Pages

Monday, 30 May 2016

Yksi annos vauhtia!

Olen monesti maininnut, että pidän työssäni eniten siitä, että joka päivä on täynnä erilaisia asiakkuuksia, projekteja, tapaamisia, tehtäviä ja ihmisiä. On vauhtia ja vaihtelua.
Viime viikko oli taas astetta makeampi duuniviikko. Tiistaina olin tutustumassa teollisen asiakasyrityksemme ihmisiin ja tehtaaseen Tampereella, maanantai ja torstai oli melkein back-to-back täynnä palavereita ja valmistelin yhtä tarjousta. Perjantaina oli sitten koko päivän kuvauskeikka Lamppeenrannassa toisen teollisen asiakkaan tehtailla. Sunnuntaina kävin vielä auttamassa yhtä asiakasta sisällöntuotannossa muutaman tunnin Elastisen keikalla. On siistiä päästä näkemään asiakkaiden varsinaista businestä ja kuunnella mitä haasteita heillä on. Sitä oppii jotenkin eri aloista yllättävän paljon. Esimerkiksi teollisella B2B yhtiöllä kun on aika eri tyyppistä sisältöä ja mainonnan tarvetta kuin kuluttajabrändillä. Pidän myös siitä että asiakkaisiin tutustuu aika hyvin vuosien varrella - eri lailla kuin mitä monessa muussa konsulttipalvelussa.

Tämä viikko on taas - matkoja lukuunottamatta - tupaten täynnä. Koska lauantaina on maraton, koetan kuitenkin saada rauhoitettua elämää muuten ja saada kroppaa levättyä juoksuun. Kävin tänään hierojalla availemassa pakaralihaksia. Lennän perjantaina suoraan töiden jälkeen Tukholmaan ja sieltä sunnuntaina iltapäivällä kotiin. Sitten aionkin ruveta keskittymään taas salitreeneihin.

Tässä muuten ihan saamarin hyvä biisi juoksivauhdin kirittämiseen. Bongasin sattumalta Spotify:n Running listoilta. Varsågod:
Major Lazer - Scare Me (feat. Peaches & Timberlee)

Tehtaan kuvauksissa piti tietysti olla asiaankuuluvat turvavarusteet. Korotkin joutui jättämään kotio tällä kertaa. Nevö ägen. Kuva: Ville Vauhkonen

Thursday, 26 May 2016

30 kilsaa yksinäisyyttä

Pakotin itseni juoksemaan landella sunnuntaina viimeisen pitkän lenkin ennen maratonia, 30 kilometriä. Lähdin juoksemaan vähän liian myöhään sillä aamupäivän helle oli jo päällä, mikä vähän epäilytti. Samoin olin lähtökohtaisesti ajatellut juoksevani tuon pitkän stadissa, sillä Snappertunassa reitissä kuin reitissä tulee isoja ylämäkiä ja alamäkiä vastaan. Näitä ei kaupunkimaratonissa ole ja
olisin halunnut mahdollisimman "totuudenmukaisen" valmistelevan lenkin. Hutiinhan se meni. Tuntui alusta asti aika raskaalta, eikä juoksu kulkenut. Ihanteena oli juosta ajassa 2:45, mut paskat. Ensimmäiset 40 minuuttia meni edes vähän lähelle sitä vauhtia, minkä jälkeen vauhti valui hitaammaksi ja hitaammaksi. Loppujen lopuksi vedin matkan ajassa 3:02, mikä oli super huono verrattuna aikatavoitteisiin. Annoin vain jotenkin periksi, kun ei lähtenyt heti sujumaan. Minulla oli mukana pari geeliä, litra urheilujuoma-vesi -blandista ja rusinoita, eli ei energiansaannista jäänyt kiinni.

Pitkien rupeamien aikana alkaa  myös aina neuvottelemaan itsensä kanssa, tyyliin "etkö nyt voi vain nautiskella tästä juoksusta ja olla ylpeä siitä, että jaksat ylipäänsä juosta yksinäsi tällaisen matkan?" On vaikea psyykata itseään kun juoksee yksin maantietä pitkin ja tuntuu ettei maailmassa ole muita. Ei ole oikein mitään mistä vetää energiaa kuin satunnaiset hyvät biisit. Sitä on aivan oman ajatuksenvoiman armoilla. Aika yksinäistä puuhaa. Miten te muut psyykkaatte itseänne pitkillä lenkeillä, jotta vauhti pysyy, vaikka jalat ovat lyijyä? Varsinaisissa juoksutapahtumissa adrenaliinia on enemmän ja muista juoksijoista ja kannustajista saa virtaa. Tapahtuman fiilis vetää mukanaan. Tottakai tapahtumassakin 20-35 kilsan välillä tulee aika synkkiä mietteitä omasta järkevyydestä ("Miksiköhän olen taaaaaas ajanut itseni tähän tilanteeseen?", "Tämä on sitten vit** viimeinen maraton mitä ikinä juoksen!!!")...Kunnes pääsen maaliin ja olen niin euforisessa tilassa että ilmoittaudun heti seuraavaan maratoniin - kuten viimeksi kävi. Noh, nyt saan lusia sen tyhmyyden rangaistusta.

