Pages

Saturday, 30 January 2016

Wild child

Mielestäni on outoa miten samasta perheestä voi tulla persoonallisuudeltaan niin erilaisia lapsia. On myös hauskaa miten parhaimmat ystäväni ovat kaikki vanhimpia lapsia. Samoin poikaystäväni ovat yleensä olleet esikoisia. Ehkä meitä esikoisia yhdistää uran uurtamisesta ja ennakko-odotuksista kumpuava vahvuus. Usein vanhimmat lapset varmaan oppivat ottamaan johtajan paikan koska heiltä vaaditaan esimerkkinä olemista. Esimerkiksi meidän tapauksessa olin jo lapsesta hyvin ulospäinsuuntautunut ja "flirtti" ja hoidin myös kaksi vuotta nuoremman siskon puolesta puhumisen. Siskoni taas on selkeästi rauhallisempi ja pidättäytyväisempi, mutta kuitenkin hyvin kovapäinen ja itsenäinen.

Toisaalta, kun perheeseemme saapui poni joka oli vähän villimmän luonteinen, laitoin huoletta pikkusiskon kokeilemaan ratsastamista ensimmäisenä - itse kun en ollut mitenkään tyhmänrohkea. Eli semmoinen urhea pikku puskuri oli kyllä hyvä olla.

Kun minä ja meidän iltatähtemme selkeästi nautitaan keskipisteenä olemisesta ja tykkäämme hauskuuttaa ihmisiä, on keskimmäinen yleensä vähemmän suuna päänä. Minua seitsemän vuotta nuorempi kuopus on varmaan saanut osakseen sen saman valokeilan jonka vanhin lapsi saa ennen toisten lasten tuloa. Sisaruksiin on omanlainen viha-rakkaus -suhde. Ketään muuta kuin sisaruksia ei tunne niin hyvin, että pieni kisailu ja kateus ja toisaalta ylpeys ja ilo heidän puolestaan on luonnollista.

Mietin myös miten jo pienestä lapsista näkyy selkeät persoonallisuuserot. Jotkut ovat selkeästi ekstrovertimpiä kuin toiset. Kuitenkin minulla on kavereita, jotka lapsena ovat olleet todella ujoja, muuta sitten jossain vaiheessa ovat tehneet 160 asteen käännöksen ja ovat nyt ekstroverttejä. Eli tietyt tapahtumat elämässä voivat muokata persoonallisuutta (tai sen ilmaisua?) ratkaisevasti.

Mutta tuo sisaruus on kyllä jännä juttu. Sitä on tavallaan samasta muotista, samoista tarinoista ja samasta kohtalosta, mutta kuitenkin persoonat saattaa olla kuin kuu ja aurinko. Sitten on niitä pikkuruisia piirteitä, eleitä, helisevä nauru tai äännähdyksiä, jotka paljastavat siteen kaikesta erilaisuudesta huolimatta.

Sisters are different flowers from the same garden

Thursday, 28 January 2016

Oikeustieteelliseen pyrkiminen - miten pääsin sisään ensimmäisellä yrittämällä

Rupesin tuossa katsomaan millä hakusanalla tähän blogiin eniten on eksynyt jengiä ja oikiksessa opiskelu veti korkealta ja ohi muiden. Koska monet alkavat taas pohtia pääsykokeita mietin, että kirjoitan vähän siitä miten itse pääsin ensimmäisellä yrittämällä sisään. Olen kirjoittanut itse oikiksessa opiskelusta aiemmin täällä mutta nyt ajattelin käsitellä enemmän sinne pyrkimistä.

Opiskelin siis Helsingin oikeustieteellisessä ja aloitin opiskelut syksyllä 2005. Pääsykoekirjat vaihtelivat vuosittain, joten etumatkaa ei aiemmin pyrkineillä ollut samalla lailla kuin esim. lääkikseen pyrkivillä (tuolloin lääkiksessä sama kirja luettiin vuodesta toiseen). Meillä valintakoekirjoina oli muistaakseni siviili- ja velvoiteoikeus, oikeusfilosofia ja työoikeus. Sivuja oli kaiken kaikkiaan reilu 600.

Tältä meidän koe näytti. Tuota kun katsoin, totesin etten osaisi vastata varmaan puoliinkaan kysymyksistä enää.

