Pages

Thursday, 31 December 2015

2015 goes Maslow'n tarvehierarkia

Kuten kaikki muut näemmä niin Instagramissa kuin blogosfäärissä, on minunkin pakko ottaa pieni recap tämän vuoden tapahtumista. En nyt lähde purkamaan mitenkään kronologisesti, mutta teemoittain. Edetäänkin  Maslow'n tarvehierarkiaa sillä lailla mukavasti alhaalta ylös.


Liikunnan osalta on mennyt todella hyvin; pääsin alle 4 tunnin maratonin aikatavoitteeni ja jopa palkintosijoille. Painoa on tippunut ja lihaskuntokin alkaa olla aika hyvä. Kaiken kaikkiaan super hyvä olo (kunhan pääsen tästä joulu/Italia -kuopasta veks) ja tunnen, että kohta 30-vuotiaana olen melkein elämäni kunnossa. Rupsahdusta ei vielä havaittavissa. Muutin Ullanlinnaan aivan mahtavaan asuntoon, jossa on pelkkää isoa ikkunaa ja vaaleutta. Valoa ja isoja ikkunoita olinkin toivonut unelmakodilta. Myös elintilaa tuli noin kolminkertainen määrä, joten minä ja kenkäni mahdutaan elämään sovussa aika hyvin.


No jos mennään turvallisuuden tarpeeseen, niin aika turvallinen olo on ollut. Paitsi ehkä  kymmenen vuoden jälkeen ekat laskut laskettelusuksilla Norjassa. Mutta sekin meni yllättävän hyvin. Ai niin, se kolari. No se oli pieni setback. Onneksi silmäteräni (musta pikkuinen avoaudi) voi hyvin. Vaikken kännykkää silloin räplännytkään, niin opin, etten enää tee kaikkea muuta ajaessa vaan keskityn tiehen. Olen kiitollinen ettei käynyt pahemmin.


No sitten se mielenkiintoinen osuus. Eli rakkaus. Se on ollut semmoista OJ-tyylistä pörräämistä paikallaan epäonnistumisia kuitenkin luoden. Vuosi on ollut värikäs, mutta sanottakoon kiteytettynä, että vuosi loppuu huomattavasti paremmin kuin se alkoi. Läheisyyttä ja tukea olen kuitenkin saanut aivan mahtavilta ystäviltä, joita on tullut jopa pari lisää kuluvan vuoden aikana.  En olisi mitään ilman heitä. Myös Dingleltä on muodostunut ympärille värikäs ihana verkko ihmisiä. Ja tietysti perhe, joka piikittelee, mutta on aina loppujen lopuksi viimeisenä tukemassa vastatuulessa.


Oman arvostuksen ja kunnioituksen osalta en mielestäni ole tehnyt mitään sen suurempaa. Paitsi se maraton, jolla taas kerran osoitin itselleni, että pystyn mihin tahansa kun vain päätän niin. Vaikka veren maku suussa. Yritän yhä enemmän tehdä asioita joita oikeasti haluan, ja jättää pois semmoista jonka koen vain velvollisuudekseni.


Itseäni olen toteuttanut vaikka millä mitalla tänä vuonna. Olen käynyt niin Kaliforniassa  - palelemassa kun piti ruskettua, Norjassa laskettelemassa, Wienissä ihastelemassa arkkitehtuuria, poikien reissulla häröilemässä niin Ilosaaressa kuin Tallinnassa, Thaimaassa kärtsäämässä ja nyt Milanossa tekemässä henkilökohtaista konkurssia. Kun moni ympärilläni saa lapsia ja vakiintuu, olen päättänyt nauttia vapaudestani täysin mitoin.

Ammatillisesti olen puolestaan paininut aivan uusien tehtävien ja pienoisen identiteettikriisin kanssa, mutta fiilis on ollut koko ajan vahvasti se, että työnteko on kivaa enkä palaisi lakimieheksi ihan tanssien. Paljon on tehty ja paljon on vielä tehtävää.