Jos juoksu suoraan sanottuna kusi, niin palautuminen olikin sitten yllättävän helppo. Juoksun jälkeen sattui ja kolotti tosi paljon, mutta hyppäsin kylmään mereen uimaan saadakseni veren kiertämään ja sen jälkeen saunaan. Tämä rentoutti lihakset melko hyvin. Illlallisella vedinkin 12 sentin koroissa ja seuraavana päivänä olo oli ihan normaali. Ei mitään merkkiä että olisi juossut kolme tuntia edeltävänä päivänä. Olen silti pitänyt kolme päivää lepoa juoksun jälkeen. Ehkä vähän laiskotti.
Vasta tänään menin Elixialle juoksemaan juoksumatolla 6*800 metrin spurtteja 12,5 km/h vauhdilla. Sen jälkeen olisikin voinut mennä nukkumaan.. Jälkihiki oli jotain aivan järkyttävää.

Tuesday, 24 May 2016

Ihan parhaat geelikynnet.

Olen ihan ihkuna uusiin kesäkynsiini. Kävin laittamassa uudet geelivahvistukset eilen ja visio oli jo selvä. Minulla oli viime kerrasta ollut yksi kynsi tätä tyyliä, ja tykästyin niin paljon, että oli pakko saada koko paketti samaan värikuosiin. Olen tosiaan käynyt nyt koko kevään laittamassa geelivahvistukset Karmassa Chillä. Hän tekee kynnet todella hvyin. Ne säilyy hienona kolme viikkoa jopa meikäläisellä, jolla normi lakka kestää yleensä 1-2 päivää ja geelikynnetkin yleensä vain viikon. Olen päättänyt, että käyn ilomielin laittamassa kynnet kolmen viikon välein jos ne pysyy näin kauniina ja säästän rasittavan kynsienlakkaus- ja eritoten kynsienkuivatus ajan! Karma on vielä ihan duunini vieressä Etu-Töölössä, joten tekeminen sujuu ilman logistisia aikatauluhaasteita.
Tehokasta, tehokasta ja hyvän näköistä - just the way I like it.




Jos haluatte kokeilla laadukasta geelilakkausta niin käykää oikeasti kokeilemassa Karmaa Ruusulankadulla. Saatte 10 € alennusta kynsistä kun mainitsette blogini. 

Makeeta päivän jatkoa ihan jokaiselle!



Saturday, 21 May 2016

Yritysmaratonviesti 2016




Vedettiin tosiaan eilen kahdella eri tiimillä Yritysmaratonviesti Töölönlahdella. Meillä on onneksi toimisto juurikin Töölönlahdella joten siirtymät sujui helposti. Ne jotka juoksi lopussa pystyi tekemään töitä kunnes oma vuoro alkoi häämöttämään. Suurin osa juoksi pari kierrosta vuorotellen juoksua muiden kanssa. Eli käytännössä kierrosten välillä tuli taukoja. Olin ajatellut että teen töitä oman juoksun jälkeen ja pyysin päästä alkuun siten että vedän omat kolme kierrosta putkeen. Olinkin yhdeltä startissa. Ajattelin, että otan omasta juoksusta vauhtilenkin irti, jotta saisin nopeutta harjoitettua Tukholman maratonia varten.

Vaikka yksi kierros Töölönlahden ympäri on vain n 2,2 km ja yhteensä juoksua itselleni siis tuli 6,6 kilsaa niin oli kyllä pirun raskasta köpöttää. Hiekka pöllysi ja huomasi että keuhkoihin kertyi pölyä.

Ihmiset juoksi todella kovaa, koska kierrokset oli niin lyhyitä ja kaduin jo ensimmäisen kierroksen puolivälissä tyhmyyttäni. Olisi pitänyt ottaa niitä hiton taukoja ja antaa jonkun muun juosta välillä. Siinä vaiheessa kun levänneet juoksijat tulivat toisen ja kolmannen kierroksen alkaessa minun ohi onnellisesti kirmaten, oli otsa vähän rypyssä.

Mutta aikani oli ihan ok, ja uskon että sain taas vähän nopeutta harjoitettua. Juoksin
- ensimmäisen kierroksen keskimäärin 4:41 min/km,
- toisen  kierroksen keskimäärin 5:01 min/km,
- kolmannen kierroksen keskimäärin 5:04 min/km
Yhteensä siis 6,6 km ajassa 32:44.

