa lenkillä, kirjoittaa opiskeluistaan ja hehkuttaa korkeita korkojaan.

No sitten on juuri tämä toinen puoli, eli oma käytökseni. Mielestäni voisi ajatella, että jo se, että kirjoittaa blogia tavallaan itsestään, henkii jonkintyyppistä egosentrisyyttä. Tai ei edes jonkintyyppistä, vain aika suoranaista narsismia. Toisaalta syy siihen miksi kirjoitan blogia on, että EN halua täyttää ihmisten Facebook feedejä minun jutuillani, PIDÄN kirjoittamisesta (olen lapsesta asti pitänyt), ja pidän valokuvien ottamisesta. Haluan kanavan jossa voin jakaa näitä jossain ja olla vähän luova. Olen rehellinen itselleni ja tiedostan, että suurinta osaa esim Facebook kavereistani ei voisi vähempää kiinnostaa julkaisuni ja siksi jätän heidät rauhaan. Ajattelen, että mikäli jotain minun kirjoitukseni ja elämäni kiinnostaa niin täältä pesee. Täältä voi käydä lukemassa, jos kiinnostaa. Jos ei - en hiero sitä kenenkään naamaan. Sama pätee vähän Snapchattiin, olen päätellyt, että jos jotakuta kiinnostaa katsoa snappejäni, niin mahtavaa! Teen niitä tosi mielelläni. Mutta hyvä puoli Snapchatissa on, ettei minun snappini täytä kenenkään "feediä" tai seinää, vaan se katsoo, ketä kiinnostaa. Enkä voi sille mitään, pidän huomiosta. Niin se vain on. Jos voin siinä samalla jotakuta inspiroida tai vaikka innostaa lenkille niin aivan älyttömän hyvä juttu! Mielelläni antaisin positiviisia viboja ihmisille.

Hmmm, siis summa summarum,  pointtina tässä se, että vaikka itsestään pitäisikin ja olisi ylpeä teoistaan, niin nöyryys on aina voittava konsepti. Pitäisi aina muistaa, että on olemassa lukemattoman monta parempaa menestystarinaa kuin sinun.

Mutta muuten olen ihan mukava & leppoisa tyyppi ;). (<- muuten tämän kolmevuotiaan blogin ensimmäinen hymiö -jos ei kommenttivastauksia lasketa. TADAAAA!!!)

Leijumassa

Tuesday, 6 October 2015

Selvitynyt maratonpäivästä



Olen taas melkein 100 % kävelykykyinen - hallelujah! Eilen kävin uimassa ja tänään aamulla salillakin. Tuli muuten kiva pikku yllätys, kun lähdin pyöräilemään seitsemän aikaan ilman takkia, paljain jaloin Tom's kengissä ja lyhyet salitrikoot päällä...semmoinen nollan celsius asteen lämpöinen yllätys. En varmaan ikinä ole palellut niin paljon sormista. Toinen iloinen yllätys oli se, että huomasin puolivälissä matkaa unohtaneeni salikengät kotiin ja sain polkea kaikessa comfort zonessani vielä takaisin kotiin. Arvata saattaa, että takki tuli päälle toisessa lähdössä. Mitä tämä yllätystalvi on olevinaan?! No gusta. 

Eikö ole jotenkin hauskaa, että tunnen nyt maratonin jälkeen helpotusta siitä, että pääsen taas kunnolla treenaamaan. Niin, niinkuin, öh, mitä olen puuhaillut viimeiset pari kuukautta?! Mutta olen ihan varma, että pakaralihakseni ovat surkastuneet, kun en ole voinut treenata jalkoja kunnolla salilla, liiallisen rasituksen takia. Huomenna taidan tehdä pitkästä aikaa rehellisen leg dayn.

Tässä illan vibat:
Ensimmäinen ihka oma meemini


Sunday, 4 October 2015

Maraton ennätys!



Every accomplishment starts with the decision to try.

Mentiin kuin mentiin - läpi kiven.
Pääsin Hangossa aikatavoitteeseeni, vaikka lopussa oli uskoa loppua, paljon kipua ja melkein itkua. Pääsin maaliin ajassa 3:51:51, mikä oli paremmin kuin olin toivonut. Yllätyksekseni olin vieläpä naisten yleissarjan kolmonen, joten pääsin ensimmäistä kertaa juoksu-urallani palkintopallille ja sain ihan pokaalinkin. Siis niin älytön tunne. En voi kuvailla.

Vedin alussa aika kovaa (4:40 min/km vauhtia) ja olinkin ensimmäiset 10 kilsaa ainut nainen kärkijoukossa. Päätin että juoksen alussa aika lujaa, jotta on varaa "romahtaa" lopussa. Luulen että vedin 20 km asti 11-13 kilsaa tunnissa, minkä jälkeen vedin semmoista perus 10 km/h vauhtia. Jännä juttu oli se, että kaikki lantion yläpuolelta toimi erinomaisesti, eli syke pysyi todella matalana vauhtiin nähden (lopussakin oli 150 paikkeilla), mutta jalat meni 23 kilsan jälkeen tukkoon. Arvasin, että niin käy ja siksi olikin erittäin hyvä, etten oikeasti vetänyt yhtään treeniä tällä viikolla ennen maratonia. Tiesin, ettei onnistuminen enää ollut aerobisesta kunnosta kiinni, vaan jalkojen kyvystä kestää rasitusta. Ja jalat ne pettikin.

Mutta all in all, olen todella tyytyväinen suoritukseeni. Olen ihan älyttömän ylpeä itsestäni! Kiitos kaikille upeille ihmisille, jotka lähettivät tsemmpaus- ja onnitteluviestejä - ne merkitsee älyttömän paljon! Tänään sattuu jalkoihin aivan älyttömästi. En ole koskaan kokenut tällaista treenikipua. En pysty kävelemään - vaikka kävimme siskon kanssa 10 kilsan "kävelyllä" - näytin lähinnä pingviiniltä joka on nyrjäyttänyt nilkkansa. Huomenna uimaan - jos selviän.

Siinä eilisessä maratoninjälkeisessä euforisessa tilassani ilmoittauduinkin sitten Tukholman maratonille. Eli 4.6.2016 mennään taas. Ja toivottavasti vielä paremmalla ajalla. Hmm... 3:45 voisi olla tavoite. Who's in???!!! Leikilläni mietin nyt myös ajatuksella puolikkaasta triathlonista..kunhan oppisin kroolaamaan, haha. Okei, nyt rauhoitun.




keskityttiin taas olennaiseen.. Nimim. some-whore



Back to Top