Tässä ihan vain pintaraapaisu vuodestani. Tottakai tämän kaiken lisänä on +95% arkea. On ollut kyyneleitä, sydänkipuja, lievää masennusta, unettomuutta, perhesekoilua, tylsiä päiviä ja pohdintaa siitä, että mitäköhän minä oikein puuhailen. Ja sitten niitä hetkiä kun mietin että "hitto - tämä elämä on mahtavaa!"



Minulla on kuitenkin sellainen tutina, että ensi vuosi tulee olemaan jotain vieläkin parempaa kuin tämä. Oikein ihanaa ja onnellista uutta vuotta teille kaikille <3!

Wednesday, 30 December 2015

Milano, you'll ruin me.

Terkkuja vaihteeksi Milanosta, jonne saavuin tänään aamulennolla.

Noin yhden yöllä nukutun tunnin jälkeen niin tulolento kuin ensimmäiset kaksi tuntia hotellissa meni goisiessa. Sen jälkeen raahauduin pöpperössä ulos inspektoimaan kaupunkia. Monet olivat haukkuneet Milanoa rumaksi, mutta en kyllä allekirjoita moista dumausta. Saan täältä ehkä hieman samaa vibaa kuin Wienistä, mutta muoti ja tyyli paistaa eri lailla. Kaupunki on myös jotenkin todella autio Il Duomoa (kuva alla) ympyröivää turistiparvesta kyllästynyttä keskustaa lukuunottamatta.




Mielestäni täällä on kauniita ornamentein koristeltuja vanhoja rakennuksia ja pidän italialaisesta puheensorinasta. Erityisesti Duomo ja sen vieressä oleva Galleria Vittorio Emanuele tekivät vaikutuksen loistokkuudellaan. Ihastelin silmät kiiluen kaikkea kaunista ja kimaltelevaa.

 Galleria Vittorio Emanuele
Ja se ruoka. Sanotaanko että ei täällä mistään nälkävuosista kärsi. Mielestäni vedän koko ajan jotain naamaan ja kaikki mitä leipäläpeen menee on hyvää kuin faaan. Karpparin pahin painajainen. Ja tosiaan se shoppailu.. Voitte kuvitella kasvoni kun hypistelen massoittain mm Dolcen ja Pradan korkokenkiä. Yritän kuumeisesti samalla miettiä miten pääsen vanhasta tavarasta eroon, jotta voin mahduttaa lisää.

Pahoittelut ettei ole mitään esteettisempiä kuvia mutta seuratkaa esim Snapissä, jossa kertyy videopätkää kaupungin meiningistä päivittäin ('jasm11na').

Palaillaan taas. Ciao!

Monday, 28 December 2015

Salietiketti ja muuta elämää suurempaa

Sain raahattua itseni salille kaikkine joulumassoineni tänään. Tuntui siltä kuin en olisi treenannut ikuisuuteen. Kun rupesin laskeskelemaan niin lepopäiviä oli itse asiassa tullut vain kaksi, sillä vedin 10 kilsan lenkit jouluaattona ja -päivänä. Mutta sali on jotenkin eri juttu. Ja siinä määrässä ruokaa ja herkkuja mitä tuli tuhottua (ihan kyllä tarkoituksella) tunnin lenkki ei paljoa paina. Outoa kyllä, näytti kuitenkin erehdyttävästi siltä, että kädet olisi aiempaa enemmän pumpissa. Selittäviä tekijöitä voi olla kolme:
a. kaikki neste oli vain asettunut lihaksen ympärille 
b. Elixian peilit on tehty kusettamaan katsojaa
c. TAI väittämä lihakset kehittyy levossa, pitää paikkansa

Kyllähän me siitä lähdetään, että se on tuo vaihtoehto c.

