Pages

Tuesday, 27 October 2015

Absofuckinlutely

Snapchat: Jasm11na

Pientä friikahtamista ehkä meneillään. Elikkäs, ollaan saavutettu taas se kulminaatiopiste elämässä kun uskon olevani Carrie Bradshaw. Jälleen kerran tuttu, kun-miehet-potkii-päähän -sarja on löytänyt tiensä arkeeni.

Miksi Sex and the City on niin koukuttava? Miksi niin monet samaistuu sarjaan? Moni likkakaverini nyökyttelee ymmärtäväisesti kun viljelen lainauksia ja esimerkkikohtauksia Carrien elämästä - ihan kuin hän olisi läheinenkin ystävä. I shit you not, ostin aikoinaan ensimmäiset korkokenkäni 20-vuotiaana kovasti sarjan vaikutuksen alaisena. Ja siitä se alamäki (ja korkojen kasvaminen) sitten alkoi.

Syitä on varmasti monia. Mutta varmasti ainakin seuraavat luonteenpiirteet puhuttelevat. Carrie on:
1. hauska
2. kärkevä
3. vähän hölmö
4. sinkku
5. onnettomasti rakastunut
6. vahva
7. hyvännäköinen
8. tyylikäs
9. idealisti

Kun elämä antaa kenkää niin tuohon on aika helppo nojautua. Mietin itsekseni, että paljonkohan tämäntyyppinen sarja on oikeasti vaikuttanut ikäisteni naisten minäkuvaan ja nykyajan naisihanteeseen? Uskon, että yllättävän paljon. On ok olla 40 ja sinkku, jos se oikea vähän kylmäpäinen mies ei vaan ole tajunnut rakastua sinuun. Ei tarvitse tyytyä. Ystävät on kaikki kaikessa. Ja kengät.

Nojo tässä omasta mielestäni parhaimpia sarjasta ripattuja lausahduksia:

 1.




2. I squirrel is just a rat in a cuter outfit. 

3. The fact is, sometimes it’s really hard to walk in a single woman’s shoes. That’s why we need really special ones now and then to make the walk a little more fun.

4. You and I are like that red wall. It's a good idea in theory, but somehow it doesn't quite work.

5. I don't believe in the Republican party, or the Democratic party. I only believe in parties.

6.

Jos visuaalinen piristys ei riitä, niin tässä myös auditiivista sielunhoitoa:
 James Hersey - What I've Done (Feast. Remix)

Mr Bigiä odotellessani.

Sunday, 25 October 2015

Yksin matkustamisen edut



Tässä on poikien reissusta kotouduttu ja käyty jopa tuota taivaallista keliä uhmaavalla lenkillä. Oli Eiran rantaan jokunen muukin juoksija eksynyt, joten ihan yksin ei tarvinnut irvistellä.

Yksinolosta ja teissuista puheen ollen (see what I did there ;)?), olen reissannut jonkin verran yksin. Yhtäältä siviilisäädystä johtuen ja toisaalta omasta itsenäisyydentarpeesta johtuen. Olen päättänyt, että reissuseuran puute ei estä minua lähtemästä matkoille. Sitä paitsi, kun omaa minunlaisen ehkä hieman joustamattomaniiishhh luonteen, niin saattaa olla parempi reissata yksin kuin seurassa.
Yksikseni olen ollut mm Miamissa, Amsterdamissa, Mexikossa, Nykissä ja Dubaissa. Pidän sooloilusta seuraavista syistä:

1. Olen aamuvirkku ja -aktiivi ja voin ponkaista heti liikkeelle odottamatta muiden heräämistä.
2. En jaksa suunnitella hirveästi mitään etukäteen. Yleensä saavun määränpäähän lentokentälle ja rupean siitä sitten pohtimaan seuraavia steppejä. Yksin reissatessa saa mennä sillä omalla ad hoc tyylillä. Minua stressaa jos joku suunnittelee jokaisen päivän ohjelman.
3. Yksin ollessa tarkkailee enemmän ympäristöään.
4. Uudessa paikassa haluan mennä virran mukana, nauttien niistä paikallisista arkisista jutuista enkä vain juosta museosta ja turistinähtävyydestä toiseen. Haluan soluttautua siihen paikalliseen meininkiin ja kokea ympäristöäni sitä kautta.
5. The obvious: eli voin tehdä ihan mitä haluan ja milloin huvittaa,  syödä mitä huvittaa, shoppailla jos huvittaa, istua penkillä tunnin jos huvittaa jne jne miettimättä muita.
6. Voin loikoilla rannalla sen 7 tuntia ilman, että kukaan inisee, että polttaa ja pitää tehdä jotain muuta.
7. Yksin ollessa tutustuu uusiin ihmisiin ehkä vähän helpommin.
8. Olen todella kärsimätön ja heikkohermoinen, joten on oikeasti parempi muillekin, että menen yksikseni sillä tuolloin en voi purkaa pahaa oloani kenenkään muuhun. Minut hyvin tuntevat varmasti hymyilevät ja nyökkäilevät tässä vaiheessa.

San Diegos swagger - tosin siellä ihan hyvässä seurassa muutaman kuukauden


Huonot puolet minä minä-tyylissäni on:
1. Tylsät illat yksin. Baarissa en oikein jaksa hillua itsekseni.
2. Jos näkee jotain makeeta, ei voi jakaa hetkeä kenenkään kanssa.
3. Turvallisuus? En tosin tähän mennessä koskaan ole kokenut itseäni turvattomaksi.

Sanoisin, että jokaisen kannattaa kokeilla yksin reissaamista ainakin kerran elämässään. Siinä oppii itsestään aika paljon. Niin hyvässä kuin pahassa.
Yksin mäessä Norjassa ei ollut kivaa :(



Thursday, 22 October 2015

I have my moments

Miten huomenna voi olla taas perjantai? Nämä viikot kiitää! Allekirjoittaneella on melko paljon töitä nyt mutta olen ihan fiilareissa. Paljon eri projekteja ja kampanjoita päällä. Tänäänkin kiisin vain paikasta, ja asiakkaasta, toiseen. Kiva tehdä jotain johon oma persoona ja temperamentti sopii, ja jossa siitä on oikeasti hyötyä.

Puhuimme illalla duunissa ihmisten erilaisuudesta ja tein sitten työkaverini innostamana yhden persoonallisuustestin täällä.
Sain tulokseksi Vahvan vaikuttajan, ja täytyy kyllä sanoa että tuntui kuin lukisi peilikuvaansa.
Kakkosvaihtoehdoksi tuli Tehokas suorittaja. Hahaha nämä osui kyllä niiiiiiin naulan kantaan. Hauska huomata miten hyvin sitä itsensä jo tässä vaiheessa ikää tuntee. Myös ne heikot puolensa. Sitten tajusin, ettei kukaan varmaan koskaan tule kestämään minua parisuhteessa, ja rupesi vähän masentamaan, haha. Onneksi on niin paljon hyviä ystäviä, etten kärsi hätää - päinvastoin!

Kokeiltaa tekin tuota testiä. Kertokaa mitä tulosta saitte.

Huomenna on tiedossa poikien reissu vol. II. Lähdemme kahden kundikaverin kanssa Tallinnaan. Viimeksi olimme porukalla Ilosaaressa ja reissuhan oli parasta aikoihin. Nyt toivottavasti yhtä hauskaa. Toivotaan vaan, että tuo tuuli vähän hellittää huomiseen iltapäivään mennessä. Minulle kun tulee huono olo jo pelkästä taksissa istumisesta...urk.

Ja tässä tämänhetkinen soundtrackini:
Tove Lo - Moments


Sunday, 18 October 2015

Life is better with a tan.