Oma prosessini kokeeseen oli se, että rupesin lukemaan heti kirjoitusten jälkeen. Tavoitteeni oli lukea kirjat kerran läpi joka viikko, mikä toimikin alussa ihan hyvin. Kävin myös Codexin valmennuskurssin, tosin en ehkä aivan täydellä sydämellä. Oma mokani oli ehkä vähän se, että olisin voinut lukea enemmän ajatuksella läpi asioita, enkä keskittyä siihen, että luen nopeasti ja mahdollisimman monta kertaa. Toinen asia mitä näin jälkikäteen mietittynä olisi voinut tehdä toisin, oli että olisin katsonut enemmän vanhoja kokeita. Ihan vain nähdäkseni minkä tyyppisiä kysymykset on ennenkuin paahdan kirjoja. Se auttaa hahmottamaan mitä lukemastaan kannattaa muistaa. Kaikkea kun ei voi muistaa kuitenkaan.

Anyways luettuani reippaana kuutisen viikkoa alkoi into laantumaan. Kun tuli lakkiaisten aika toukokuun lopussa, gonahdin aika täysin ja motivaatio laski rutkasti. Taisinkin jättää kirjat nurkkaan pariksi viikoksi.

Meidän aikaamme (jessus, kuulostan vanhalta), koe järjestettiin vasta reilusti kesäkuun puolella, mikä teki oikikseen lukemisesta nihkeää. Kun muut olivat jo pääsykokeen paremmalla puolella ja nauttivat stadikasta ja auringosta meikäläiset istui vielä ainakin henkisesti koekirjoissa ja kurjuudessa kiinni.

Kun itse koepäivä läheni, olin aivan varma, etten pääse sisään. Olinhan antanut vähän niinkuin periksi. Vielä pari päivää ennen koetta sain puristettua itsestäni pakolla viimeiset mehut ja luin minkä siinä enää ehdin. Kun koepäivä tuli, olin siinä ja siinä menenkö ollenkaan. Tuntui jotenkin turhalta. Rupesinkin jo suunnittelemaan Kauppakorkeaan hakemista. Itselleni näemmä tuo väsähtäminen teki hyvää, sillä itse koetilaisuudessa olin rento. Koin, etten ollut antanut kaikkeani, joten en jännittänyt enkä mennyt paniikkiin. Sen sijaan kirjoitin sen minkä pystyin.

Minulla oli tietysti myös ihan ok paperit kirjoituksista (ruotsi, enkku, lyhyt matematiikka L ja äidinkieli, reaali, ranska E), mikä antoi jotain pisteitä sisäänpääsyssä.

Kun koetulokset sitten heinäkuun puolivälissä julkaistiin ja hyväksymiskirje yllättäen tulikin kotiin olin aivan ällikällä lyöty. Tosi onnellinen - mutta äimistynyt. Jos oikein muistan, meidän sisäänpääsyprosentti oli n 17%.

Muutama vinkki niille jotka kokeisiin pyrkii:

1. katsokaa minkä tyyppisiä kokeet ovat
2. lukekaa, lukekaa ja lukekaa - toisto on opintojen äiti
3. pysähtykää ja miettikää mitä oikein luitte - kerratkaa vaikka päässänne sivun tai kappaleen pääkohdat ja listatkaa paperille sanoina
4. yrittäkää psyykata itsenne rennoksi koetilaisuudessa. Siinä vaiheessa ette kuitenkaan enää voi tehdä mitään millekään. Eli chill.
5. Ai niin, menkää ajoissa koetilaisuuteen - ja tarkistakaa että olette oikeassa salissa ja talossa. Sellaiseen käytännön asiaan kun on ikävä kompastua.
6. ja liikunta auttaa aina ;)

Wednesday, 27 January 2016

Hyvä geelilakkaus Helsingissä?

Ärsyttää.

Olen ruvennut käymään kynsien geelilakkauksessa koska en jaksa lakata kynsiä muutaman päivän välein. Minulla on jostain syystä niin huonot kynnet tai niin agressiivinen tapa käyttää käsiäni, että onnistun toimistotyöläisenäkin pitämään normilakan hyvänä yhden tai kaksi päivää minkä jälkeen se lähtee liuskoittumaan.

Olen käyttänyt kynsilakkaa jatkuvasti vuodesta 2008. En ikinä kulje lakkaamattomilla kynsillä. Mielestäni lakatut kynnet antavat viimeistellyn ilmeen ja toimivat ikään kuin asusteena. On hauska kokeilla eri värejä.