Niin ja tähän loppuun pieni salietikettigallup. Kun joku tekee laitteessa sarjaa, niin onko ok käydä kysymässä saako tehdä omaa sarjaa toisen "taukojen" aikana? Mielestäni ei. En itse ikinä menisi, sillä toisten treenirauhaa pitää kunnioittaa. Se, että menee muuttelemaan painojen määrää ja tekemään omia luoja-tietää-miten-pitkiä-toistomääriä, sekoittaa laitteessa ensiksi olleen treenaajan rytmin ja häiritsee muutenkin keskittymistä. Asia on tietysti toinen, jos ensimmäisenä laitteessa ollut viipyy tuhottoman kauan ja keskittyy somettamaan/haahuilemaan tai peilailemaan enemmän kuin tekemään itse liikkeitä. Mutta minä en sitä tee. Enkä halua että kukaan tulee edes 150 sentin lähietäisyydelle keskittyessäni treenaamaan, enkä varsinkaan, että joku tulee lokittamaan välillä laitteeseen. 
OK, tämä oli saatava ulos. Nyt olen taas iloinen ja joviaali oma itseni. 
Not.




Sunday, 27 December 2015

Aamujuttuja.

A morning without coffee is like something without something else.

Olipa mukava herätä aamulla lumisiin kattonäkymiin vaaleanpunaisella taivastaustalla.
Pidän myös aamuisesta hiljaudesta ja siitä, että saa juoda aamukahvin (2 mukia ennen kuin pääsen ovesta ulos) rauhassa - vaikkapa bloggaillen. Arkiaamuisin on varattu aina puoli tuntia kahvitteluun ja uutisten lukemiseen, mikä tekee tiukkaa. Tässähän kuluttaisi helposti yli tunnin.

Toisaalta arvostan unta sen verran, että en viitsi herätä tuntia aikaisemmin nauttiakseni hiljaisuudesta. Elämän haastavia priorisointeja.

Vaikka huomenna on työpäivä on onneksi vielä tämä päivä aikaa rentoutua. Ensi viikollakin heti parin päivän jälkeen pääsee Milanoon ihmettelemään elämää. Mietin että menisin keskiviikkona illalla yksin La Scalaan katsomaan Tuhkimo -baletin. En ole koskaan käynyt baletissa (lasten baletteja ei lasketa), ja jos sitä nyt aikoo kokeilla niin miksei aloita maailman tunnetuimmista oopperataloista. Jos sitten totean balettipuuhat tylsäksi niin ainakin annoin kunnon mahdollisuuden.



Rauhallista aamua teillekin!






Saturday, 26 December 2015

Snow White - valkoinen kotini

Valkoista talvea odotellessa on sen sijaan oma asuntoni muokkautunut hyvinkin valkoiseksi.
Koska en pahemmin mitään kuvia täältä ole näyttänyt niin tässä muutama detsku. Joskus otan vähän parempia koko kämpästä, mutta täällä on niin pimeä nyt päivisin(kin), ettei mahdollisuutta oikein ole tullut.

Kun eräs ystäväni saapui asuntoon ensimmäistä kertaa oli spontaani toteamus seuraava: "Vad det är vitt! Du har ju inga saker." Aika hyvin kuvailtu. Väljää ja valkoista on tämän kodin hengen teema. Inhoan siivoamista ja vähäinen tavaramäärä helpottaa vastenmielistä prosessia huomattavasti. En jaksa mitenkään levottomia värejä. Silmääni sopii aika pelkistetty ja sointuva meininki. Rakastan kuitenkin kukkia ja haen niillä väriä. Nämä marjat (en kuollaksenikaan muista nimeä) oli uusi kokeilu kukkateitse ja pidän niistä kovasti. Toisia ehdottomia suosikkeja on neilikat, morsiusharso, liljat sekä kalla.
 
Tosin valkoiset lilja ja kalla ei nyt varsinaisesti sykähdytä väripilkkuina. Mutta kuten sanottu, white on white ei tällä hetkellä ärsytä minua lainkaan - päinvastoin.
Morsiusharso on kestävä ja kaunis. Suosikkini on haalea rosa. Jackson Pollock on lempparitaiteilijoitani.