Olen varmaankin pitämässä viikon verran ylityölomaa marras-joulukuun vaihteessa ja  tässä hieman tutkiskellut mihin pitäisi suunnata. Tavoitteena on aurinkoinen ranta, lämmin vesi ja rusketus. Euroopassa ei kunnon lämpötiloja enää tuolloin löydy ja Jenkkienkin lomakohteet ovat siinä vaiheessa aika kylmät. Mietin Marokkoakin, mutta sielläkin on vähän vilpoisaa marraskuussa. Yksi makea vaihtoehto olisi Brasilia, mutta yhtä viikkoa varten ei varmaan kannata lennellä pariakymmentä tuntia. 

Eilen ruvettiin puhumaan Thaimaasta ja siellähän olisi lämmin tuohon aikaan. Sinne myös lentää Finskillä suoraan, eli aikaa ei kuluisi tuhottomasti. Sitä paitsi siellä on käsittääkseni halpaa elää, niin rahaakin säästyisi esim Jenkkeihin verrattuna. En ole koskaan itse asiassa ollut Aasiassa päin joten siinäkin mielessä kohde kiinnostaa. Onko teillä kenties jotain vinkkejä mihin kannattaisi suunnata? 

Reissaan varmaankin yksin, joten en ole menossa megabilettämään vaan ihan vain lukemaan kirjoja ja löhöilemään rannalle. Tykkäisin aika rauhallisesta meisingistä, ja lapsiperheet voisin myös jättää väliin, jos mahdollista. Mielelläni tekisin myös jotain trekkausta lähimaastossa. 

Uuh olen nyt ihan innoissani tästä! Ruskettunut Jassu 2.0 - here I come. Vinkkailkaa, please! 

Eilen "taitelemani" kynnet. Mustaa lakkaa pari kerrosta ja yksi pigmenttinen vaaleanpunainen raita, voilá! Näyttää kyllä kaukaa paremmalta ;)



Tuesday, 13 October 2015

On repeat




Tässä taas muutama helmi, jotka löysin viikonloppuna:

Sam Sure - Hunger

OMGWTF Records - Promiscuous (Basic Tape Remix)

Glimmer Of Blooms - Take My Hand (Max Liese Remix)


Naurattaa, että muut bloggarit "löytää helmiä" kirppareilta ja vintagekaupoista. Juuh, meitsi bongaa Soundcloudissa ja Sportifyssa. En vaan tiedä montaa asiaa josta saa (liikunnan lisäksi) niin paljon kiksejä kuin musiikista. Rakastan musiikkia. Se on tosi oleellinen osa jokapäiväistä elämääni. Ollut sitä pienestä pitäen. Muistan vieläkin kun saimme kotiin cd-soittimen ja ostin ensimmäisen cd-levyni: Hit Man 96 (joo, vuosi oli 1996). Siinä oli muistaakseni mm Rednex ja olisiko ollut Pandoraa.
Siitä se sitten lähti. Kun saimme 100 markkaa isoisältä mummolassa käydessämme muut ikäiseni olisi kenties ostanut barbeja, meitsi osti cd-levyjä. Siitä lähtien lauloin tuntikausia viikossa omassa huoneessani. Osasin varmaan ihan jokaikisen Spice Girls ja Britney Spears -laulun sanat. Vieläkin tulee selkäpiistä kuin vettä vaan, kun kuulen nuo tutut kappaleet. Oih. Oisinpa ollut Geri Halliwell.

Ääni on madaltunut jonkin verran ja musamaku on ehkä vähän muuttanut. Mutta kyllä Wannabe on aina Wannabe.

Olen soittanut selloa ja pianoa monta vuotta nuorempana. Vieläkin seisoo sello tuossa nurkassa, mutta en kyllä osaa soittaa enää. Pitäisi ehdottomasta aloittaa uudestaan. Jos olisi aikaa. Seinänaapurissa asuva vanha ystäväni varmaan unfriendaisi (somesuomea, much?) minut Facessa jos rupeaisin taas harjoittelemaan.