Joukkueemme suoritti maratonin aikaan 3:19. 30 min nopeammin kuin toinen joukkueemme, mikä tietysti on tärkeintä haha. Ei muuten naurata se että pitäisi juosta 30 kilsaa tänä viikonloppuna. Lipsahti eilen juoksijoiden kesken vähän jatkojen puolelle... Olimme vuokranneet Lauttasaaresta kattosaunan ja cateringin sinne ja olin kotona vasta puolelta öin. Ehkä siirrän huomiseksi.
Kuva Mikko Ant-Wuorinen

Muutaman kollegan kanssa bisse tietysti kädessä juoksun jälkeen
Kuva Mikko Ant-Wuorinen

Kuva Mikko Ant-Wuorinen

Friday, 20 May 2016

Ylennys

Sain toukokuun alusta ensimmäisen ylennykseni. Olen tätä nykyään asiakkuusjohtaja. Työnkuvani ei sinänsä muutu, sillä olen melko itsenäisesti hoitanut asiakkaita tähänkin mennessä, mutta ihan älyttömän kivalta tuntuu päästä ikään kuin eteenpäin. Uranvaihto aiheutti tietyn set backin työportailla, kun piti päästä sisään uuteen alaan. Mutta paljon parempi näin. Uskon että on - jossei nyt helpompaa - niin ainakin merkittävästi miellyttävämpää edetä tehtävissä jotka sopii itselleen paremmin. Olen kuitenkin todella uraorientoitunut ihminen ja aikomuksenani on nousta johtotehtäviin, joten se, että liikun koko ajan ainakin jollakin tasolla eteenpäin on itselleni oleellista. 

Pidän muuten työssäni siitä, että (esim juristihommiin verrattuna) se on tosi vapaata. Kukaan ei vahdi olenko toimistolla, vaan töitä saa tehdä kotoa tai kahvilassa jos on mahdollisuus. Työpäivistäni iso osa menee asiakkaiden luona ja erinäisissä palavereissa, mutta kun on mahdollista jäädä kotiin töihin niin teen usein niin. Kotona keskittyminen on parempaa, kun ihmiset ei tule kyselemään ja keskeyttämään koko ajan. Toisaalta tulee nopeasti myös sosiaalinen kaipuu toimistolle. Meillä on kivaa nuorta porukkaa töissä, joten on oikeasti tosi hauskaa olla sielläkin uurastamassa. Mutta esimerkiksi tällä viikolla olin maanantaina toimistolla, tiistaina kotona, keskiviikkona toimistolla kunnes palavereiden jälkeen siirryin kotiin töihin ja eilen aamulla toimistolla palaverissa ja puhelussa jonka jälkeen palavereissa asiakkaiden luona sekä mainostoimistoissa neljään asti, minkä jälkeen siirryin taas kotiin. Eräänä päivänä istuin esimerkiksi tunnin parvekkeella puhelinpalaverissa nauttien auringosta.

Rakastan sitä, että on paljon palavereja ja siirtymiä - on kiva nähdä eri ihmisiä ja paikkoja päivän aikana. Mutta toisaalta on ihanaa olla välillä töissä ihan hissun kissun toimistolla tai kotona koko päivän.

Viikot menee vaan aivan sairaan nopeasti. Ehkä juurikin siksi että päiväni vaihtelevat paljon ja tapaamisia on yli puolet työajasta. Vastahan oli lauantai ja HCR.
Tänään on tiedossa viikottainen aamupalaveri ja kilpailutukseen valmistautumista minkä jälkeen juoksemme Töölönlahdella Yritysmaratonin. Minä olen heti startissa juoksemassa ja vedän kolme kierrosta (n 6 kilsaa). Muut juoksevat vuorotellen, mutta pyysin, että pääsen suorittamaan heti alkuun ja putkeen jotta voin palata sitten toimistolle töiden pariin. Otan sen ihan vauhtitreeninä Tukholman maratoniin. Ja sää on kuin morsian - vähänkö hauskaa!


Wednesday, 18 May 2016

Low Power Mode

Olen päättänyt että jätän seuraavat kolme Tukholman maratonia edeltävää viikkoa salitreenit pois ja keskityn juoksuun (kirjoitanko muuten enää mistään muusta kuin treeneistäni??). Juoksen nyt 3-4 kertaa viikossa ja jätän viimeiset viisi päivää täydelliseen lepoon. Ja arvatkaa mitä huomasin heti? Jumaliste kun on paljon ylimääräistä aikaa! Ihan niin kuin olisi lomalla tai viikonloppu koko ajan. Kun on tottunut heräämään kuuden jälkeen joka arkiaamu jotta ehtii treenaamaan ennen töitä, niin nämä kasin aamut ovat aivan mahtavia. Miten ihanaa onkaan nukkua niin pitkään ettei enää edes viitsi yrittää vaikka herätyskello ei ole soinut.

Treenaan normaalisti kuusi kertaa viikossa joten elämä on aika erilaista kun yhtäkkiä tulee kolme lepopäivää lisää. Mutta varmasti tekee hyvää ottaa iisimmin niin on paikat levänneet ennen maratonia. Sitä paitsi juoksen esim viikonloppuna 30 kilsan lenkin eli siihen tarvitsee vähän enemmän palautusta kuin perus tunnin treeniin.