Anyways, olen siis ruvennut käymään geelilakkauksessa sillä se pysyy kynsissä kauemmin. MUTTA, vaihtelee todella paljon tekijän mukaan miten kauan geeliväri pitää. Koska olen käynyt lakkauksessa niin monta kertaa, olen oppinut tulkitsemaan jo kynsiä tehtäessä mikäli väri tulee pitämään. Muutaman kerran on manikyristi tehnyt niin hyvää työtä (tai käyttänyt niin hyviä värejä?) että kynnet on pysyneet kolme viikkoa aivan täydellisinä. Mutta useimmiten jo viikon jälkeen alkaa lohkeilla. Viimeisin fiaskoni oli se, että kävin viime keskiviikkona lakkaamassa kynnet ja jo perjantaina lähti ensimmäiset palat. Mitä hittoa??!  Tulee vähän kusetettu olo kun maksaa 40 euroa jostain joka säilyy vain vähän paremmin kuin itse tekemät.

Eli kysymys kuuluu, tiedättekö te ketään oikeasti laadukkaasti geelilakkausta tekevää tyyppiä Helsingissä?

I need heeeeeeeeelp :(

Monday, 25 January 2016

Amendment n

Olen ehkä joskus saattanut mainita siitä, että olen helposti tylsistyvää tyyppiä ja tottunut siihen, että meneillään on aina jonkinmoinen projekti. Se voi olla maratoniin harjoittelua, keittiöremontti, uuden asunnon etsiminen, muutto, työpaikan vaihto tai joku muu pyrähdys. Välillä - mutta aika harvoin - meneillään ei ole mitään. Silloin saatan vähän ajan päästä keksiä itselleni jotain tekemistä. Innostun vaikkapa lukemisesta tai tavaroiden myymisestä. Kerran keksin että rupean sisustamaan tauluilla..ja no, niitä on vieläkin nurkat täynnä ja noin 20 % pääsi seinälle asti.

Välillä - kuten nyt - tuntuu, että tosi moni palanen elämässä liikahtaa. On Niitä Isoja Muutoksia ja niitä pienempiä. Tuntuu kuin eläisi mannerlaattojen päällä ja ne liikkuvat aika ajoin. Tällä hetkellä ne liikkuvat erittäin suosiollisesti. Ainut mikä harmittaa on se, että kun tapahtuu liikaa hyviä juttuja samaan aikaan, ei niistä ehdi nauttimaan täysin rinnoin. Yritän nyt tietoisesti ottaa minuutin ja fiilistellä kaikkea hyvää mitä viime aikoina on tapahtunut.

(leikin että pystyn olemaan minuutin tekemättä mitään)

Siinä hetkessä, kun taas potuttaa niin ehkä muistan tämän kirjoituksen. Loppuviikosta pääsen näyttämään yhtä makeeta juttua viime viikolta, mutta nyt aion fiilistellä tiettyä herraa vieressäni.



Changes - Faul & Wad Ad vs. Pnau  

Sunday, 24 January 2016

Nanosukset kuuseen.

Yritin käydä äsken Paloheinässä hiihtämässä (eka kerta kahteen vuoteen) ja koko homma oli ihan fiasko. Olen ostanut suurenmoisessa älykkyydessäni nanosukset, jotka mm tämän artikkelin mukaan "toimii sitä paremmin, mitä märempää ja lämpimämpää on." Paskat. Suksi ei liikahtanutkaan. Kävin vielä juttelemassa huollossa, jossa todettiin, ettei nanosuksia voi voidella ja myivät purkin jäänestoainetta. Ei muuten auttanut sekään. Ainut tapa edetä oli kävellä suksilla. Kävelinkin siinä piruuttani hetken ja kirosin koko hiihtoharrastuksen minkä jälkeen pakkasin auton ja häivyin. Se siitä 20 kilometrin reippailustani.

Jalka-asusteista toisiin, en olekaan vielä ehtinyt esitellä uusia perheenjäseniäni. Tämän lemmikin ostin Milanosta Pradan alennusmyynneistä. Mitä mieltä olette? Kun vaatteeni ovat yleensä aika yksinkertaiset niin kengät on hyvä paikka revitellä. Pantterikuosi ja paksut korkeat korot kiinnitti heti huomioni. Tuo tukeva korko sekä edessä päkiän kohdalla oleva nosto takaa että ovat hyvät jalassa ja sopivat ihan siihen kävelyynkin. Oispa kesäisemmät kelit.









Friday, 22 January 2016

Päivä valokuvamallina

Tänään on ollut mielettömän kiva päivä.
a. heräsin kuudelta ja sain tehtyä hyvän aamutreenin
b. oli hauskan hektinen päivä
c. on perjantai
d. sain leikkiä ensimmäistä kertaa aikuiselämässäni valokuvamallia. Hienoa, että vielä näin ikää lisääntyessä avautuu uusia urapolkuja haha.