Friday, 25 December 2015

The Grinch




Joulumieli jäi tänä vuonna omalta osaltani vähän puuttumaan. Kuten monella, työmäärä huipentui ennen pyhiä ja vapaa-ajalla en oikein keskittynyt Joulun tuloon. Torstaina tullut aatto hiipi sitten päälle siten, että harmitti vain, että oma arki häiriintyi. Kaikista eniten teki mieli vain jäädä kotiin yksin hiljaisuuteen. Ehkä tuli vähän murrosikä ja lapsellinen uhma sen suhteen, että miksi kolmekymppinen ei muka voisi viettää jo Joulua omassa rauhassa, syyllistymättä.

Nyt kun asiaa täällä perheen keskellä mietin, niin luonnollisesti olin ihan väärässä. Se joulufiilishän rakentuu paljolti läheisten kanssa olemisesta. Kun kaikilla ei syystä tai toisesta ole mahdollisuutta olla perheensä kanssa niin ei voi muuta kuin pudistella päätään omalle itsekkyydelle ja hapannaamalle. Joku päivä näitäkään tyyppejä ei enää ole ja silloin kadun varmasti kyseisiä ajatuksia. Ehdin  niin halutessani olla yksin muut 363 päivää vuodessa.

Liikaan ankeuteen vaipumatta toivotan teille iloista joulumieltä. Toivottavasti saatte viettää aikaa läheisten ja rakkaiden kanssa.



Sunday, 20 December 2015

Periscope -hommia

Kuinka moni teistä käyttää Periscopea?

Kokeilin eilen vähän niin kuin puolivahingossa lähetyksen tekemistä. Se oli hauskaa mutta en ehkä tajunnut, että koko hommaa pitää juontaa. Vaikka kuvasinkin kun kundit lauloi ja soitti kitaraa, niin ei kukaan sellaista jaksa katsoa minuuttia pidempää (sorry guys). Jotain sepustusta siinä pitäisi olla päällä. Paitsi ehkä jos olisi ollut kyse Elastisesta ja Robinista olohuoneessani ilman paitaa. Oispa.

Vääjäämättä tulee sellainen olo, että vaaditaan jonkinasteista narsismia kun tekee livelähetyksiä omasta tekemisestään. Snäppäämisen, Instaamisen ja bloggaamisen lisäksi. Huhhuh. Mielestäni monet sortuu jo ylijakamiseen. Kuten tämä kuva, jonka julkaisin eilen Facebookissa, hyvin ilmaisee:

 

Tai ehkä se vain on nykymaailman juttu, että kaikki - siis maitokaupassa käymisestä jokaiseen ateriaan - pitää saada jaettua tuttujen kanssa ja valtavirtaa ihmisistä ihan oikeasti kiinnostaa? Don't think so. Vai onko keskuudessamme vain paljon tirkistelijöitä, enkä ole tajunnut sitä?
Ja siis, itsehän teen snappejä joka toiselta juoksulenkiltä, joten pata kattila soimaa.

Nyt fiilistelen taas Spotifyn Christmas Classics Playlistiä. Ihania vanhoja jenkkijoululauluja.
Pääsen parhaiten joulumoodiin musiikin saattelemana. Suosittelen. Tämä musa saa minut aina toivomaan, että kävelisin Manhattanilla kaikkien jouluvalojen ja laulujen keskellä. <3

I used to think it would be cool to be able to read other people's mind. 
Then I joined Facebook and got over that.

Thursday, 17 December 2015

Guten morgen!

Vaihdoin Motivuksesta Elixiaan reilu pari kuukautta sitten ja olen ollut ihan tyytyväinen. Tietenkään se varsinainen syy miksi vaihdoin, eli, että voisin käydä samalla kärpäsen iskulla myös kerran viikossa joogassa, ei ole liikkunut ajatuksen tasolta yhteenkään fyysiseen asanaan. Eli salilla olen puristellut aivan niinkuin ennenkin. Juuh paitsi että kerran kävin sysävenyttelyssä (Yin) ja kerran Coressa. Se nyt ei ole tuottanut valtavaa tulosta. Mutta saleilu on kivaa - nautin siitä tosi paljon.