Yritin muuten etsiä kuvaa tuolta nuoruuden ajalta, mutten löytänyt mitään julkaisukelpoista. Oikeasti, kaikki kuvat jotka on otettu alle 20-vuotiaana pitäisi hävittää. Omalta osaltani itse asiassa kaikki alle 25-vuotiaana otetut. Voi sitä oikiksen alkuaikojen biletyspöhötystä...



Saturday, 10 October 2015

Aamupala-ajatuksia



Aaah, lauantaiaamut!
Heräsin jo kuuden jälkeen- lähetin pari työmailia (kollegat varmaan rakastaa minua), mutta kiritin sitten vielä pari tuntia unta.

Mitäs sitä tänään keksisi? Ajattelin että voisi käydä salilla - sillä lailla h i t a a s t i ja kiiireettömästi ja tavata kaveria lounaan merkeissä. Ehkä voisi käydä kaupungillakin. Haluaisin ostaa jonkun kivan uuden laukun ja nahkahanskat. Täytyy käydä scouttaamassa. Pitäisi myös siivota...mutta en halua ajatella sitä. Vapaaehtoisia otetaan vastaan - ainut vaatimus on, että pysyy imuri kädessä! Ja saa bisukan kaupan päälle.

Kävin muuten eilen aamulla ekalla lenkillä maratonin jälkeen.

  • Vastoinkäyminen no 1: Siellä oli laittoman kylmä! MIIIIIINUS KUUUUSI astetta??! Lokakuussa - seriously?? 
  • Vastoinkäyminen no 2: Pohkeet olivat niin jäätävän jumissa, etten pystynyt kuin töksöttelemään etanavauhtia (okei 9 km/h - niin semmosita reippaan etanan vauhtia). Ehkä lenkkeilen vasta ensi viikolla seuraavan kerran.

Nyt kuukeloin lentoja uudeksi vuodeksi Nykiin...voispa lähteä. Jos saan jonkun kaverin mukaan niin lähden satavarmaan. Decision made. Nyrkki pöytään.

Näihin tunnelmiin:
Petit Buiscuit - Alone
Breakfastin'

Thursday, 8 October 2015

Egosentrinen narsistibloggaaja

Olen tässä pohtinut taas super syvällisesti yhtä juttua. Asiahan on niin, että en hirveästi välitä ihmisistä, jotka "leijuvat", ylikorostavat itseään ja saavtuksiaan, pätevät ja "lesovat". Okei, suoraan sanottuna, minua ärsyttää semmoinen. No toisaalta esimerkiksi nyt, kun juoksin maratonin alle neljän tunnin, monet ovat hehkuttaneet minua - ja se tuntuu kivalta. Mutta samalla mietin, että "ei se nyt niiiiiin hyvä aika ollut...siellä veti monta minua rutkasti vanhempaa naista parempia aikoja."

Olen saanut osakseni aika paljon hehkutusta muistakin jutuista, kuten opiskeluista jne. Ehkä koska olen tähdännyt semmoiseen omnipotenttiin profiiliin ja tykkään suorittaa asioita. Mutta samalla tiedän, että on niin paljon minua joka saralla parempia. En oikeasti aina koe että ansaitsen sitä hehkutusta mitä saan osakseni. Mutta onhan se varmaan kuitenkin niin, että suuri osa motivaatiosta tehdä asioita on juurikin se ulkoinen palkitseminen - se, että rakentaa itselleen tietyn imagon. Olen aivan varmasti ulkoa ohjautuva. Mitä enemmän saan palkkiota, sitä enemmän haluan suorittaa. 
Siksi sitä snappaa lenkillä, kirjoittaa opiskeluistaan ja hehkuttaa korkeita korkojaan.