Sain kaverilta eilen pyynnön tulla malliksi yksiin kuvauksiin ja tottahan toki myönnyin siltä istumalta. All publicity is good publicity, jos minulta kysytään. Päädyinkin töiden jälkeen TBWA:lle kuvauksiin. Oli ihan super hauskaa, vaikka vähän etukäteen pelkäsin, että jäädyn kameran edessä. Varsinkin jos on porukkaa katsomassa, hämmennyn yleensä kuvaustilanteessa. En tiedä johtuiko ajoituksesta (perjantai-ilta) vai rennosta jengistä, mutta kuvaukset meni tosi hyvin. Tosin lopputulosta en ole vielä nähnyt. Palaan kyllä asiaan täällä blogin puolella kun kamppiskuvat lähtee käyntiin. Ihan älyttömän hauskaa se oli joka tapauksessa. Nyt teen vielä vähän aikaa töitä ja menen sitten kaverin kanssa after workille Piece 'n' Love pitseriaan Uudenmaankadulle. Uusi tuttavuus ainakin minulle, joten saapi nähdä mitä vastassa. Nyt sitten venailen, että puhelin alkaa soida ja agentuurisopimuksia tulee ovista ja ikkunoista.

VIP -laiffii odotellessa.




Tuesday, 19 January 2016

Always be closing

Koska toinen makkarini on ollut muutosta lähtien täynnä tavaraa, josta on tarkoitus päästä eroon, on näin puolen vuoden jälkeen ollut pakko todeta, ettei ne pelkällä ajatuksenvoimalla ole sieltä hipsimässä mihinkään. Oispa Harry Potter joka huutaisi "Evanesco". Kun taitoja jaettiin, ei kadotustaiat valitettavasti osuneet kohdalleni.

Mutta, onneksi sain vihdoin ja viimein aikaiseksi kokeilla niinkin triviaalia asiaa kuin tori.fi. Sivusto on oikeasti ollut yllättävän hyvä. Kaikki mitä sinne olen laittanut on mennyt parissa päivässä. Kun tavoitteenani on lähinnä ollut päästä tavaroist eroon ja joku nimellinen summa on bonusta, olen ollut super tyytyväinen siihen, että rahaa tulee ja kamaa menee. Milanon shoppailun jälkeen olen ihan oikeasti päättänyt, että nyt sitä inventaariota pitää tyhjentää eikä kasvattaa. Olen myynyt jo yhden ikivanhan Mulberry-laukun, yhden See by Chloé laukun, yhdet Ugg-kengät sekä ikivanhan telkkarini ja kajarini. Parasta on, että tulee oikeasti hyvä mieli kun saa noita turhia tavaroita jollekin joka ehkä käyttää niitä, samalla kun jokainen kauppa tuo semmoista pientä closed won -fiilistä. Tänään laitoin taas yhden Marc Jacobs laukun, yhden Armani Exchange laukun ja lumilautani myyntiin.

Kunhan saisin tarpeeksi tavaraa veks niin voisin ruveta sisustamaan nykyistä ns "shit and shoe room" -huonetta. Saan kyllä clousata vielä vähän ennenkuin mahtuu mitään neliömetriä suurempaa...


Monday, 18 January 2016

It's A-Okay.


Tänään on semmoinen päivä, että olen liian onnellinen nillittääkseni täällä mistään.
Duuni on kivaa,
ihmiset siedettäviä,
jaksoin käydä treenaamassa töiden jälkeen; ja
saan viettää iltaa töitä tehden, mutta lempityypin kanssa samalla sohvalla.

Enkä lentänyt kuin kerran persuksilleni kävellessä aamulla töihin. Mutta ei se haittaa - kukaan ei nähnyt. Huomenna saan varmaan käydä ostamassa ihan ihka oman lapion ja kaivaa auton taas kinoksesta. Sekään ei tällä hetkellä potuta. Keksin myös, että voisin hilpaista hiihtämään joku ilta. Tuollahan on täydelliset hiihtokelit nyt. Who's in?

I'm on Fire - Bruce Springsteen
To them we are only shadows - Worm Is Green

Saturday, 16 January 2016

Everyday I'm shoveling



Elikkäs kävin tuossa kaivamassa viikon jälkeen autoni lumikasan alta Hernesaaresta. Piti oikein lainata lapio naapurilta, enhän tietenkään itse omistaisi mitään niin järkevää. Ei kuulu imagoon.
Eikä muuten ollut mikään huvipursiajelu. Sai lapio hieman heilua, ennenkuin oli olemassa semmoinen auton mentävä aukko lumivallissa. Työaikaa hieman pitkitti se, että koko homma oli tottakai dokumentoitava tarkasti Snapchatissä ja lähetettävä poikaystävälle ylidramaattisia viestejä siitä mitenköhän aion tästäkin selvitä. MUTTA runnoessani autoa lapioimastani aukosta, pysähtyi joviaali lunta kuskaava rekkakuski ja hyppäsi lapio kädessä ulos autosta auttamaan. Kertoi siinä samalla minulle vielä hyvän elämän ohjeita. Voi että. Siinä suli taas jääkuningattaren huurteinen sydän. Hieman oli huono omatunto siitä, että kun ensalkuun huomasin, että hän pysäytti auton ja katseli menoani, niin mutisin itsekseni  "mitä helvettiä tuokin tuossa toljottaa?!" Olenpa kiltti ihminen. Nyt häpeän kotona käytöstäni. 