Monday, 16 May 2016

Tiesitkö että?

Tiesittekö että Kreikassa voi lasketella? Olin aivan äimänä kun pedikyyriä tekevä nainen kertoi minulle, että hän oli lomaillut hiihtokeskuksessa pohjoisemmassa osassa Kreikkaa. Wooot?

Siinä me sitten googlattiin yhdessä Kreikassa sijaitsevia hiihtokeskuksia ja hän näytti myös muita makeita paikkoja, joita maasta löytyy. Nyt sain päähäni, että kaikessa erikoisuudenhakuisuudessanihan (hitto mikä sana - ei varmaan edes suomea) minä haluan hiihtämään Kreikkaan. Olisiko vähän siistiä - kun muut lähtee arkisesti Alpeille - todeta, että minäpä lähden Kreikkaan. Laskettelemaan. S'onmoro. Heippa.

Esimerkiksi paikassa nimeltään Trikala Korinthias on aivan alppimaiseman näköistä meininkiä. Siitä après-skistä en sitten tiedä. Ja kreikkalaista kamalaa viiniä en kyllä saisi alas lärvilautasenkaan jälkeen.

Mutta tämä paikka oli mielestäni ehkä hienointa ikinä:

kuva täältä

Paikka on Meteora (tarkoittaa sananmukaisesti "Taivaan keskellä"). Meteora on monoliittejä joiden päälle on rakennettu ortodoksiluostareita. Aivan mielettömän näköistä. Pakko päästä tuonne joku päivä. Googlatkaa oikeasti "Meteora Greece" - ette kadu.

Sunday, 15 May 2016

Eilinen puolimaraton

Slow runners make fast runners look good. 
You're welcome.

Eilinen HCR sujui ihan hyvin. Paremmin kuin olin uskaltanut toivoa.

Sää oli sateinen, mutta vaikka ajatus sateessa juoksemisesta tuntui vastenmieliseltä niin itse asiassa se on paras keli juosta. Ilma on happirikasta eikä tule ahdistavan kuuma. Juoksin teknisessä t-paidassa eikä minulle tullut kertaakaan kylmä. Juoksu lähti käyntiin hyvin ja jatkui itse asiassa melko miellyttävänä koko matkan. Takareidet tuntui 5 kilsan jälkeen olevan tukossa mutta ei se menoa liikaa haitannut.

Nopeus hidastui tasaisesti viimeiseen yhteen kilometriin asti:

eka 5 km: 26:20
toka 5 km: 27:16
kolmas 5 km: 28:24
neljäs 5 km: 29:06
viimeiset 1,097 km: 5:40

Kokonaisaika oli 1:56:45
Viime vuonna se taisi olla 2:05 tai jotain sellaista.

Jos saan Tukholman maratonin juostua tuolla nopeudella niin jään viime kerrasta pari minsaa hitaammaksi. Luulenpa että lähden Tukholmaan sillä mentaliteetilla että nautiskelen meiningistä ja yritän pitää suurin piirtein saman vauhdin kuin viimeksi. Toivottavasti sattuu hyvä päivä ja fiilis on katossa.

Kokoonnuimme porukalla toimistolle juomaan kaljaa ja purkamaan juoksufiilistä tapahtuman jälkeen. Kaljahan on kuulemma paras palautusjuoma. Suits me!


Saturday, 14 May 2016

HCR vol 2

Tänään juostaan Dinglen porukalla taas HCR. Tämä on toinen HCR:ni ja myös toinen kerta kun juoksen virallisessa puolimaraton tapahtumassa. Maratoneihin treenatessa noita puolimaratonin pituisia lenkkejä tulee juostua itsekseen jonkin verran ja koska lähtökohtaisesti suhtaudun varauksella väkijoukkoihin niin en ole hakeutunut puolimaratontapahtumiin. Nautin juoksussa juuri siitä yksinolosta. Tosin maratonilla muiden ihmisten energia, kannustus ja kanssaeläminen on tärkeämpää, sillä loppupuoliskolla alkaa oikeasti vaikuttaa psyykkinen puoli. Puhumattakaan tankkauspisteiden tärkeydestä - hitto niitä odottaa kun mittarissa on 30 kilsaa.

Mutta joka tapauksessa kiva lähteä juoksemaan, vaikken ole harjoitellut mitenkään erityisesti tälle matkalle. Haluaisin tehdä tästä itselleni mahdollisemman miellyttävän kokemuksen, ja toivon, että rasitusvammat ei pahene. Olen iloinen jos menee alle kahden tunnin, mikä on sekin melko huono aika viime maratonaikaani nähden, mutta tällä harjoittelulla varmaankin aivan hyvä.

Illalla mennään sitten palkitsevalle hampparidinnerille.

Tulkaa kannustamaan meitä juoksijoita!