Itselleni sopii vuoden aikana vuorottelu juoksuun keskittymisen ja salitreeniin keskittymisen välillä. Nyt käyn lenkillä ehkä kerran pari viikossa. 4. kesäkuuta on tiedossa Stockholm marathon. Siirryn harjoittelemaan siihen näillä näkymin maaliskuussa. Tavoitteena on juosta 3:45 ja alittaa lokakuinen ennätys reilulla 5 minuutilla. Käytännössä siis pitää juosta aika reippaita lenkkejä, jotta vauhtikestävyys paranee. Ja pari kiloa massaa pois avittaisi myös 42 kilsan urakkaa aika paljon. Mutta pääasia on, ettei koko hommasta tule pakkopullaa. Vaikka tietysti olen ottanut jokaisen maratonin jälkeen juoksulenkkareihin pikkaisen etäisyyttä, ihan vaan, että henkiset haavat paranee ja rakastuu hommaan uudelleen.

Mutta nyt salille.

ps. mikä ihmeen kansanvaellus uudesta Star Wars elokuvasta on muodostunut? Understand, I cannot.

Wednesday, 16 December 2015

Hyvästi näköradio!

Olen ylpeä itsestäni. Jo puolet kaikista joululahjoista hankittu. Eikä tarvinnut edes vaipua sen suurempaan epätoivoon. Vielä muutama hankkimatta, mutta kyllähän tuossa viikonlopun aikana ehtii vielä ihan hyvin.

Itselleni ostin (tottakai se tärkein) etukäteen Sonoksen äänentoistosysteemin (kaksi kaiutinta, yksi keittiöön ja toinen olkkariin).  Olen ihan rakastunut. En tajunnut miten helppoa musan tykittäminen kotona on ennen tätä. Oli kädessä läppäri, iPad tai iPhone, voin nyt parilla klikillä pistää musan soimaan ilman, että koko kaiuttimeen tarvitsee koskea tai vaivautua yhdistelemään jotain johtoja. Ahh. Tämän muutoksen aallossa tein muuten niinkin radikaalin teon, että heitin telkkarin kokonaan pois. Minulla on siis ollut säälittävä huonosti toimiva 10 vuotta vanha telkkari, joka on herättänyt vähänkin tech-savvy vieraissani hilpeyttä. Mutta en ole halunnut ostaa uuttaa, koska en katso telkkaria melkein ollenkaan. Olen viimeksi katsonut telkkaria ehkä 3 kuukautta sitten (!). Eli koska se on ruma ja hyödytön, koin, että koko lååtan voi heittää mäkeen. 

Jos joskus haluan katsoa jotain niin katson sitä läppäriltä (yleensä SATC tai The Affair HBO:lta), mutta viime aikoina en iltaisin jaksa tuijottaa mitään. Teen töitä aika myöhään ja selailen sitten lehteä ja luen kirjaa. Oikeastaan aika ihanaa. On järjetöntä, että joudumme maksamaan veroa siitä skeidasta mitä telkkarista nykypäivänä tulee. Kun joskus vähän edes tekisi mieli nollata ja katsoa tv:tä niin sieltä ei oikeasti tulee yhtään ohjelmaa jota vaivautuisi edes nollatakseen töllöttämään. Ihan niin kuin meitä suomalaisia pidetään vähä-älyisinä, joille voi syöttää ihan mitä shaibaa tahansa. Huoh.

Nojoo, mutta nyt minulla on Sonokseni ja leijun täällä onnellisessa musiikkikuplassani. 

Nyt esim näissä tunnelmissa:

Joulumaisemia odotellessa...

Sunday, 13 December 2015

Onni on.

Eilen vietettiin tupareita ja kämppä täyttyi mahtavista ihmisistä. Olen niin onnellinen. Jotenkin tuntuu, että melkein kaikki asiat elämässä on kohdallaan. Tiedättekö sen tunteen? Ei ole mitään mikä olisi kovin huonosti ja päivittäinen perusvire on euforinen. Kun tanssii nauraen itsekseen kotona silkasta ilosta ja vain koska pystyy, tietää, että asiat on aika hyvin. Kävelen kaduillakin hymyissä suin ja on hauska huomata miten se tarttuu vastaantulijoihin. Paskat harmaudesta, valo tulee sisältäpäin.