Thursday, 14 January 2016

Bitch.


Olen aika suorasanainen tyyppi. Monet varmaan kokevat minut vähän ämmäksi, koska en jaksa kaunistella asioita. Monet kavereistani nauraakin välillä sille, että Jassulta tulee aina ruma totuus. Sen ehkä huomaa täällä blogissakin. Välillä kärjistän vielä hieman mustavalkoisemmaksi kuin oikeasti ajattelen, jotta tähän hommaan saa vähän viihteen tunnetta.

Ärsyynnyn helposti ja jos niin käy niin kommunikointini on aika suorasukaista. Miksi kierrellä ja kaarrella, kun voi säästää kaikkien aikaa, vähentää harhaluuloja ja edistää tervettä itsetuntoa. Jos joku tekee asiat huonosti tai on muuten vain typerä - miksi lisäisin bensaa liekkeihin ja kehuisin? En ymmärrä sellaista. Toisaalta, kun näen hyviä asioita ja yritystä osaan kyllä arvostaa ja kehua vuolaasti.

Olen vain miettinyt sitä, että onko esimerkiksi oikeasti hyödyllistä kehua esimerkiksi lasta välttävästä taidosta? Haluammeko tukea naiivia todellisuudesta irrallista itseluottamusta?
Eikö mieluummin keskittyisi kehumaan jotain missä hän on todella hyvä ja todeta rehellisesti, että tämä välttävä taito vaatii vielä hieman työstöä. Olen ainakin itse hyvin kriittinen sen suhteen, että en missään nimessä kuvittele olevani hyvä jossain missä en ole. Ei ole esimerkiksi mitään nolompaa kuin ne yksilöt jotka luulee osaavansa laulaa ja käy nöyryyttämässä itseään koko kansan edessä Idolsin kaltaisissa humpuukiohjelmissa. Siinä olisi vanhemmat voineet pelastaa henkilöbrändin totaaliselta tahriintumiselta. Mutta ei. Myötähäpeä. 

Nojoo. Itse arvostan enemmän kehuja ihmiseltä joka kertoo totuuden. Koko totuuden. Eikä muuta kuin totuuden.



Kiitos ja anteeksi.


Tuesday, 12 January 2016

Annos itsekuria, kiitos!



Pyhien jälkeinen ryhdistäytymisliike on jäänyt aika vaimeaksi. Tuntuu, että koko ajan tulee syötyä epäterveellisesti eikä liikuntamäärätkään ole aivan huipussaan. Sain tietysti pienen flunssan reissun jälkeen, mutta yritin treenata silti. Ärsyttävää, koska oli todella hyvä flow päällä ennen Joulua ja nyt tuntuu, että olen vähän retuperä-nimisessä kuopassa. Yleensä treenaaminen ja sokerin välttäminen auttaa, mutta en ole nyt onnistunut skippaamaan herkkuja. Huono ruokavalio väsyttää. Ja tuo kamala keli vasta pistääkin mielen harmaaksi. Tänään hiihdin taas 10 sentin koroissa lumikinoksien läpi töihin ja kiroilin koko maan ja ilmaston. Vielä viime viikolla Milanon lentohärdellin jälkimainingeissa vannoin, etten lähde täältä enää koskaan. Jep jep. Milloin voi pakata laukut?

Peruin kaiken kukkuraksi Pääsiäisen Mexiko-reissun koska paluulentojani siirrettiin. Päädyin siihen, että ehkä koko reissusta tulee nyt vähän liiaksi säätöä. Ehkä joku neljä päivää Alpeilla lohdutuspalkinnoksi?

Ryhdikkäät ja epäterveelliset jaksot tietty kuuluu elämään. Mutta ahdistaa, etten heti saa kurssia käännettyä. Missäs se tahdonvoima taas luuraa? Heeeeeelp.


Sunday, 10 January 2016

Why live anywhere else than in a mansion?