Friday, 13 May 2016

Feedbackiä Rhodoksesta.

Saavuin eilen takaisin kotiin. Sillä aikaa täällä on tapahtunut käännös kesään. Vaikka lämpöä voisi olla ainakin 10 astetta enemmän meikäläisen makuun. Näen jo silmissäni miten kovalla työllä ansaittu rusketus rupeaa kaikkoamaan. Buu. 

Mitä mieltä muuten olin Rhodoksesta yleisesti? Pidin yllättävän paljon! Hotellini oli tosi hyvässä paikassa ja siellä oli upeat lenkkeilymaisemat. Ihmisiä ei ollut liikaa ja sai olla aika hissukseen. Rauhaa ja kauniita ranta- ja  historillisia maisemia etsivälle hyvä valinta tähän aikaan vuodesta, sanoisin. Pidin antiikinajan rakennelmista ja vanhasta kaupungista. Kävin jonkin verran jokapäiväisillä juoksulenkeilläni noita turistikohteita läpi, mikä on mielestäni hauska tapa nähdä paikkoja. Lenkkeilin muun muassa vanhan linnoituksen ympäröimän vallihaudan läpi yksi aamu. Se toimii nykyisin lenkkipolkuna. Iltaisin oli ihana kävellä rantoja pitkin ja ihailla laskevaa aurinkoa. Kapusin myös tsekkaamaan muinaista Rhodes Acropolisella sijaitsevaa urheilustadiumia, ja vitsit mitkä näkymät vuorelta oli! Rannoilta löytyvät täydellisen valkoiset ja harmaat kivet pääsivät myös top listalleni. Voisin ihastella niitä vaikka kuinka kauan.

Nyt olisi kiva tietää mikä tämän hökkelin nimi ja tarkoitus on.. Ei hajuakaan - mutta hyvältä näyttää!


Vanhassa kaupungissa oli mielin määrin turisteille suunnattuja liikkeitä mutta itse en ostanut muuta kuin hiustenpesuaineet ja voiteen jotka olin jättänyt kotiin. Ja poikaystävälle kesäkengät, jotka hän kohteliaasti pisti kaappiin piiloon (ei tainnut mennä ihan nappiin), haha.

En kokenut että siellä oli itselleni oikein mitään ostettavaa. Oliiviöljyä oli tosin pakko ostaa yksi litra mukaan, sitä menee meillä jonkin verran ja halusin koklata että huomaanko mitään taivaan eroa S-marketin oliiviöljyissä versus tuo aito kreikkalainen. Nojoo koska meillä oli aivan liian paljon aikaa paluumatkalla kentällä ostin heräteostoksena uuden tosi makean kellon. Se sopii ruskettuneella iholla tosi hyvin.



Summa summarum? Omasta huoneesta suoraan avautuva upea merinäköala oli luonnollisesti kaiken huippu :).

R A K A S T A N rannoilta löytyviä täydellisen muotoisia ja värisiä kiviä. Onko mitään kauniimpaa? Ajattelinkin kuitenkin että "kämppis" ei arvosta kun kannan kilokaupalla sisustuskiviä kotiin. Sain jo selitellä käyttötarkoitusta näille muutamalle mokomalle. Juntti. <3.
Monte Smith vuorelta missä Acropoliskin sijaitsi
Vielä yksi!




Tuesday, 10 May 2016

All Inclusive -laiffii

Viettettyäni All Inclusive -elämää viitisen päivää voin todeta seuraavaa:

  • On ihanaa kun ei tarvitse uhrata ajatustakaan sille mistä ja milloin hakee ruokaa ja juomaa. Sitä on saatavilla milloin ja missä vain. Jättää vain pyyhkeen aurinkotuolille ja kipaisee hakemassa. Vie viimeisenkin stressimomentin pois lomasta.
  • Yksin reissaavalle tietysti myös turvallisempaa kun ei tarvitse illallla poistua hotellilta minnekään. Tosin tunnen oloni aivan turvalliseksi täällä Rhodoksella, joten enköhän olisi pärjännyt ihan maalaisjärjellä hotellin tarjoamasta huolimatta.
  • Rahaa menee aika tarkkaan sen minkä matkasta maksoi. En oikeasti ole ostanut ruokaa tai juomaa kertaakaan koko matkan aikana.
  • Viini, jota voi siis hakea hanoista ihan milloin huvittaa, on kehnoa. En oikeasti saisi alas sitä kotona. Täällä olen juonut olutta ja illallisella punkkua.
  • Aamiais-, lounas- ja illalliskattaukset ovat todella laajoja. Löytyy laidasta laitaan melkein mitä vain. Mutta, ja tämä on iso mutta, mielestäni laatu on myös sen mukaista. En ole mikään super kranttu ruoan suhteen, mutta täällä olen syönyt oikeastaan vaan muutamaa hyväksi todettua lajia joka ilta; käytännössä ranskalaisia, moussakaa, simpukoita ja jotain lihaa. 95 % ruoasta en saa alas. Myös jälkkäripöytä joka on ensisilmäyksellä todella laaja (löytyy kakkua, leivonnaista, jäätelöä jne jne vaikka millä mitalla) on aika yksitoikkoinen. Kaikki maistuu vähän samalta, eikä mitenkään hirveän hyvältä. Parasta on oikeastaan aamiainen ja tuoreet valmiiksi paloitellut maukkaat hedelmät, joita vedän melkein joka aterialla.
Jos ei kaipaa suurta kulinaarista elämystä mutta arvostaa helppoutta, All Inclusive on aivan loistava valinta. Hotellini on muuten super siisti ja todella hyvin järjestelty, joten siinä mielessä en voi kuin antaa peukkuja -yksi parhaimmista hotelleista joissa olen ollut. En siis todellakaan ole kärsinyt hätää täällä.
Huomenna onkin viimeinen päivä Rhodoksella ja lähden torstaina kotiin poikaystävän luo. Oma loma on ollut aivan mahtavaa mutta on myös ihana päästä kotiin. Win - Win.