Heräsin nyt viikolla joka aamu viiden jälkeen treenaamaan ja oli makeeta miten paljon sai aikaan päivisin. Sammuin myös kuin lyhty kymmeneltä. Toivottavasti tämä rytmi säilyisi vielä hetken. Jetlagilla on puolensa.

Smile. Happiness looks gorgeous on you.

Saturday, 12 December 2015

Bangkok life




Ajoimme Koh Sametilta Bangkokiin kahdeksi viimeiseksi yöksi ennen paluulentoa. Ensinnäkin, jouduimme sinne tullessa aivan järkyttävään ruuhkaan, mikä johti siihen, että istuimme taksissa pari tuntia kauemmin kuin oli tarkoitus. Voitte kuvitella meikäläisen naaman, kun kiemurtelen hermoromahduksen partaalla kolmatta tuntia taksissa. En pystynyt edes puhumaan, potutti niin paljon. Inhoan tuollaista tilannetta, kun asialle ei oikein voi tehdä mitään mutta ottaa aivoon niin vietävästi. Kuuntelin vain musiikkia mököttäen ja yritin meditoida v*tutusta pois.

Nojoo, selvisimme kuitenkin perille hotelliin, joka oli aivan ihana. The Landmark -ketjun 5 tähden hotelli. Bangkokissa huippuhotellit ovat aika edullisia, joten olimme päättäneet "spräädätä". Seuraavan päivän pyörimme huippumerkein varustelluissa kauppakeskuksissa ja kävelimme katsomaan temppeiletä sekä jokiajelulle. Halusin tomerasti kävellä kuuden kilsan matkan jokiajelulle mikä oli inhorealistisen epämiellyttävä kokemus. Ymmärrän miksei ihmiset kävele siellä. Kontrasti hienon hotellin, ostoskeskuksen ja haisevan, meluisan, epäsiivon ja ränsistyneen katukuvan kanssa oli aika jäätävä. Jokiajelulla koko joen vartta "koristi" vieri vierin omaan (kuplassa eläneen) silmääni lohduttomilta ja aivan ränsistyneeltä näyttäviltä hökkeleiltä. Hökkelit olivat ihmisten koteja.  Hyvä, ettei talot olleet juuri murtumassa veteen. Joessa taas telmi aivan järkyttävän kokoisia liskoja (semmoisia krokotiilin näköisiä), ja silti lapset ui. Tuo köyhyys ja likaisuus kyllä pisti naaman peruslukemille. Varsinkin kun, ihmiset iloisesti vilkutteli meille kermaperseturisteille jotka olemme siellä vain ihmettelemässä kauhun valtaamia. Tasan ei mene onnen lahjat. Ei todellakaan.

Tuli aika nopeasti sellainen olo, että haluaa takaisin pieneen ylelliseen kuplaansa. Mitään kun ei asialle voi itse tehdä. Out of sight, out of mind. Päätimmekin pysyä todellisuudenpaossa ja söimme illallisen oman hotellin yläkerrassa. Olimme ajatelleet, että menisimme ulos viimeisen illan kunniaksi, mutta jotenkin kumpaakaan ei enää paljon kiinnostanut lähteä seikkailemaan.

Täytyy sanoa, että vaikka aurinko ja upea lämmin meri teki nannaa, niin tuo viikko riitti hyvin. Oli mukava tulla kotiin. Nythän ei sitä paitsi ole kuin muutama viikko töitä ennenkuin alkaa taas pyhät ja uusi vuosi Milanossa. Jos teillä tosiaan löytyy vinkkejä nähtävyyksistä, merkki-outleteista, baareista jne niin otan kiitollisena vastaan.

Mukavaa viikonloppua!



Wednesday, 9 December 2015

Koh Samet - toimettoman lomamatka

Thaimaan reissu meni tosi hyvin, mutta tuntui siltä, että oli aika tulla takaisin kotiin. Tuo 9 päivää matkoineen riitti hyvin. Reissu oli ensikosketukseni niin Thaimaaseen kuin ylipäänsä Aasiaan. Olen ollut jotenkin todella west-bound reissuissani, joten nyt sai hyvää vaihtelua.