Hengasimme eilisen päivän Porvoossa ja yövyimme Haikon kartanossa. Porvoossa nyt olen käynyt kerran jos toisenkin mutta Haikon kartano oli uusi tuttavuus. Vähän pettymys se tosin oli - upeasta kartanorakennuksesta huolimatta - sillä saimme vasta paikalle tultuamme tietää, ettei kylpyläosasto ollut auki. Haikossa. Ilman kylpylää. Yep. No eipä siellä sitten mitään tekemistä ollutkaan, joten lähdimme illaksi taksilla takaisin keskustaan ja söimme dinneriä Sinnessä. Juoksimme sieltä vielä Irish Coffeelle todella tunnelmalliseen Porvoon Paahtimoon. Ja siis kyllä, juoksin kirjaimellisesti hameessa, turkissa ja 12 sentin koroissa Sinnestä sillan yli Paahtimoon. Muuten olisimme jäätyneet matkalla.

Piipahdettiin aiemmin päivällä myös Suklaakahvilassa ja Zum Beispielissä lounaalla. Voin suositella varsinkin tuota jälkimmäistä. Hauskaa tämä pieni retkeily - viikonloppu tuntuu heti paljon pidemmältä kun on käynyt jossain muualla. Nyt mietin kuumeisesti, että miten saan Haikon kartanon itselleni. Sehän sopisi swaggeriini aivan loistavasti. Great Gatsby -henkistä laiffia odotellessa.

"And I like large parties. They're so intimate. At small parties there isn't any privacy."
-F. Scott Fitzgerald, The Great Gatsby





Saturday, 9 January 2016

Borgå bound.

Tänään lähdetään treenin jälkeen harjoittamaan kotimaaturismia Porvooseen. Kun tallustin eilen autolle kokeilemaan käynnistyykö se noin kahden viikon seisonnan ja paukkupakkasten jälkeen, olin todella yllättynyt kun se suureksi ilokseni käynnistyi mutkitta. Huh. Joten nyt jopa pääsee sinne Porvooseen. Mennään varmaan kävelemään vähän vanhassa kaupungissa ja katsellaan niitä vanhoja puutaloja joen varrella. Mitä muuta Porvoossa voi tehdä? Ihastella palanutta kirkkoa ja ampumavälikohtauksesta tunnettua McDonaldsia?

Siellähän on esim se Bistro Sinne, jossa olen käynytkin joskus brunssilla. Ja Brunbergin tehtaan myymälä. Varmaan keskityn lähinnä  kuolaamaan niiden satumaisen herttaisten vanhojen talojen perään. Erityisen ilahduttavaa on tietysti se, ettei tuolla enää jäädy kahdessa minuutissa.



Kuulin muuten vinkkiä Snappaajat -sivustosta, johon voi rekisteröityä. Siellä voi selailla suomalaisia snappaajia ja etsiä itseään kiinnostavia seurattavia. Sain myös kasan uusia seuraajia sitä kautta. Jos Snapchat on mieleen, niin kannatta ehdottomasti rekisteröityä.

Hauskaa lauantaita!

Wednesday, 6 January 2016

Belieber Victim.


Drake - Pound Cake Ft. Jay-z
The Weeknd X Ember Island - Can't Feel My Face (Steve Void Remix)
Spark Master Tape - KKaptain Baseball Bat Boi (Produced By Paper Platoon)
Major Lazer - Light It Up (feat. Nyla & Fuse ODG) [Remix]
Chris Brown - Look At Me Now ft. Lil Wayne, Busta Rhymes

Tässä muuten pitkästä aikaa otetta tämän hetkisestä musiikillisesta innoituksestani. Okei

Okei, myönnettäköön, että Justin Bieberiä minäkin olen kuunnellut. Kuten muukin Telluksen popula. Niin tarkoituksella kuin passiivisesti kärsien siitä, että sitä soitetaan kaikkialla. Siis kaikkialla.
Miten yhdellä pojalla voi olla niin monta biisiä hittilistoilla samaan aikaan?
Ollaan mukamas pahoillaan, sitten sen äiti ei tykkää musta vaikka tykkää kaikista, kuulemma pitäisi mennä rakastamaan itseään. Vielä lisäksi se ei tajua mitä tarkoitan kun en halua, että se liikkuu mutta pyydän, että se lähtisi. Kaiken kukkuraksi uhkailee, että aikoo vielä näyttää mulle. Ihme jäbä.

ps. hitto tuolla on kylmä.


Tuesday, 5 January 2016

Gym time!