Paras näkymä, ikinä.





Sunday, 8 May 2016

Näköjään kaikki menee.

Kolme päivää on kulunut ilman, että olen avannut telkkaria kertaakaan tai itse asiassa läppäriäkään, muutamaa duunijuttua ja bloggausta lukuunottamatta. Sen sijaan olen lukenut niin rannalla, altaalla kuin huoneessani melkein tauotta. Lasillinen viiniä (All Inclusive hotellin viinit ei muuten ole mitään herkkua, mutta that's another story) ja kirja on ollut aivan mahtavaa seuraa iltaisin.

Ensimmäinen kirja jonka luin loppuun oli Minä Zlatan Ibrahimović. Jalkapallo ei rehellisesti sanoen ole koskaan kiinnostanut minua pätkääkään. Voin vannoa, etten ole ikinä nähnyt yhtäkään jalkapallomatsia alusta loppuun, joten tietämykseni pelistä on aivan nolla, zero, nada. Mutta otin kirjan landelta mukaani ja se oli itse asiassa aika hyvä. Zlatan on kaikessa temperamentissään aivan mahtava tyyppi (kuumakalle-koviksiin pystyn jotenkin aina samaistumaan). Opin myös jalkapallomaailmasta todella paljon uutta. Siis voitteko oikeasti käsittää, että Barca (FC Barcelona) maksoi Zlatanista 70 miljoonaa euroa (50 milj € käteistä + 20 milj € arvoisen pelaajan)?! Siis 70 miljoonaa euroa yhdestä parista jalkoja?? Ja vain koska Barcan valmentaja oli idiootti (okei, nyt olen kuullut vain Zlatanin version tapahtumista), joka ei voinut kestää semmoista egoa joukkueessaan, hänet myytiin vain vuosi myöhemmin AC Milaniin 24 miljoonalla eurolla. Vaikka kyvyt siis oli aivan samat. Huhhuh. Siinä oli valmentajalla kallis luonnevika.
 Anyways, kinnostukseni jalkapalloa kohtaan, tai hmm, Zlatania kohtaan nousi kirjan myötä. Kannattaa lukea, vaikka olisi jalkapallonoviisi.

En ehtinyt käymään kirjastossa ennen reissua joten otin mitä kotoa löytyi. Kaverini oli antanut minulle joskus The Thornbirds -pokkarin  (suomeksi "Okalinnut") luettavaksi kun tyhjensi kaappejaan. Suhtauduin vähän skeptisesti kirjaparkaan. Muistin että  siihen liittyi pappi ja nainen ja mahdoton rakkaus (papin piti pysyä selibaatissa). Kun Zlatan oli viety finaaliin rupesin lukemaan kyseistä vanhaa vajaa 600 sivuista rakkausromaania. Ja siis, niinhän siinä kävi, että olen nyt Okalinnut sitä ja Okalinnut tätä, sillä kirja vei mukanaan. Ei ole enää kuin 200 sivua jäljellä joten alan jo hermostua että mitä keksin seuraavaksi. Onneksi täällä hotellilla on pisteitä johon jengi on jättänyt pokkareita, eli ensi silmäyksellä ainakin Harlequin novelleja löytyy. Toivottavasti myös muuta.

Saturday, 7 May 2016

My Swagger went Rhodos

Meitsi hengailee täällä kaikkien eläkeläispariskuntien kanssa. Täällä on aika vähän nuorempia, mutta toimii itselleni todella hyvin, sillä haluan nimenomaan rauhoittavan loman. Käyn aamuisin ensi töikseni vetämämässä cappucinoa ja espressoa (otan kolme kuppia heti kättelyssä pöytään) ja vähän hedelmää niin että selviän treeneistä. Sitten käyn juoksemassa, treenamassa kyykkyjä ja sen semmoista rannalla kaikessa yksinäisyydessäni. Menen sen jälkeen vielä salille tekemään vajaan tunnin treenit. Siis niin mahtavaa kun on kaikki aika maailmassa treenata ja tehdä muutenkin mitä huvittaa. Treenien jälkeen menen vasta kunnon aamiaiselle. Mietin tuossa, että ihmettelevätkö kun käyn kaksi kertaa aamussa aamiaisella, mutta ihan yksi ja hailee. Siinähän miettivät.