Koh Samet oli kiva saari, joskin rantaviiva ei ollut aivan optimaalista, sillä vesiraja oli niin korkealla, ettei auringonotolle itse asiassa meidän rannalla jäänyt tilaa ollenkaan. Kävelimmekin muutaman kilsan päässä sijaitsevalle ihanalle rauhalliselle paratiisirannalle kolmena päivänä viidestä. Turkoosi meri ja aivan hienon hieno valkoinen hiekka oli itselleni jotain uutta ja ihanaa. Koh Samet oli rauhallinen paikka, joten rentoutusta kaipaavalle se toimii, mutta viikko on mielestäni aivan max. Sen jälkeen on jo tekemisen puute. Mikään kekkerimesta se ei ollut.

Matka saarelle oli kenties vähän liian pitkä. Ensiksi lento Bangkokiin reilu 9h, minkä jälkeen taksi saaren lähisatamaan 2,5h ja sieltä pari tuntia myöhemmin  45 min venematka saarelle.
Se taksikyytihän on sitten aivan omaa luokkaansa. Luulimme kuolevamme. Emme edes siinä aivan kammottavassa 24h-putkeen-hereillä -koomaväsymyksessä kyenneet autossa nukahtamaan, sillä koko ajan sai pelätä että ajamme kolarin. Loppujen lopuksi olin kuitenkin niin poissa että itsesuojeluvaistokin antoi periksi ja vedin sikeitä viimeisen tunnin taksissa.

Päivät rullasi omalta osaltani aika samaa rataa; aamulla lenkkiä, aamupalaa, rantaa, uimista ja lukemista, musiikin fiilistelyä, bisseä ja drinkkejä, tuoreita hedelmiä ja thaikku-illallisia. Emme tehneet mitään suurempaa tutkimusmatkailua alueelle vaan vedettiin aika iisisti ja ilman suunnitelmia. Juuri minunlainen tapa matkustaa. Olen aika go with the flow henkinen kun pääsen maan rajojen ulkopuolelle. Stressaa jos joku suunnittelee joka askeleen ja päivät ovat suorittamista turistinähtävyydestä toiseen. Vaikka suorittaminen erityisalaani onkin, haha. Huomenna voisin kertoa vähän fiiliksistäni Bangkokin suhteen. Kaupunki nostatti tunteita jonkin verran.

Monday, 7 December 2015

The black is back.



Jeps jeps, hyvin tuli otettua etäisyyttä koneelta rusketuslomallani. Eli elossa ollaan ja vieläpä omalle tyylilleni sopivan ruskeahkon värisenä. Ihan ei ylletty niihin tummuustasoihin joihin pyrin, mutta kelpaa kyllä muihin kalpeisiin kaamosmasennuksessa rypeviin suomalaisiin verrattuna.

Olin siis viikon Thaimaassa Koh Samet nimisellä saarella ja lopuksi pari yötä Bangkokissa. Eilen olikin oikein mukava palata kotiin miellyttävään vastatuuleen ja sateeseen. Lenkkeiltyäni melkein joka aamu 30 asteen trooppisessa lämmössä viikon ajan, oli luonnollisesti ilahduttavaa ja mieltä ylentävää lähteä täällä tuulen hakkaamaksi ja sateen piiskaamaksi. Mutta sain kuin sainkin juostua. Jotenkin melkein 12 h lennon jälkeen en vain voinut jäädä makaamaan kotisohvalle. Nukahdin kyllä kuin tukki kello 22, sen verran väsynyt unettoman lennon jälkeen.

Tänään olenkin sitten herännyt viideltä kaikessa jetlagissani ja ollut töissä jo 7 jälkeen. Kerrankin olin ihan ensimmäinen paikalla. Iltatreenien ja hullunkiireisen duunipäivän jälkeen en oikein jaksa kirjoittaa enempää matkasta. Palaan asiaan huomenna uusin silmin ja levätyin mielin. Puss & godnatt.



Back to Top