Yes! Vihdoinkin kotona. Päädyimme laskeutumaan melkein 20 tuntia ajateltua myöhemmin. Siinä hässäkässä myös laukusta meni toinen pyörä, joten sain kyllä kärsiä jokaisesta grammasta korkokenkää jonka olin turhamaisuudessani ostanut. Kannoin siis niin laukkua, ostamaani hätäreppua, Louis Vuittonia ja yhtä kenkäkassia. Mutta pääsin kuin pääsin kotiin. Sitä paitsi sain tehtyä kiitettävän työpäivän ihan liikenteessäkin - kiitos nykyteknologian. Ja se lumen tuoksu joka oli vastassa? Ihanaa! Rakastan jokaista negatiivista celsius-astetta tällä hetkellä. En enää ikinä lähde ulkomaille. Paitsi ehkä sitten Pääsiäisenä. Tarkka harkinta-aika päällä sen suhteen.

Mutta todellinen ilouutinen on se, että tänään pääsen vihdoinkin salille! Aion olla jonottamassa Elixian ulkopuolella tasan 6.30. Eilen en enää illalla jaksanut lähteä minnekään, ja olin niin vihainen kun en vieläkään päässyt rutiineihin kiinni. Olen niiiiin rutiini-ihminen. Ahdistavaa, kun on syönyt ihan mitä sattuu eikä ole treenannut kuuteen päivään. Tunnen itseni ihan Michelin-mieheksi ja vaatteet kiristää. Yäk. Nyt alkaa taas vähän terveellisemmät ajat. Ensinnäkin treenimäärät normaaliksi (6 kertaa/vko) ja sokeri pois. Höttövalkoinen leipä, pasta ja pizza saa riittää vähäksi aikaa.

Ja parastahan on, ettei huomenna tarvitse mennä ainakaan toimistolle. Töitä saatan joutua tekemään. Mutta kotisohvalla se ei edes ole paha. Ja salilla aion vetää kunnon kiireettömän treenin.

Mutta nyt jonottamaan Elixiaan. Ciao!






Monday, 4 January 2016

Stuck in Milan

Juuri kun pääsin kiittämättömästi valittamasta, että haluan kotiin, oli karma korvat höröllä ja päätti, että Finnair jättääkin meidät tänne. Eli lento peruuntui parin tunnin myöhästymisen jälkeen ja meidät ohjattiin viereiseen Sheraton hotelliin yöksi. Ihan kiva hotellihan tämä on, ei sen puoleen. Mutta jos nyt lähdetään siitä, että meikäläisen "nyt muistan miksi vihaan matkustamista" -kiintiö täyttyi jo siinä vaiheessa kun odotimme check-iniä alkavaksi, voitte kuvitella mitkä vibani ovat olleet siinä vaiheessa kun olen tämän lisäksi a) odotellut kaksi tuntia konetta ja b) kone loppujen lopuksi perutaan enkä pääse kotiin ollenkaan. Siinä joutui vetämään sellaista nyt-supistaa-ihan-hemmetisti -henkeä kentällä. Kun vielä jonotimme yhden tunnin hotellissa jotta kaikki 180 henkilöä koneestamme saisi huoneen, olen ollut niin hajalla, että lähinnä nauroin. Ja se ruoka mitä meille luvattiin oli loppu kun pääsin ruokapaikkaan asti. [hengitä sisään - hengitä ulos]

Huomenna pitäisi ainakin paremman siskon (eli minä, haha) päästä kotiin 11.25 lähtevällä lennolla. Pikkusiskon tilanne on vielä hieman epäselvä

Muutenkin pitää tässä sanoa, että Milanon kentällä oleva henkilökunta mielestäni hoiti tämän tilanteen aika surkeasti. Check-inin henkilökunta ei missään vaiheessa kuuluttanut miksei check-iniä avata ajoissa vaikka jengi jonotti siinä toista tuntia. Lähtöportilla, noin tunnin myöhässä, ilmoitettiin siitä, ettei koko kone ole koskaan lähtenytkään Helsingistä. Tällöinkään ei viitsitty kuuluttaa mitään, vaan jengi oikeasti oli rikkinäisen puhelimen varassa. Sitä, miten illan marssijärjestys menee (hotelli, uusi lento, ruoka jne) valotettiin suurin piirtein niille jotka sitä tajusi kysyä. Tämä oli ensimmäinen kerta kun jäin yöksi lennon myöhästymisen takia ja toivottavasti viimeinen.
Nyt rupesin jo miettimään, että jaksanko oikeasti lähteä Meksikoon parin kuukauden päästä. Siinä reissussa on tiedossa kaiken kaikkiaan viisi lentoa. Millä todennäköisyydellä pääsen enää koskaan isänmaan kamaralle?