Hotellin sali on hyvä ja hiljainen upealla merimaisemalla. Ainut mikä vähän potuttaa on se, että siellä roikkuu joku PT aamusta iltaan ja koska siellä ei käy muita kuin minä ja hän varmasti kokee, ettei hän voi istua itseksensä kun minä treenaan (mitä nyt pomokin sanoisi?!) niin hän norkoilee vieressäni kuin iilimato. Olen tottunut treenaamaan yksin. Haluan treenata yksin. That's the way I like it. En halua höpöttää kenenkään kanssa, menee kierrokset ja luvut ihan sekaisin enkä pysty keskittymään itse liikkeisiin. Vaikka näkee, että kuuntelen musiikkia niin "The PT" tulee siihen ympärille kävelemään tuon tuosta. Tänään (siis eh, toisena päivänä) kismitti jo sen verran, että totesin hänelle että anteeksi mutta kuuntelen musiikkia ja haluan keskittyä. Silti hän jotenkin koki että on pakko ainakin kävellä salia ympäri ja korjata kaikki jäljet mitä jätän salilla. Yritin näyttää todella keskittyneeltä, en ottanut mitään katsekontaktia ja suljin jopa silmät kun hän tuli vierelle, ettei vaan rupeaisi avautumaan mitään.
Pitäisiköhän oikeasti vain sanoa jollekin, että tyyppi häiritsee minua ja voisiko häntä pyytää jättämään rauhaan? En kehtaa sanoa suoraan. Perus suomalainen mentaliteetti. AINA parempi jupista selän takana. Voi Sergio rukkaa. Huomenna pitää selkeästi lähestyä asiaa jollakin muulla taktiikalla. En haluaisi olla ilkeä, sillä en usko, että hän haluaa muuta kuin näyttää että tekee työtään. Mutta miksi sitä työtä pitää tehdä minun kustannuksella??!

Minulla on muuten aivan mahtava näköala huoneesta. Iso parveke suoraan merelle. Aurinko vielä laskee juuri suoraan hotellimme edessä joten näkymät on aivaan taivaalliset illalla. Tekee mieli ottaa snappejä huoneen näkymästä joka päivä. Haluan tuommoiset näkymät kotiin. Olen aivan heikkona auringonlaskuihin, joten fiilistelen kuin viimeistä päivää täällä. Fiilistelystä vähän nolompaan. Varmaan jonkinlaisen auringonpistoksen seurauksena koukutuin eilen Anna Abreun Kaikki mussa rakastaa kaikkea sun -biisiin. Siis valehtelematta, meni noin 30 kertaa repeatillä yhden päivän ajan. Meni (taas) vähän överiksi. Biisiraiskaaja täällä hei. Meri, ranta ja aurinko saa aina vähän hempeilemään. 

Tänään kuuntelen hard core räppiä ja hankin swäggerini takaisin.


Parvekenäkymät
The Shit.


The Shit Two. (pitäiskö alkaa taiteilijaksi, taulujen nimet ois aivan selkeetä kauraa)

Tää ois kyl vaan The Rose.




Wednesday, 4 May 2016

Hejdå.

Huomenna tähän aikaan sijaitsen hieman eteläisemmillä leveysasteilla. Lennän aikaisin aamulla Rhodokselle viikoksi. Lähden ihan itsekseni ottamaan aurinkoa, treenaamaan, lueskelemaan, nauttimaan auringonlaskuisista iltakävelyistä ja vetämään yleisesti lonkkaa. En oikein edes halunnut ketään mukaan - odotan innolla, että saan olla yksin, tehdä mitä huvittaa ja milloin huvittaa. Aion nukkua paljon (ei mitään paaardi paaardi -meininkiä) ja nauttia All Inclusivestä neljän tähden (ei perheystävällisessä!) hotellissani vakiotasoisessa salonkihiprakassa. Ah.

Monet kyselee miten voin lähteä yksin, mutta olen tottunut reissaamaan itsekseni ja pidän ihan oikeasti siitä vapaudesta minkä se antaa. En myöskään tiedä oikein ketään joka jaksaa valittamatta loikoilla aamupäivästä iltaan auringossa. Kuuntelen usein musiikkia rannalla/poolilla ollessani, joten en minä mitään varsinaista seuraa ole siellä kuitenkaan. Ainut tylsä puoli on tietysti se, että on kiva käydä iltaisin jossain pyörähtämässä, mutta mitä nyt kavereiden kanssa on reissannut niin yhdeltätoista me joka tapauksessa olemme olleet sängynpohjalla. Mikä ehkä jännittää eniten on se, että kreikankielessä "jassu" tarkoittaa "moi", joten saan koko ajan olla nostamassa päätä kun jengi hokee nimeä. Mutta siinäpä ne murheet sitten olikin. Kreikassa olen käynyt kerran aiemmin, mutta eri mestassa. Rhodos on toivottavasti positiviinen yllätys.