No sitten on juuri tämä toinen puoli, eli oma käytökseni. Mielestäni voisi ajatella, että jo se, että kirjoittaa blogia tavallaan itsestään, henkii jonkintyyppistä egosentrisyyttä. Tai ei edes jonkintyyppistä, vain aika suoranaista narsismia. Toisaalta syy siihen miksi kirjoitan blogia on, että EN halua täyttää ihmisten Facebook feedejä minun jutuillani, PIDÄN kirjoittamisesta (olen lapsesta asti pitänyt), ja pidän valokuvien ottamisesta. Haluan kanavan jossa voin jakaa näitä jossain ja olla vähän luova. Olen rehellinen itselleni ja tiedostan, että suurinta osaa esim Facebook kavereistani ei voisi vähempää kiinnostaa julkaisuni ja siksi jätän heidät rauhaan. Ajattelen, että mikäli jotain minun kirjoitukseni ja elämäni kiinnostaa niin täältä pesee. Täältä voi käydä lukemassa, jos kiinnostaa. Jos ei - en hiero sitä kenenkään naamaan. Sama pätee vähän Snapchattiin, olen päätellyt, että jos jotakuta kiinnostaa katsoa snappejäni, niin mahtavaa! Teen niitä tosi mielelläni. Mutta hyvä puoli Snapchatissa on, ettei minun snappini täytä kenenkään "feediä" tai seinää, vaan se katsoo, ketä kiinnostaa. Enkä voi sille mitään, pidän huomiosta. Niin se vain on. Jos voin siinä samalla jotakuta inspiroida tai vaikka innostaa lenkille niin aivan älyttömän hyvä juttu! Mielelläni antaisin positiviisia viboja ihmisille.

Hmmm, siis summa summarum,  pointtina tässä se, että vaikka itsestään pitäisikin ja olisi ylpeä teoistaan, niin nöyryys on aina voittava konsepti. Pitäisi aina muistaa, että on olemassa lukemattoman monta parempaa menestystarinaa kuin sinun.

Mutta muuten olen ihan mukava & leppoisa tyyppi ;). (<- muuten tämän kolmevuotiaan blogin ensimmäinen hymiö -jos ei kommenttivastauksia lasketa. TADAAAA!!!)

Leijumassa

Tuesday, 6 October 2015

Selvitynyt maratonpäivästä



Olen taas melkein 100 % kävelykykyinen - hallelujah! Eilen kävin uimassa ja tänään aamulla salillakin. Tuli muuten kiva pikku yllätys, kun lähdin pyöräilemään seitsemän aikaan ilman takkia, paljain jaloin Tom's kengissä ja lyhyet salitrikoot päällä...semmoinen nollan celsius asteen lämpöinen yllätys. En varmaan ikinä ole palellut niin paljon sormista. Toinen iloinen yllätys oli se, että huomasin puolivälissä matkaa unohtaneeni salikengät kotiin ja sain polkea kaikessa comfort zonessani vielä takaisin kotiin. Arvata saattaa, että takki tuli päälle toisessa lähdössä. Mitä tämä yllätystalvi on olevinaan?! No gusta. 

Eikö ole jotenkin hauskaa, että tunnen nyt maratonin jälkeen helpotusta siitä, että pääsen taas kunnolla treenaamaan. Niin, niinkuin, öh, mitä olen puuhaillut viimeiset pari kuukautta?! Mutta olen ihan varma, että pakaralihakseni ovat surkastuneet, kun en ole voinut treenata jalkoja kunnolla salilla, liiallisen rasituksen takia. Huomenna taidan tehdä pitkästä aikaa rehellisen leg dayn.

Tässä illan vibat:
Ensimmäinen ihka oma meemini


Sunday, 4 October 2015

Maraton ennätys!



Every accomplishment starts with the decision to try.

Mentiin kuin mentiin - läpi kiven.
Pääsin Hangossa aikatavoitteeseeni, vaikka lopussa oli uskoa loppua, paljon kipua ja melkein itkua. Pääsin maaliin ajassa 3:51:51, mikä oli paremmin kuin olin toivonut. Yllätyksekseni olin vieläpä naisten yleissarjan kolmonen, joten pääsin ensimmäistä kertaa juoksu-urallani palkintopallille ja sain ihan pokaalinkin. Siis niin älytön tunne. En voi kuvailla.