Sunday, 3 January 2016

A Modo Mio


Ei mitään hajua mitä tuo tarkoittaa - epäilen ettei mitään varsinaista sulopuhetta
Viimeinen Ehtoollinen Santa Maria delle Grazie -kirkossa


Viimeinen aamu Milanossa. Odotan jo, että pääsisin Helsinkiin. Ehkä viisi päivää oli kuitenkin vähän liikaa. Jotenkin sitä aina lentoja varatessa miettii, että mielellään viettää viimeisen päivän kunnolla kohteessa, eikä ota aikaista lentoa. Ja aina kaduttaa viimeisenä päivänä, kun joutuu polttamaan aikaa ja tietää, että on kotona vasta yömyöhään. Varsinkin kun edessä on joka maanantainen klo 8.00 aamupalaveri. Huoh.

Nyt on sitten vielä semmoinen tilanne, ettei millään maailman ihmeellä nuo ostokset tule mahtumaan laukkuuni. Eli joudun ostamaan jonkun hätälaukun, jotta saan kaiken roudattua kotiin. Mutta ostoksia en kyllä kadu. Nevör.

Klassisen sisarrakkauden hengessä istuimme eri puolilla salia syömässä aamupalaa (okei, siskoni oli jo melkein valmis kun tulin aamiaiselle) ja vietetään päivät omilla poluilla. Myös siitä miten ja milloin mennään kentälle oli vähän eripuraa, joten mennään eri matkaa eri aikaan. Samalle lennolle. Onhan se koomista, mutta kompromissit on kyllä ihan hanurista, silloin kumpikaan ei ole onnellinen. Utilitaristisen ajatustavan mukaan me molemmat olemme onnellisempia itsenäisinä, omilla teillämme ja täten onnea on yhteensä enemmän. Eli suuremman onnellisuuden periaatteen mukaisesti käytöksemme on hyväksyttävää ellei peräti toivottavaa. Lähdenpä tästä siis itsekseni pyörimään.

Käsittääkseni Helsinki-Vantaalla vastassa taitaa olla mukava pakkanen. Parempi sekin kuin tämä harmaus ja sade. Vaikka kaupunki kaunis mielestäni onkin.

To round it up - on ihana päästä kotiin.



Saturday, 2 January 2016

Päämäärättömänä Milanossa.









Eilinen päivä Milanossa oli aika tyhjäkäyntiä. Ei niin, että olisi ollut dagenefter, vaan siksi, että kaikki oli kiinni. Olisipa edes museot olleet auki niin olisi tullut käytettyä aikaa jotenkin hyödyllisesti. Sen sijaan nukuin yhdet päikkärit ja menin yhdeltätoista nukkumaan ja heräsin vasta 11h myöhemmin tänä aamuna. Ainakin joulunaikaan kertyneet univelat alkaa kohtapuolin olla kuitattu.

Mutta tosiaan, täällä ei muuta kuin käppäilty ympyrää ja katseltiin niitä juttuja mitä ulkoa pystyi ihastelemaan, kuten Arco Della Pace (Riemunkaaren näköinen härpäke), Parco Sempione (Hyde Parkin ja Central Parkin vastaava) sekä Naviglin alue, jossa piti olla makeita drinkkipaikkoja. Illalla oli niin sumu, ettei siitä kanava-alueesta kyllä pahemmin näkynyt ulkoakaan.

Siskoni lähti reippaasti liikenteeseen jo ennenkuin heräsin, joten kohta minunkin on määrä lähteä lompsimaan jonnekin.  On muuten jotenkin huvittavaa, että vaikka olen kotona arjessa todella päätön kana joka juoksee paikasta toiseen, en matkustaessa jaksa kiirehtiä ja stressata yhtään. Nukun niin kauan kuin huvittaa ja menen miten sattuu ja milloin huvittaa. Tämähän on loma! Nautiskelen mieluummin hitaasti atmosfääristä ja tarkkailen ympäristöä.

Ajatuksenani olisi käydä Quadrilatero d'Oro -muotialueella ja sitten lyöttäytyä siskon seuraan katsomaan Leonardo da Vincin l'Ultima Cenaa (Viimeinen Ehtoollinen).


Shoppailua on sitten tehty ihan antaumuksella. Merkkiliikkeissä on täällä kaupungissa ollut alennuksia (esim Prada -50 %) ja kävin myös Serravalle -outlet alueella, missä tarttui mukaan kiitettävä määrä kamaa. Nyt plakkarissa on neljät korkokengät (voin esitellä joskus toiste) ja vähän vaatteita. Mitenköhän aion saada kaiken käsimatkatavaroissa takaisin Helsinkiin... Siinäpä pähkinä.


Back to Top