Vähän joutuu ehkä tekemään töitä, mutta eipä se mitään haittaa, kunhan saan sen seitsemän tuntia päivässä auringonottohommia hoidettua. Ja treenattua niin paljon kuin sielu sietää.

Kun tulen ensi viikon lopulla takaisin onkin edessä HCR. Sen verran on kipeä lonkka aamuisen vajaan 8 kilsan lenkiltä, että hieman hirvittää. Pitäisiköhän vain vetää Burana 1000 mg:t naamaan ennen juoksua ja mennä sillä?

Se on moro!

 

Monday, 2 May 2016

Being tired is so last season.



Olipa mahtava Vappu! Paistateltiinkoko päivä auringossa Ulliksella ja kotona partsilla. Olen sitä paitsi saanut kunnolla väriä naamaan. Näyttää kyllä heti niin törkeän paljon paremmalta! Autonrenkaan kokoiset luomet tosin piilotin silmälasien taakse.

Meillä oli tietysti aamulla heti kahdeksalta perinteinen Accounts -tiimin palaveri joten ihan överiksi ei voinut vetää, mutta juuri sopivasti. Painuin pehkuihin onneksi kymmenen jälkeen, joten hyvin sain nukuttua bilehilettä pois. Siitä huolimatta on ollut vähän väsynyt olo koko päivän.

Torstaiaamuna suuntaan lomalle, joten työviikko (ja itse asiassa koko lailla seuraavaakin) pitää tiivistää nyt kolmeen päivään. Huoh. Tiedän jo, että kiire tulee. Kalenteri on huomisen ja keskiviikon osalta aivan tukossa palavereita aamusta iltaan. En oikeasti tiedä missä vaiheessa teen itse työt. Mutta eiköhän se siitä. Tsemppaan itseäni sillä, että olen kohta kahdeksan päivää vaaka-asennossa auringon alla. No problemos. Yksi asia kerrallaan. Sain äsken Veroilmoituksen täytettyä ja henk koht to do -lista väheni kertaheitolla.


Sunday, 1 May 2016

Glada Vappen!

Vappu on lempijuhlani. Jengi on epäsuomalaisen hyväntuulisia  ja ekstroverttejä. Pidän siitä juhlahumusta. Ostin perjantaina vappukoristeita kotiin ja täytin jääkaapin kaikella vappuruualla sekä kuplivalla. Oma traiditioni on tehdä joka vuosi omia munkkeja ja myös eilen tein ison kasan munkkeja. Pidimme vähän niin kuin avoimet ovet kotona ja ihmisiä tuli ja meni illalla. Jos Mantan lakitus on minulle jokavuotinen must niin niin on kyllä vappupiknik Ulliksellakin. Olemme olleet siellä joka vuosi niin kauan kuin muistan. Paitsi jonain aivan koirankeli ilmalla olemme leiriytyneet heti aamupäivästä jonkun luokse. Yleensä en jaksa pahemmin bailata aattona, vaan säästelen voimia Vappupäivään. Eilenkään en vaan oikeasti jaksanut lähteä minnekään baariin muiden kanssa vaain jäimme katsomaan tyhjin silmin jotain leffaa ja menimme yhdeltä nukkumaan. Olin juossut päivällä 20 kilsan lenkin joten varasto oli semi tyhjä senkin takia.

Mutta hyvä niin! Nyt heräsinkin 7.40 ja ja kohta lähtee käyntiin aamun munkinpaistosessio. Kuuntelen yleensä musaa, paistan munkkeja ja juon lasillisen skumppaa jo ennen Ullikselle menoa. Sitten pitäisi pakata pullot, kertakäyttölautaset, ja ruoat jotenkin fiksusti mukaan ja lähteä käpsimään Kaivariin. Onneksi tästä Kapteeninkadulta ei kovin pitkä matka ole talsia.

Omassa ruokakorissa on tänä vuonna mm nakkeja, perunasalaattia, mansikoita, juustoja, croissantia, patonkia, feta-pinaattipiirakkaa ja munkkeja. Kaveripariskunta tuo vielä oamt eväänsä. Nälkää ei siis nähdä. Onneksi meillä on myös retkipöytä ja -tuolit joten emme kata ja syö mutavellissä maatasolla.

Ja se kaikkein tärkein onnistuneen Vapun elementti - eli aurinko - näyttää aivan mainiolta - kerrankin! Mahtavaa ja iloista Vappua teille kaikille.

Kuten oikiksessa oli tapana heittää:
 In i dimman!





Back to Top