Vedin alussa aika kovaa (4:40 min/km vauhtia) ja olinkin ensimmäiset 10 kilsaa ainut nainen kärkijoukossa. Päätin että juoksen alussa aika lujaa, jotta on varaa "romahtaa" lopussa. Luulen että vedin 20 km asti 11-13 kilsaa tunnissa, minkä jälkeen vedin semmoista perus 10 km/h vauhtia. Jännä juttu oli se, että kaikki lantion yläpuolelta toimi erinomaisesti, eli syke pysyi todella matalana vauhtiin nähden (lopussakin oli 150 paikkeilla), mutta jalat meni 23 kilsan jälkeen tukkoon. Arvasin, että niin käy ja siksi olikin erittäin hyvä, etten oikeasti vetänyt yhtään treeniä tällä viikolla ennen maratonia. Tiesin, ettei onnistuminen enää ollut aerobisesta kunnosta kiinni, vaan jalkojen kyvystä kestää rasitusta. Ja jalat ne pettikin.

Mutta all in all, olen todella tyytyväinen suoritukseeni. Olen ihan älyttömän ylpeä itsestäni! Kiitos kaikille upeille ihmisille, jotka lähettivät tsemmpaus- ja onnitteluviestejä - ne merkitsee älyttömän paljon! Tänään sattuu jalkoihin aivan älyttömästi. En ole koskaan kokenut tällaista treenikipua. En pysty kävelemään - vaikka kävimme siskon kanssa 10 kilsan "kävelyllä" - näytin lähinnä pingviiniltä joka on nyrjäyttänyt nilkkansa. Huomenna uimaan - jos selviän.

Siinä eilisessä maratoninjälkeisessä euforisessa tilassani ilmoittauduinkin sitten Tukholman maratonille. Eli 4.6.2016 mennään taas. Ja toivottavasti vielä paremmalla ajalla. Hmm... 3:45 voisi olla tavoite. Who's in???!!! Leikilläni mietin nyt myös ajatuksella puolikkaasta triathlonista..kunhan oppisin kroolaamaan, haha. Okei, nyt rauhoitun.




keskityttiin taas olennaiseen.. Nimim. some-whore


Thursday, 1 October 2015

Preparing for takeoff

Two days to go.

Duuniviikko on ollut aika puristus ja vauhtia on taas ollut jonkin verran. Tänään ehdin vain käydä toimistolla safkaamassa ruisleipää ja taas mentiin. Kävin aamulla IAB:n Somemarkkinoinnin aamupäiväseminaarissa puhumassa Snapchatissa ja miten brändit voivat hyödyntää sitä. Oli kyllä super hauskaa. Nautin esiintymisestä. Ja varsinkin kun voi puhua asioista joihin on koukussa itsekin.
Toivottavasti saan käydä puhumassa jossain taas pian.

Liikunnan osalta olen ihan oikeasti himmaillut. Olen kävellyt töihin ja tänään kävin luistelemassa, mutta muuten en ole pahemmin treenannut. Tekee ihan gutaa. Olen myös nukkunut niitä kahdeksan tunnin unia. Paitsi ehkä eilen, kun kävin mBarin hautajaisissa, mutta aika aikaisin tulin sieltäkin kotiin. Tänään kävin kaupasta hakemassa myös muutaman geelin, jotka vedän maratonin aikana.

Ajan huomenna Tammisaareen landelle ja sieltä sitten lauantaina Hankoon.
Kun tuossa katselin ilmoittautuneita niin kokopitkälle maratonille on nyt ilmoittaunut suppeat 13 jotka on antanut nimen julkaistavaksi. Hmmm. Saattaa olla meeeeeelko yksinäistä se köpöttely sitten.
Harmi sinänsä, sillä kyllä muiden läsnäolo nostattaa fiilistä ja vetää tavallaan mukanaan. Mutta molemmissa tähän asti juoksemissani maratoneissa olen viilettänyt itsekseni loppujen lopuksi kuitenkin. Siellä on tasan sinä, ajatuksesi ja tie. Ja se tie on pitkä. Joten ajatuksiensa kanssa kannattaa olla sinut.






Back to Top